Tutustuminen päiväkotiin

Valitsemamme päiväkoti järjesti maanantaina infotilaisuuden vanhemmille, jossa oli myös mahdollista täyttää päivähoitohakemus. Ihastuimme päiväkotiin ikihyviksi ja samalla selvisi, että saamme odotella paikkaa luultavasti vielä ainakin vuoden. Olisin mielelläni jäänyt itse sinne hoitoon leipomaan pullia ja lämmittelemään marjoja. Mielestäni ulkoilu ja metsässä retkeily ovat todella tärkeitä asioita lapsuudessa ja odotankin innolla, että Stephen pääsee osallistumaan metsäretkiin ja vanhemapana viettämään koko hoitopäivän kodassa, leiritulen ympärillä ja nukkumaan taljoilla kavereiden vieressä. Lapset myös askartelevat leluja itse. Pääsimme todistamaan mm hiiriperheen huovuttamista, joilla leikitään sitten kodassa. Kaikki lapset myös osallistuvat leipomiseen kerran viikossa. Pikkuiset taiteilevat pullia ja sämpylöitä. Päiväkodilla on myös kasvimaa, jonka hoitaminen on lapsille myös tärkeää. Vaikkemme itse kasvissyöjiä ole, on mielestäni todella hienoa, että päiväkodissa syödään pelkkää luomuruokaa, eikä lihaa ollenkaan. Tapaamamme hoitajat vaikuttivat lämpimiltä ja ammattitaitoisilta.

image.jpg

image.jpg

No, olemme nyt kuukauden ajan työllistäneen ihanaa hoitajaa meillä kotona ja tämä järjestely toimii kuin unelma. Stephenin hoitaja saapuu aamulla, minä pyöräilen tai kävelen luennolle, Stephen ja hoitaja menevät puistoon ja syövät sitten yhdessä välipalaa. Yleensä ehdin kotiin laittamaan Stephenin päiväunille. Labrakurssin alkaessa muutamasta hoitopäivästä on tulossa hiukan pidempi, mutten ole ollenkaan huolissani. Stephenillä tuntuu olevan hauskaa ja turvallinen olo hoitajan kanssa. Niin kivalta paikalta kuin päiväkoti vaikuttikin, en voi varsinaisesti sanoa olevani pahoillani siitä, että Stephen jatkaa kotihoidossa ehkä vielä vuoden (eli lähemmäs 3-vuotiaaksi)… En usko pikkuisen vielä osaavan nauttia muiden lasten seurasta montaa tuntia päivässä ja jakavan aikuisen huomiota kahden muun lapsen kanssa. Oman hoitajan tuleminen meille kotiin mahdollistaa kuitenkin paljon sellaisia asioita, mitä päiväkotihoito ei voi tarjota. Toivon, ettei Stephen harmittele ikäisensä seuran puutetta… Haluan uskoa, että kyllä sitä ehtii olemaan sosiaalinen ihan tarpeeksi sitten myöhemminkin. 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

Suhteellisen kiusattu

Kiusaaminen on nyt taas ollut kovasti tapetilla – hyvä niin! Jokaisella on oikeus elää elämäänsä ilman pelkoa väkivallasta (oli se sitten henkistä tai fyysistä). Olen kerran jossain kommentissani kertonut kerran kiusanneeni. Olin pieni, ehkä 10-vuotias. Luulin juttua leikiksi kunnes najailun kohde rupesi itkemään. Olin järkyttynyt. Tilanne selvitettiin heti. Kaikki pyysivät anteeksi ja käyn samaisen tytön kanssa vielä tänäkin päivänä (15 vuotta myöhemmin!) kaljalla. 

Mut on sidottu kaulasta hyppynarulla lyhtypylvääseen ja jätetty siihen kunnes joku opettaja tuli vapauttamaan. Mun kurkun ympärille on sidottu naru, se on vedetty oven alta ja kuristettu. Mun siskoa heitettiin lumipallolla, kävin pallon heittäjään käsiks ja mut piestiin puolitajuttomaksi. Aknen iskiessä sain kuunnella pizzaface-huutelua, ruttovaroituksia yms. Menkat alkoi ensimmäisenä meidän luokalta, joten siitäkin revittiin huumoria. Ylä-asteella olin se ulkomaalainen jne.

En silti koskaan kokenut joutuneeni kiusaamisen kohteeksi. Tarinalla on aina kaksi puolta. Ärsytin näitä poikia kunnes ne sai ylivoiman ja nosti lyhtypylvääseen. Käyn näidenkin poikien kanssa edelleen kaljalla. Samoin sen kanssa, joka kuristi oven alta. Lähetin hääonnittelut sille, joka heitti siskoa lumipallolla. Pizzaface-tyypin kanssa olen surkutellut sen nykyistä Roacuttan-kuuria (payback is a bitch ;). Kuukautisista huudelleele tyypille sanoin jo silloin, että sanakin vielä ja tungen käytetyn tamppoonin alas sen kurkusta. Kukaan ei huudellut menkoista sen jälkeen. Ylä-asteella annoin kavereiden kopioida pari saksan esseetä ja äkkiä mun ulkomaalaisuudesta tuli ihan cooli juttu.

En oo katkera kenellekään näistä ihmisistä. Näistä jokainen on nykyään kaveri tai ainakin tuttu, jota moikkaisin mielelläni kaupungilla. Ihmettelen vielä tänäkin päivänä, etten joutunut ”oikeasti” kiusatuksi, sillä syitä olisi kyllä riittänyt! Tai siis en nyt tarkoita, että kiusaaminen olisi kiusatun syy, mutta tietyt piirteet tuntuu houkuttelevan ikävää kommentointia.

Stephenille haluan muistaa antaa yhden neuvon, joka kiteyttää mun ”selviytymisstrategian”. 

”Never forget what you are, for surely the world will not. Make it your strength. Then it can never be your weakness. Armor yourself in it, and it will never be used to hurt you.” – Tyrion Lannister Toinen ehdottoman tärkeä juttu on muistaa nauraa itsellensä myös. Onhan se rutto-akne ihan hirveän näköistä, vaikka kuinka läträis meikkivoiteilla ja peitepuikoilla. Ehdotin itseäni rupikonnan rooliin koulun näytelmässä kun teatteri”maski” löytyy jo ihan omasta takaa. Mutta Stephenille hommaisin kyllä suosiolla sen Roacuttan – kuurin. 

Suhteet Oma elämä