Taaperoa kantaen

Stephen tykkää olla sylissä. Meidän politiikka vanhempina on alusta saakka ollut, että läheisyydessä ei säästellä. Sitä ehtii olla yksin ja itsenäinen ihan tarpeeksi sitten isona. No, meillä vanhemmilla kuitenkin on sellaisia hetkiä, jolloin käsiä tarvitsee muuhunkin kuin sylittelyyn. Tiskit pitäisi tiskata, koti imuroida, pölyt pyyhkiä ja itsekin olisi kauhean kiva joskus juoda kuppi kahvia tai syödä vaikka banaani ja, no, you get the point. Olen aika hyvä tekemään hommia yhdellä kädellä, mutta Stephenille on kertynyt elopainoa pian jo 15 kg verran ja taidan myös kantaa lasta aina toisella lonkalla, joten tässä on vähän päässyt vinoutumaan…

Meillä oli vauva-Stephenille käytössä rintareppu. Vauva viihtyi hyvin, mutta voin kertoa, että pidemmällä matkalla sitä olisi todellakin kaivannut reppuun enemmän pehmustetta olkapäille yms. Hiukan skeptisenä tilasin kantaen.fi-verkkokaupasta Tulan kantorepun (taaperokokoa). Ensinnäkin olin kovin onnellinen löytäessäni tarpeeksi suuren kantovälineen kun aikaisemmin bongaamani reput ovat olleet auttamattoman pieniä ja plussana tietenkin todella kiva kuosi ja vyötäröllä oleva tasku!

Käyttökokemukset ovat ihan loistavia! Stephen tuppaa tosin nukahtamaan reppuun (etenkin päiväuniajan lähestyessä), mutta no worries! Lapsen siirtäminen repusta sänkyyn sujuu helposti. Olettaisin siis kantovälineen olevan mukava lapselle, mutta voin varmuudella kertoa, että mun kroppa kiittää. Pehmusteissa ei tässä kantorepussa ole säästelty! Olen nyt käyttänyt reppua rinnalla, mutta tarkoituksena on lähteä pidemmälle ekskursiolle viikonloppuna Stephen selässä. Saas nähdä!

Nautin tästä läheisyydestä itsekin! Voidaan sylitellä ja pusutella ja samalla saan niitä pakollisia perhehuoltoon liittyviä askareita tehtyä. Woop!