Viikko kahden lapsen äitinä

Aaron on nyt viikon vanha. Paulilla alkaa vihdoinkin isyysloma, mutta on kyllä sanottava, että odotin viikon olevan huomattavasti rankempi. Vielä sairaalassa kauhistelin, että miten ikinä tulen selviämään yksin Paulin työpäivien ajan, mutta Aaron on siitä jännä vauva, että hän nukkuu helpolla jopa kaksi tuntia putkeen. Olen siis saanut öisin levättyä jonkin verran ja päivisinkin aikaa on riittänyt hyvin Stephenille. Stephen ottaa isoveljeyden edelleen oikein rennosti, mutta pottatreenit ovat ottaneet takapakkia ja iltaisin omaan sänkyyn rauhoittuminen on vaikeaa. Toivottavasti tämä on ohimenevää!

Imetys on lähtenyt käyntiin hienosti! Aaron syöpöttelee hurjan ahkerasti. Oikean rinnan kohdalla imuotteen löytäminen ei ottanut onnistuakseen ja jouduinkin käyttämään rintakumia vuorokauden ajan kun nänni oli enää rupista, veristä mössöä ja kivut sen mukaiset. Oikeasta rinnasta imettäminen on edelleen kivuliasta, mutta imuote on parempi ja uskoisin, ettei rintakumiin jouduta enää turvautumaan. Hienoa, että tuollaiset apuvälineet on kuitenkin keksitty! Lanoliinivoiteet tuntuvat myös auttavan.

Synnytyksestä olen palautunut hyvin. Jälkisupistukset ovat melkoisen napakoita, mutta vuoto on käytännössä jo loppunut. Synnärille ei jäänyt montaa raskauskiloa, sillä lähtöpainoon on edelleen lähes 15 kg. Vanhoihin farkkuihin ei ole vielä hetkeen siis mitään asiaa, mutta näin kesällä maksimekot ja hameet antavat aika paljon anteeksi. Stephenin kohdalla kilot sulivat yllättävän nopeasti ja olettaisin farkkujen nappien menevän kiinni jälkitarkastukseen mennessä.

Aaron on ihana vauva. Olen kyllä niin onnekas, että välillä tekisi mieli nipistää itseään. Tiedän tulevan vuoden vielä muuttuvan rankaksi ja univaje tulee jossain vaiheessa vaikuttamaan mielialaan, mutta toivoisin niinäkin hetkinä muistavani kuinka lyhyen hetken lapset ovat pieniä ja että näitä hetkiä tulee vielä ikävä.