Lukiossa luin lähinnä Harry Potteria. Melko pian minun ei edes enää odotettu hankkivan kurssikirjoja. Läsnäolovelvollisuudestakin muutama opettaja oli piakkoin valmiita joustamaan ja loppujen kohdalla istuin takapulpetissa kirjaani syventyneenä. Eniten ehkä opettajien yllätykseksi, läpäisin kurssit vähintään kahdeksan arvosanalla (ok, matematiikkaa ja ruotsia lukuunottamatta). Yo-kirjoitusten lukulomalla luin ihan muita juttuja kuin koulukirjoja ja pelasin paljon Gothic:ikkia. Matematiikan ylppärit aiheuttivat kuitenkin ummetusta, joten pidin matikan kertausvihkoa vessassa, jotenka selailin sitä siinä istuntojen toisinaan hiukan venyessä. Muihin kokeisiin en muista lukeneeni, mutta valmistuin kohtalaisilla (noin M:n) papereilla.

Englannissa yliopisto-opinnot olivat lähinnä vitsi. Muutama essee-viritelmä, pari istuntoa luennolla, tuutorointia ja vähintään B:n arvosanalta ei voinut välttyä.

Ensimmäistä kertaa jouduin kunnolla opiskelemaan kun päätin hakea Helsingin yliopistoon lukemaan biologiaa. Luin ihan tosissani ja pääsin sisään hienoilla pisteillä, mutta pääsykokeeseen lukeminen ja alle vuoden ikäisen vauvan hoidossa oli kyllä tekemistä. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä opiskelu todella tarkoittaa ja ei ehkä vieläkään ole.

Ensimmäinen vuosi yliopistossa tutkinto-opiskelijana alkaa olla taputeltuna ja opintopisteitä on kerrytetty melkoisen huikeat määrät (vaikka itse sanonkin). Käytän luentoihin ja itsenäiseen opiskeluun päivittäin noin neljästä kuuteen tuntia. En olisi milloinkaan uskonut, että kärsivällisyyteni voisi riittää moiseen, mutta kyllä se vain riittää. Opinnot ovat mielestäni osittain erittäin vaativia, mutta alkuvuodesta menin usein tentteihin vanhaan lukiotyyliin edes vilkaisematta tenttikirjaa ja osallistuttuani ehkä kahdelle luennolle. Vanhan totutun kasin sijaan tenteistä ropisi sääliykkösiä. Olin aivan järkyttynyt ja uusintoihin panostinkin sitten enemmän, mutta ikävä juttu uusinnoissa on se, että uudet kurssit ovat jo pyörimässä ja pahimmillaan joutuu opiskelemaan niin montaa kurssia limittäin, ettei laskuissa pysy mukana.

Ennen joulua tein uudet suunnitelmat, joihin tosiaan sisältyi päivittäistä opiskelua neljästä kuuteen tuntia. Mikäli luentoja oli neljä tai jopa kuusi tuntia, ei itsenäiselle opiskelulle välttämättä ollut sinä päivänä aikaa. Tällä tekniikalla olen nyt kerännyt keskinmäärin kolmosia opintosuoritustositteeseeni. Eihän kolmonen huono ole! Arvioinnin mukaan kolmonen on ”hyvillä tiedoilla suoritettu”, mutta tunnen itseni melkoisen luuseriksi kun kuitenkin olen opiskeluun käyttänyt aikaa ja vaivaa ja siltikään en pääse niihin oikeasti hyviin arvosanoihin kiinni! 

Tunnen itseni siis opiskelijana täysin riittämättömäksi. Vaihtoehto, jossa käyttäisin opintoihin enemmän aikaa päivästä ei kuitenkaan tule kyseeseen. Olen paljon mielummin riittämätön opiskelija kuin riittämätön äiti. Kuuden tunnin opiskelupäivät nakertavat omaatuntoa jo ihan riittämiin, mutta onneksi niitäkään ei ole kuin muutama viikossa. Kuusi tuntia on kuitenkin jo puolet lapsen päivittäisestä hereilläoloajasta ja en halua missata sekuntiakaan enempää. Ihan kaikkea ei vissiin siis kuitenkaan voi saada? Jostain nurkasta se sanko vuotaa kuitenkin.

Mutta loppuun on vielä mainittava, että elämässä menee kyllä melkoisen hyvin jos saa väänettyä keskinkertaisista tenttiarvosanoista näin paljon murhetta.