Riittämätön

Lukiossa luin lähinnä Harry Potteria. Melko pian minun ei edes enää odotettu hankkivan kurssikirjoja. Läsnäolovelvollisuudestakin muutama opettaja oli piakkoin valmiita joustamaan ja loppujen kohdalla istuin takapulpetissa kirjaani syventyneenä. Eniten ehkä opettajien yllätykseksi, läpäisin kurssit vähintään kahdeksan arvosanalla (ok, matematiikkaa ja ruotsia lukuunottamatta). Yo-kirjoitusten lukulomalla luin ihan muita juttuja kuin koulukirjoja ja pelasin paljon Gothic:ikkia. Matematiikan ylppärit aiheuttivat kuitenkin ummetusta, joten pidin matikan kertausvihkoa vessassa, jotenka selailin sitä siinä istuntojen toisinaan hiukan venyessä. Muihin kokeisiin en muista lukeneeni, mutta valmistuin kohtalaisilla (noin M:n) papereilla.

Englannissa yliopisto-opinnot olivat lähinnä vitsi. Muutama essee-viritelmä, pari istuntoa luennolla, tuutorointia ja vähintään B:n arvosanalta ei voinut välttyä.

Ensimmäistä kertaa jouduin kunnolla opiskelemaan kun päätin hakea Helsingin yliopistoon lukemaan biologiaa. Luin ihan tosissani ja pääsin sisään hienoilla pisteillä, mutta pääsykokeeseen lukeminen ja alle vuoden ikäisen vauvan hoidossa oli kyllä tekemistä. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, mitä opiskelu todella tarkoittaa ja ei ehkä vieläkään ole.

Ensimmäinen vuosi yliopistossa tutkinto-opiskelijana alkaa olla taputeltuna ja opintopisteitä on kerrytetty melkoisen huikeat määrät (vaikka itse sanonkin). Käytän luentoihin ja itsenäiseen opiskeluun päivittäin noin neljästä kuuteen tuntia. En olisi milloinkaan uskonut, että kärsivällisyyteni voisi riittää moiseen, mutta kyllä se vain riittää. Opinnot ovat mielestäni osittain erittäin vaativia, mutta alkuvuodesta menin usein tentteihin vanhaan lukiotyyliin edes vilkaisematta tenttikirjaa ja osallistuttuani ehkä kahdelle luennolle. Vanhan totutun kasin sijaan tenteistä ropisi sääliykkösiä. Olin aivan järkyttynyt ja uusintoihin panostinkin sitten enemmän, mutta ikävä juttu uusinnoissa on se, että uudet kurssit ovat jo pyörimässä ja pahimmillaan joutuu opiskelemaan niin montaa kurssia limittäin, ettei laskuissa pysy mukana.

image.jpg

Ennen joulua tein uudet suunnitelmat, joihin tosiaan sisältyi päivittäistä opiskelua neljästä kuuteen tuntia. Mikäli luentoja oli neljä tai jopa kuusi tuntia, ei itsenäiselle opiskelulle välttämättä ollut sinä päivänä aikaa. Tällä tekniikalla olen nyt kerännyt keskinmäärin kolmosia opintosuoritustositteeseeni. Eihän kolmonen huono ole! Arvioinnin mukaan kolmonen on ”hyvillä tiedoilla suoritettu”, mutta tunnen itseni melkoisen luuseriksi kun kuitenkin olen opiskeluun käyttänyt aikaa ja vaivaa ja siltikään en pääse niihin oikeasti hyviin arvosanoihin kiinni! 

Tunnen itseni siis opiskelijana täysin riittämättömäksi. Vaihtoehto, jossa käyttäisin opintoihin enemmän aikaa päivästä ei kuitenkaan tule kyseeseen. Olen paljon mielummin riittämätön opiskelija kuin riittämätön äiti. Kuuden tunnin opiskelupäivät nakertavat omaatuntoa jo ihan riittämiin, mutta onneksi niitäkään ei ole kuin muutama viikossa. Kuusi tuntia on kuitenkin jo puolet lapsen päivittäisestä hereilläoloajasta ja en halua missata sekuntiakaan enempää. Ihan kaikkea ei vissiin siis kuitenkaan voi saada? Jostain nurkasta se sanko vuotaa kuitenkin.

Mutta loppuun on vielä mainittava, että elämässä menee kyllä melkoisen hyvin jos saa väänettyä keskinkertaisista tenttiarvosanoista näin paljon murhetta. 

Suhteet Oma elämä Vanhemmuus Opiskelu

Viimeinen kolmannes

 

Viimeinen raskauskolmannes on vissiinkin alkamassa tässä ihan pian. Ollakseni rehellinen minulla ei juurikaan ole hajua siitä millä raskausviikolla mennään, mutta jossain siinä 26-27 rajamailla vissiinkin. Hurjan nopeasti mennyt viimeiset puoli vuotta! Raskaus on sujunut melkoisen mukavasti… Alussa voin toisinaan niin pahoin, että oli pakko lähteä raittiiseen ilmaan kävelylle. Sängyssä makaaminen ja lepääminen saivat olon vielä huonommaksi. Luennoillakin istuminen oli välillä yhtä tuskaa. Suklaa onneksi auttoi tässäkin.

Toinen ”ongelma” on todella alhainen verenpaineeni. Matalista paineista ei normaalisti ole minulle mitään vaivaa, mutta raskauden aikana paineeni olivat jossain ruumishuone-tasolla ja sen kyllä huomasi. Taju meinasi lähteä heti kun jouduin vähän lämpimämpään tilaan (esimerkiksi bussiin) tai jos olin seissyt paikallani pitkään tai en ollut syönyt tuntiin yms. Muutaman kerran jouduin bussin lattialle istumaan bussin ollessa täynnä ja vintti oli pimenemässä.

Kolmas kurjempi ja edelleen vaivaava ongelma on akne. Ilman e-pillereitä kärsin vähintään keskivaikeasta aknesta ja alkuraskaudessa tilanne oli toisinaan ihan naurettava. Vähitellen akne tosin on tasoittunut suht lieväksi, mutta ainuttakaan finnitöntä päivää en ole nähnyt ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Onneksi naamani ei arpeudu helposti ja uskoisin, että tästäkin taas selvitään ihan kunnialla. Edellisessä raskaudessa akne oli niin paha, että kipeitä paukamia oli päänahkaa, alaselkää ja olkavarsia myöten. Eli siinäkin mielessä sietää olla kiitollinen!

Liikuntaa olen pystynyt harrastamaan melkoisen normaalisti! Jätin tosin body pumpit ja muut vastaavat lajit pois jo pari kuukautta sitten, sillä huomasin voivani tunneilla ja niiden jälkeen melkoisen huonosti. Juoksemisen lopetin pari viikkoa sitten, mutta teen reippaita kävelylenkkejä noin kolmesti viikossa. Kuntosalilla käyn kerran tai kaksi viikossa, mutten juurikaan nostele painoja. Mitään kipuja närästystä lukuunottamatta ei juurikaan ole.

Nälkä on ihan järkyttävä! Voisin syödä koko päivän ja silti mennä nukkumaan nälkäisenä. Tilanne on yhtä paha kuin ensimmäisessäkin raskaudessa, jossa lihosin 30 kg!! Ok, 15 kg oli kadonnut jo sairaalasta kotiutuessa (iso vauva ja paljon turvotusta), mutta oli se aika härskiä kun painoa oli lähemmäs 90 kg. Joudun jatkuvasti kontrolloimaan syömisiäni. Jos en ajattelisi asiaa ollenkaan, olisin parissa viikossa kymmenen kiloa painavampi. Nyt painoa on kertynyt kunnioitettavat 7 kg ja vauvasta povataan taas melkoisen isoa (sf- mitta yli yläkäyrän), joten olen kyllä ihan ylpeä itsestäni. Tavoitteeni on ehdottomasti olla lihoamatta yli 15 kg ja mielellään vaa’an ei tarvitsisi ollenkaan kivuta sinne yli 70 kg lukemiin. Mutta tämä nälkä… Tuntuu ettei mikään ruokamäärä riitä. Ajattelen ruokaa lähes tauotta ja vatsassa kurnii. Tiedän kuitenkin, etten missään nimeesä kärsi minkään asteen energiavajeesta. Onneksi tämäkin menee ohi.

Ruuasta kun on puhe: Stephen on kyllä sellainen herkkusuu, ettei mitään rajaa. Pikkuinen oli keksinyt käyttää tuolia kivutakseen maustekaapille ja hakenut sieltä hunajapurkin. Näytti olevan aika hyvää. Hunajan siivoaminen matoista, tuoleista ja sohvasta ei ollut niin kivaa, mutta Stephen oli melkoisen mielissään (kunnes takavarikoin purkin).

image.jpg

image.jpg

image.jpg

 

Perhe Lapset Raskaus ja synnytys