Lapinlahdenkadun Kabuki on ollut mun lempiravintola ihan pikkulapsesta lähtien. Ensimmäisillä kerroilla varovaisesti maistelin soijakastikkeita, kanaa ja riisiä. Joka kerta uskaltauduin napostelemaan vähän enemmän ja enemmän vanhempienikin lautasilta. Pian rakastuin Yakiniku-annokseen, jonka saa itse valmistaa omassa pöydässä. Sitten seurasivat Tempurat ja ennen pitkää minustakin kehkeytyi intohimoinen sushi-fani. Vuosien varrella olen luultavasti maistanut jokaista menu:n annosta ainakin kerran ja milloinkaan en ole pettynyt! Taso on ehkä aavistuksen laskenut Akin kuoleman jälkeen, mutta kyllä jokainen ravintolakerta on silti ihana elämys. Erityiskiitos myös uskomattoman hyvälle vihreälle teelle! Rakastan myös mahdollisuuttaa istua perinteisellä tatamilla tavallisen pöydän sijaan. Pöytävieraaksi olenkin ”joutunut” alle viisi kertaa. Muuten ollaan aina onnistuttu saamaan tatami.

No siinä vähän mun ja Kabukin historiaa. Eilen illalla Stephen pääsi ensimmäistä kertaa (kohdun ulkopuolella) mun lemppariravintolaan. Lapsen kanssa asioita näkee niin toisin! Veikkaisin Stephenin olleen nuorin vieras koko Kabukin olemassaolon aikana. Vaunut piti jättää ulos (onneksi ei satanut!). Ravintola on myös sen verran ahdas, että syöttötuolia ei olisi saanut mihinkään, vaikka sellaisen olisi itse tuonut mukanaan. No, ymmärrän ettei tämä upea kulttiravintola ehkä usein tarjoile alle vuoden ikäisille naperoille.

Ilta meni silti hienosti. Meitä oli onneksi monta ruokailijaa ja Stephen oli jääpaloista kovin mielissään. Vaikka nukkumaanmenoaika olikin tunteja myöhässä, ei tullut kiukkukohtausta. Vähän raukkaa itketti kun puettiin haalarit päälle ruokailun päätteeksi, mutta muuten oli oikein iloinen pikkutyyppi. Menisin ehdottomasti uudestaan Kabukiin pienenkin lapsen kanssa, mutta vain jos paikalla on tarpeeksi aikuisia pitelemään pientä, jotta kaikki ehtivät myös syömään 🙂