Viikko kahden lapsen äitinä

Aaron on nyt viikon vanha. Paulilla alkaa vihdoinkin isyysloma, mutta on kyllä sanottava, että odotin viikon olevan huomattavasti rankempi. Vielä sairaalassa kauhistelin, että miten ikinä tulen selviämään yksin Paulin työpäivien ajan, mutta Aaron on siitä jännä vauva, että hän nukkuu helpolla jopa kaksi tuntia putkeen. Olen siis saanut öisin levättyä jonkin verran ja päivisinkin aikaa on riittänyt hyvin Stephenille. Stephen ottaa isoveljeyden edelleen oikein rennosti, mutta pottatreenit ovat ottaneet takapakkia ja iltaisin omaan sänkyyn rauhoittuminen on vaikeaa. Toivottavasti tämä on ohimenevää!

image.jpg

Imetys on lähtenyt käyntiin hienosti! Aaron syöpöttelee hurjan ahkerasti. Oikean rinnan kohdalla imuotteen löytäminen ei ottanut onnistuakseen ja jouduinkin käyttämään rintakumia vuorokauden ajan kun nänni oli enää rupista, veristä mössöä ja kivut sen mukaiset. Oikeasta rinnasta imettäminen on edelleen kivuliasta, mutta imuote on parempi ja uskoisin, ettei rintakumiin jouduta enää turvautumaan. Hienoa, että tuollaiset apuvälineet on kuitenkin keksitty! Lanoliinivoiteet tuntuvat myös auttavan.

Synnytyksestä olen palautunut hyvin. Jälkisupistukset ovat melkoisen napakoita, mutta vuoto on käytännössä jo loppunut. Synnärille ei jäänyt montaa raskauskiloa, sillä lähtöpainoon on edelleen lähes 15 kg. Vanhoihin farkkuihin ei ole vielä hetkeen siis mitään asiaa, mutta näin kesällä maksimekot ja hameet antavat aika paljon anteeksi. Stephenin kohdalla kilot sulivat yllättävän nopeasti ja olettaisin farkkujen nappien menevän kiinni jälkitarkastukseen mennessä.

image.jpg

Aaron on ihana vauva. Olen kyllä niin onnekas, että välillä tekisi mieli nipistää itseään. Tiedän tulevan vuoden vielä muuttuvan rankaksi ja univaje tulee jossain vaiheessa vaikuttamaan mielialaan, mutta toivoisin niinäkin hetkinä muistavani kuinka lyhyen hetken lapset ovat pieniä ja että näitä hetkiä tulee vielä ikävä.

 

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys

Tässä hän on!

image.jpg

Ihana pieni Aaron syntyi nyt perjantaina 10.7 rv 37+5. Jos synnytystä voi kuvailla miellyttäväksi ja eheyttäväksi kokemukseski, niin tämä oli nyt sitten sellainen. Ensinnäkin napakoita, ennakoivia supistuksia tuli jo vuorokauden ennen kuin säännölliset supistukset alkoivat, eli kaikki valmistelut oli helppoa hoitaa silloin. 

Säännölliset supistukset alkoivat noin klo 15 perjantaina, sairaalaan lähdettiin klo 17, epiduraalin sain klo 18.30, ponnistamaan ryhdyin klo 22.59 ja Aaron syntyi alle kolme minuuttia myöhemmin kahdella ponnistuksella ja yhtään haavaa ei tullut! Woop! Koska oli yö, jouduimme osastolle yöksi, mutta heti lauantaina aamupäivällä pääsimme kotiutumaan lääkärin suorittaman tarkastuksen jälkeen.

Kotona kaikki on sujunut hyvin! Stephen on kova pussailemaan pikkuveljeä, mutta huomaan kyllä että Stephen on minulle hiukan näreissään. Onneksi ei kuitenkaan ole purkanut mustasukkaisuutta Aaroniin, vaan osoittaa mieltään lähinnä pyytämällä esimerkiksi pähinöitä ja sitten jättää ne syömättä tai riisumalla kaikki vaatteet ja sitten pyytää niitä taas puettavaksi. Tai ehkä tämä nyt on sitten se tähän saakka kadoksissa ollut uhmaikä?

Huomenna suuntaan pikkuisen kanssa takaisin Kätilöopistolle, jotta Aaronista saadaan labrat, paino, kuulo ja sydänäänet. Paulilla alkaa isyysloma vasta perjantaina, joten taidan lähteä alkuviikosta poikien kanssa maalle vanhempieni luokse. Säiden salliessa pääsen viimeinkin taas ratsastamaan! Raskauden aikana rakas harrastus jäi luonnollisesti kokonaan, mutta nyt olisi kaksi ihan uutta ratsua kokeiltavana! En malta odottaa! Sain Kätilöopistolla myös ensimmäisen kupin kahvia lähes yhdeksään kuukauteen – ei ollut kovin hyvää. Ehkä vika oli kahvissa tai sitten makuaisti ei vain ole tottunut. Raskauden aikana kahvia vain teki niin kovasti mieli, että myönnän kyllä olevani hiukan pettynyt. 

Nyt meitä on siis neljä! Ihan uskomattoman ihanaa. Vauvavuodesta tulee varmasti melkoinen koettelemus, mutta ainakaan tätä koko äiti-hommaa ei tarvitse nyt uudestaan opetella ihan nollasta ja meillä on nyt pohjalla hyvin toimiva päivärutiini, josta yritetään pitää kynsin ja hampain kiinni – Stephenin ja meidän vanhempien parhaaksi. Toki ensi kuussa alkaa myös Stephenin päiväkotitaival, mikä sekoittaa pakkaa (toivottavasti hyvään suuntaan!) ja itse palaan myös ensi kuussa luennoille Aaronin kanssa. Massaluennot kun hoituvat aika mukavasti vauvan pötköttäessä rintarepussa.

image.jpg

 

Perhe Lasten tyyli Raskaus ja synnytys