Talvea odotellessa

Pikainen update viimeaikaisista kuulumisista!

Olen päässyt yliopistolla hyvin vauhtiin ja parhaillaan nautin erityisesti biokemian labrakurssista. Yliopistolla on muuten niin paljon teoriaa ja olen itse enemmän tekemällä oppija, joten tämä sopii hurjan hyvin!

image.jpg

Viikonloppuna kävin meidän ihanan Olivian (bengalinkissa) kanssa näyttelyissä Kirkkonummella. Näyttelypäivä oli todella mukava ja oli hauskaa tutustua uusiin ihmisiin. Samalla pääsi stalkkaamaan oikein kunnolla kisuihinsa hurahtaneita 😉

Myös koko Paulin perhe oli meillä pitkän viikonlopun yli kylässä. Ehdin jopa pubiin Paulin veljan kanssa ja muutenkin oli aika ihanaa kun ruoka tuli valmiina pöytään, tiskit tiskaantuivat kuin itsestään ja Stephenillä oli ohjelmaa koko päiväksi isovanhempien ja J-sedän kanssa. Vierailun päättyessä toivottiin kovasti Paulin kanssa, että edes anoppi jäisi vielä muutamaksi päiväksi. Hehe.

image.jpg

image.jpg

Näin yleisesti elämä on aika rentoa. Odotan innolla reissua Italiaan parin viikon päästä, mutta muuten keskityn opintoihin, perheeseen ja töihin. Työt eivät onneksi vaadi juurikaan aivokapasiteettia 😀

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Taaperoa kantaen

Stephen tykkää olla sylissä. Meidän politiikka vanhempina on alusta saakka ollut, että läheisyydessä ei säästellä. Sitä ehtii olla yksin ja itsenäinen ihan tarpeeksi sitten isona. No, meillä vanhemmilla kuitenkin on sellaisia hetkiä, jolloin käsiä tarvitsee muuhunkin kuin sylittelyyn. Tiskit pitäisi tiskata, koti imuroida, pölyt pyyhkiä ja itsekin olisi kauhean kiva joskus juoda kuppi kahvia tai syödä vaikka banaani ja, no, you get the point. Olen aika hyvä tekemään hommia yhdellä kädellä, mutta Stephenille on kertynyt elopainoa pian jo 15 kg verran ja taidan myös kantaa lasta aina toisella lonkalla, joten tässä on vähän päässyt vinoutumaan…

image.jpg

Meillä oli vauva-Stephenille käytössä rintareppu. Vauva viihtyi hyvin, mutta voin kertoa, että pidemmällä matkalla sitä olisi todellakin kaivannut reppuun enemmän pehmustetta olkapäille yms. Hiukan skeptisenä tilasin kantaen.fi-verkkokaupasta Tulan kantorepun (taaperokokoa). Ensinnäkin olin kovin onnellinen löytäessäni tarpeeksi suuren kantovälineen kun aikaisemmin bongaamani reput ovat olleet auttamattoman pieniä ja plussana tietenkin todella kiva kuosi ja vyötäröllä oleva tasku!

Käyttökokemukset ovat ihan loistavia! Stephen tuppaa tosin nukahtamaan reppuun (etenkin päiväuniajan lähestyessä), mutta no worries! Lapsen siirtäminen repusta sänkyyn sujuu helposti. Olettaisin siis kantovälineen olevan mukava lapselle, mutta voin varmuudella kertoa, että mun kroppa kiittää. Pehmusteissa ei tässä kantorepussa ole säästelty! Olen nyt käyttänyt reppua rinnalla, mutta tarkoituksena on lähteä pidemmälle ekskursiolle viikonloppuna Stephen selässä. Saas nähdä!

Nautin tästä läheisyydestä itsekin! Voidaan sylitellä ja pusutella ja samalla saan niitä pakollisia perhehuoltoon liittyviä askareita tehtyä. Woop! 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe