Suunnitelmia vuodelle 2014
Ihanaa nyt on joulukuu!! Vetäsin just huiviin vuoden ensimmäisen suklaakalenterisuklaan. Unohdan aina, ettei ne oo kovin hyviä. 24 päivää jouluun <3 Eilen leivoin ensimmäiset joulutortut. Rakastan joulua! Ja vieläpä Stephenin eka joulu tuloillaan. Pikkuinen täyttää 10kk viikon päästä, että taitaa joulut mennä tänä vuonna pikkasen ohi, mutta rapisevista lahjapapereista osaa vauvakin nauttia! Tänään Stephen taputti ensimmäisen kerran ikinä! Paras aamupalahetki ikinä <3
Tammikuu näyttää aika rauhallisesta näillä näkymin. Se on mun viimeinen kunnon kotiäiti-kuukausi vähään aikaan. Tammikuun lopussa kutsuu Bali ja heti paluun jälkeen alkaa mulla valmennuskurssit. Odotan niiiiin innolla! Vähintään kolme kertaa viikossa pääsen opiskelemaan koko illaksi. Ihanaa!!! Toukokuun lopppua kohden tahtia on toki kiristettävä ja opiskeluun käytettävä aika tuplattava, mutta odotan sitäkin! Päivät vietän edelleen kotona Stephenin kanssa, mutta Paulin kolahtaessa kotiovelle iltapäivästä on mun aika lampsia kirjastoon. HA!
Kesäkuussa ajattelin mennä töihin. Tekisin kassalla muutaman vuoron viikossa kun Paul on kotona Stephenin kanssa. Ylimääräiset tienistit käyttäisin loppukesästä kivaan lomamatkaan Stephenin kanssa. Syksyllä ilmottaudun taas avoimeen yliopistoon ja alan käymään iltaluennoilla sen pari kertaa viikossa. Jatkan iltaluennoilla sitten iloisesti koko lukuvuoden sinne 2015 kevääseen saakka. Kesällä kaupan kassa taas kutsuu parina iltana viikossa ja toivottavasti samana kesänä Stephen on valmis lähtemään mun kanssa lyhyelle reilimatkalle Etelä-Eurooppaan. Hääjuhla olis myös samaiselle kesälle suunnitteilla. Syksyllä Stephen onkin sitten jo 2,5-vuotias. Jos aika vaikuttaa kypsältä, pikkuinen voi alkaa käydä osa-aikaisessa päivähoidossa ja mä palaan koulun penkille sillain melko tosissani 😀
Ton pidemmälle en osaa elämää suunnitella, mutta suuret linjat seuraavalle kahdelle vuodelle on aika selkeet. Oon ihan mielissäni siitä ajatuksesta, että pian mun elämässä on toden teolla muutakin kun äitihommia. Kotiäitiys on sopinut mulle tosi hyvin ja oon nauttinut tästä ajasta paljon, mutta pikkuhiljaa kaipaan elämään vähän enemmän aivotyöskentelyä ja sellaista menemistä. On ihanaa kun tietää, että pari kertaa viikossa kuoriutuu tästä OnePiecistä, vetää farkut jalkaan ja vaikka korkokengätkin, nousee bussiin ihan yksin ja matkustaa opiskelemaan. Wau!
On tosin pikkasen syyllinen olo haluta tollaisia asioita. Ei mulla oo mikää tarve päästä pois Stephenin luota. Meillä kävin niin hyvä tuuri kun jotenkin meidän luonteet vaan sopii hyvin yhteen. Me kummatkin jaksetaan hetken aikaa aina touhuta omia juttujamme. Mä meikkaan ja Stephen nostelee palikoita purkkiin. Leivon pullia ja Stephen jahtaa koiria. Ja sitten leikitään taas yhdessä. Luetaan kirjoja, ihaillaan rapisevia papereita ja heliseviä palloja. Stephen ei itkeskele paljoa, vaan on yleensä tosi tyytyväinen ja iloinen tyyppi. Harmitus iskee aina vasta väsymisen yhteydessä. Jos vielä öisin nukkua sais, niin voi onnea!
Oon vaan tosi menevää sorttia ja tykkään olla ihmisten ilmoilla! Ei niin etteikö se onnistuis vauvankin kanssa, mutta mulla menee sillon vaan niin paljon energiaa vauvan huomioimiseen, etten ehdi samalla tavalla nauttia ympäristöstä ja muista ihmisistä. Oon tavallaan vaan puoliks läsnä ja kaipaan sitä kun on jossain tilanteessa ihan totaalisen mukana, in the flow. En tarvii sitä päivittäin, mutta aina välillä… En oo tavannu kavereita kolmeen kuukauteen. Ehkä mun pitäis vaan päästä kaljalle. Kaikki on tosin edelleen ulkomailla opiskelemassa. Onneks pian on joululoma ja ihmiset palaa Suomeen edes hetkeksi. Mä oon muuten tuoppini nyt ansainnu!