Tässä hän on!

Ihana pieni Aaron syntyi nyt perjantaina 10.7 rv 37+5. Jos synnytystä voi kuvailla miellyttäväksi ja eheyttäväksi kokemukseski, niin tämä oli nyt sitten sellainen. Ensinnäkin napakoita, ennakoivia supistuksia tuli jo vuorokauden ennen kuin säännölliset supistukset alkoivat, eli kaikki valmistelut oli helppoa hoitaa silloin. 

Säännölliset supistukset alkoivat noin klo 15 perjantaina, sairaalaan lähdettiin klo 17, epiduraalin sain klo 18.30, ponnistamaan ryhdyin klo 22.59 ja Aaron syntyi alle kolme minuuttia myöhemmin kahdella ponnistuksella ja yhtään haavaa ei tullut! Woop! Koska oli yö, jouduimme osastolle yöksi, mutta heti lauantaina aamupäivällä pääsimme kotiutumaan lääkärin suorittaman tarkastuksen jälkeen.

Kotona kaikki on sujunut hyvin! Stephen on kova pussailemaan pikkuveljeä, mutta huomaan kyllä että Stephen on minulle hiukan näreissään. Onneksi ei kuitenkaan ole purkanut mustasukkaisuutta Aaroniin, vaan osoittaa mieltään lähinnä pyytämällä esimerkiksi pähinöitä ja sitten jättää ne syömättä tai riisumalla kaikki vaatteet ja sitten pyytää niitä taas puettavaksi. Tai ehkä tämä nyt on sitten se tähän saakka kadoksissa ollut uhmaikä?

Huomenna suuntaan pikkuisen kanssa takaisin Kätilöopistolle, jotta Aaronista saadaan labrat, paino, kuulo ja sydänäänet. Paulilla alkaa isyysloma vasta perjantaina, joten taidan lähteä alkuviikosta poikien kanssa maalle vanhempieni luokse. Säiden salliessa pääsen viimeinkin taas ratsastamaan! Raskauden aikana rakas harrastus jäi luonnollisesti kokonaan, mutta nyt olisi kaksi ihan uutta ratsua kokeiltavana! En malta odottaa! Sain Kätilöopistolla myös ensimmäisen kupin kahvia lähes yhdeksään kuukauteen – ei ollut kovin hyvää. Ehkä vika oli kahvissa tai sitten makuaisti ei vain ole tottunut. Raskauden aikana kahvia vain teki niin kovasti mieli, että myönnän kyllä olevani hiukan pettynyt. 

Nyt meitä on siis neljä! Ihan uskomattoman ihanaa. Vauvavuodesta tulee varmasti melkoinen koettelemus, mutta ainakaan tätä koko äiti-hommaa ei tarvitse nyt uudestaan opetella ihan nollasta ja meillä on nyt pohjalla hyvin toimiva päivärutiini, josta yritetään pitää kynsin ja hampain kiinni – Stephenin ja meidän vanhempien parhaaksi. Toki ensi kuussa alkaa myös Stephenin päiväkotitaival, mikä sekoittaa pakkaa (toivottavasti hyvään suuntaan!) ja itse palaan myös ensi kuussa luennoille Aaronin kanssa. Massaluennot kun hoituvat aika mukavasti vauvan pötköttäessä rintarepussa.