Lomalla ollaan

iPhonella ajattelin tulla nopeasti kertomaan vähän kuulumisia; hengissä ollaan! Voi sanoa että 12h lento Singaporeen ei ollut mun elämän tähtihetkiä, mutta selvittiin!

Tää ensimmäinen hotelli Balilla on ihana. Ruoka on hyvää, ranta on tyhjä ja hieronnat rentouttavia. 

Stepheniin tarttui joku pöpö ja ensimmäiset kaksi päivää raukka oli aika kiukkuinen ja väsynyt. Nyt alkaa helpottaa. 6h aikaero ei varmaan ole auttanut asiaa ja edelleen aamulla herätään ennen klo 6. Eipä tuo tosin ole lomailua haitannut. Päikkärit lounaan jälkeen kuuluu ohjelmaan. 

image.jpg

Tässä Simba-kuva. Leijonakuninkaasta you know. 

Kuvan lataaminen kestää niin kauan, että interneezi kuolee yleensä ennen onnistumista, mutta ehkä edes tuo yksi näkyy. 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Matkat

Terve, terve

Huh mikä viikko takana! Yksivuotisneuvola, rokotukset, freelancetyö, vierailu vanhempien luona ja matkavalmisteluja… 

Aloitetaan vaikka siitä neuvolakäynnistä. Meille osui huippumukava sijainen, mikä oli helpotus. Neuvolassa jotkut toisinaan kurtistelee kulmiaan kun näytän vissiin aika nuorelta, mutta tää hoitaja oli kiva! Stephenillä oli kaikki kondiksessa, kehittyy ikätsaonsa mukaisesti jne. Imetys sujuu hyvin (auts auts). Ilmeisesti on edelleen vähän tuhti tapaus, mutta ei kuulemma pidä huolestua. Rokotukset itketti väsynyttä taaperoa, mutta niistäkin selvittiin. Pari yötä meni vähän risaisiksi, mutta sen jälkeen helpotti. Huh.

Kuvankaappaus 2014-1-27 kello 14.35.23.png

Sitten sattui käymään tuuri ja sain kivan freelance homman käännöstyön parissa. Siihen upposi pari päivää. Eilen ajelin mun äidin ja iskän luokse landelle. Oli mukavaa rentoa hengailua ja matkahaaveiluja. Tänään aamulla olin vielä Stephenin kanssa ihailemassa Stephenin mummin (mun äidin) hevosia. Pikkuinen ei ollut ihan vakuuttunut ratsastushommista, hehe.

Kuvankaappaus 2014-1-27 kello 14.35.39.png

Olo on nyt vähän voipunut kun stressaan viehettävää 12h lentomatkaa, mutta odotan torstaina alkavaa reissua niin suurella innolla, ettei ole tosikaan! Pakkaaminenkin pitäisi aloittaa ja vaippoja pitää ottaa mukaan tyyliin 100!! Saas nähdä mahtuuko laukkuihin muuta kun ne vaipat ja Stephenin matkarattaat. Heh.

Suhteet Oma elämä