Unikoulu, Night 9 ja miehet ei tajuu

Yksi yö unikoulutusta edessä – siis virallisesti. Viime yö alkoi vihdoinkin tuottamaan jotain tulosta! Nukuttamiseen meni taas tunti ja Stephen oli tosi kiukkuinen, mutta yöllä herätyksiä oli enää 4-5, eli parempaan suuntaan mennään! Nyt keskitytään ton iltanukuttamisen helpottamiseen. Kyllä mä hyvin jaksan sen 20min kyhjöttää pinniksen vieressä, mutta ku mennään toiselle tunnille, tulee väkisinkin mieleen, että sitä olis kyllä vielä kaikkea muutakin tekemistä sille illalle… No, ehkä toi paranee kans ajan kanssa? Nyt seuraan mielenkiinnolla josko yöt tästä lähtis vielä paranemaan ja päästäänkö tän viikon aikana viel siihen, että herätyksiä olis vaan yks aamuyömaidolle!

Sattumalta tuli myös Paulin kanssa puheeks eilen noi imetysasiat. Paul havahtui siihen faktaan, että meillä on kohta vuoden ikäinen lapsi – ei vauvanpötkylä. Me oltiin aikaisemmin puhuttu, että imetys kestää sitten vuoden verran ja lopetan meidän Balin matkan jälkeen kun Stephen on vähän yli vuoden vanha. Eilen sitte mainitsin, että WHO:n suositus on kyllä kaks vuotta imetystä. Paulilla vähän ilme valahti. Ukon mukaan kahden vanha on jo liian iso roikkumaan äitinsä rinnuksissa. Ai mitenniinmuka?! Saatiin tästä melkeen riitaa aikaiseksi ennen ku Paul ymmärs, että tää imetysasia on kyllä ihan vaan mun päätettävissä ja sillä sipuli. Ok, kyllä se muakin vähän jo oksuttaa ku ajattelen, että Stephen osais PYYTÄÄ päästä tissille. Luonnollista ja ihanaahan se on, mutta tässä kulttuurissa kasvaneelle se tuntuu vähän omituiselta… Katsotaan.

Suhteet Oma elämä Rakkaus

Unikoulu, Night 8 ja imetysasiaa

Viime yö oli taas mun nakki. Nukahtamiseen meni melkeen tunti, mutta Stephen ei ollu mitenkään kiukkuinen. Yöllä herätyksiä oli tunnin tai välillä ihan kahden tunnin välein, mikä oli aika kiva! Nää herätykset oli myös tosi lyhkäsiä verrattuna normaaliin. Tassuttelin heti ku kähinä alkoi ja niin se sitte loppuikin pikasesti. Paulin herätyskello soi viideltä aamulla ja Stephen heräs siihen. Uni ei ottanu enää tullakseen, eli imetin siinä puol kuudelta ja sitte nukuttiin seittämään. Wohoo!

Ei siis ehkä kuitenkaan hirveesti hurraamista. Olihan noita yöherätyksiä 5-6, mikä ei vissiin 8-9kk ikäsellä oo enää ihan toivottavaa 😀 But I’ll take it! Parempi tääkin ku kuus tuntia putkeen ähisemistä keskellä yötä!

Sovittiin myös Paulin kanssa, että tästä lähtien mä hoidan aina kaks yötä putkeen ja sitte saan levätä yhden yön. Hyvä diili mun mielestä! Paulin työpäivinä mun pitää toki sitte ottaa ohjat klo5 aamulla, mutta eipä tuo haittaa. Jotkut vauvathan vissiin tarvii muutenkin sen aamuyöimetyksen viel vuoden ikään saakka? 

Ja ku imetyksestä oli puhe, niin en voi uskoa, että Stephen on noin kolmen kuukauden päästä jo vuoden ikänen… Ei enää vauva. Uskomatonta! En usko lopettavani imetystä viel tuolloin. Oon ottanu uudeks tavotteeks imettää ainaki pari kertaa päivässä sinne puolentoista vuoden ikään saakka… Ehkä jopa 2v-päiville saakka. WHO kuitenkin suosittelee rintaruokintaa vähintään kaksivuotiaaksi ja en löytänyt mistään tutkimuksia tukemaan tätä Suomen suositusta, jonka mukaan jo vuoden ikäsenä voi lopettaa. Kotihoidossahan Stephen on muutenkin, eli why not? 

 

Suhteet Oma elämä