Ajatuksiani rakkaudesta ja parisuhteesta

On itse asiassa hyvin hämmentävää löytää joku henkilö, jonka kanssa jakaa arkeaan, ja jonka kanssa tuntuu luontevalta olla. Se on oikeastaan ihmeellinen asia. Kuitenkin minusta sinkkuihin ja parisuhteen solmimiseen liitetään useita myyttejä. Lisäksi maailmassa on varmasti lukuisia hyviä ja huonoja parisuhteita. Kuitenkin parisuhteen toimivuus/epätoimivuus heijastuu omaan terveyteen ja jaksamiseen. Itsellä varsinkin tapailuaikana seurusteleminen tuotti paljon päänvaivaa ja osin murhettakin.

Yksi parisuhteen ja rakkauden myyteistä on, että ensiksi ihastutaan, sitten on vuorossa alkuhuuma ja niin päin pois. Tosiasiassa suhteet voivat alkaa niin intohimosta ja kaveruudestakin. Siihen ei ole mitään valmista kaavaa. Minusta jotkin tietyt odotukset suhteen ”oikeanlaisesta kulusta” voivat jopa haitata suhteen kehittymistä sellaiseksi, kun sen on määrä tulla. Itse ainakin haaveilen jatkuvasta ja pitkäkestoisesta romanttisesta parisuhteesta. Toinen näistä myyteistä on, että pitää ensin oppia elämään ja tulemaan toimeen itsensä kanssa, ja vasta sitten solmia parisuhde. Itse ainakin koen, että parisuhteen ansiosta haluan olla se parempi minä. Lisäksi koen voivani kehittyä sellaiseksi ihmiseksi kuin minun tulisikin kehittyä.  Samoin toista voi tukea silloin kuin tämä tarvitsee sitä ja olla kiinnostunut toisen elämästä ja mielenkiinnonkohteista. Kuitenkin parisuhteen kaksi osapuolta ovat parempia yhdessä kuin erikseen. Eli parisuhteeseen ja miksei ystävyyssuhteisiin kannatta hakeutua kumppanin kanssa, joka saa itsen parhaimmat puolet näkyviin. Kuitenkin tuen ja avun saamisen tulisi perustua vastavuoroisuuteen.

suudelma.jpg

On taianomaista voida kertoa itsestään, omista salatuista toiveistaan ja peloistaan toiselle, ja oppia tuntemaan toinen tämän ytimiä myöten. Näin voi avata toiselle koko sydämensä. Parisuhteessa hienoista on se tunne, että tuntee toisen hyvin ja arvostaa häntä yksilönä. Koko ajan tulee yhteisiä unelmia, ja toinen auttaa omien henkilökohtaisten unelmien jahtaamisessa. Parisuhdehan on aikuiselämän läheisin ihmissuhde. Luulen, että pareja pitää yhdessä hyvät keskustelutaidot. Omista tunteistaan ja tarpeistaan tulee voida puhua ja kunnioittaa toisen tunteita. Itse aina kun olen kokenut epäonnistuneeni itseni ilmaisussa, usein vetäydyn omaan kuoreeni. Ristiriitatilanteista kannattaa keskustella, ja ne voi ainakin yrittää purkaa jollakin tavalla. Myös on kiva voida huomioida toista osapuolta aina välillä, yllättää ja saada toinen hymyilemään. Toista voi huomioida hellyydellä, kosketuksella ja lahjoilla, mutta myös hyvin arkisin asioin, kuten auttaen ja olla läsnä hänen arjessaan.  Lisäksi itse ainakin parisuhteen aikana osaan arvostaa omaa aikaa ja tilaa. Tämä on hyvin tärkeää, että kummallakin suhteen osapuolella on omat harrastuksensa ja mielenkiinnonkohteensa.

”Näin voi avata toiselle koko sydämensä”

rakkaus_ehostettu_0.jpg

Itse henkilökohtaisesti olen huomannut, että parisuhteen ongelmat heijastuvat muuhunkin elämään, kuten ystävyyssuhteisiin, töihin ja koulunkäyntiin.  Lisäksi toisen liikunta- ja ruokailutottumuksista tulee yhteisiä. Tavallaan yhdessä vietetty aika muuttaa tapoja samanlaiseksi toisen kanssa. Tämä voi olla vähän negatiivistakin. itse olen huomannut ikäväkseni lihoneeni parisuhteen aikana.

”Yhdessä vietetty aika muuttaa tapoja samanlaiseksi toisen kanssa”

joutsenet_0.jpg

<3:lla Sonja

P.S Yllä olevat piirustukset ja maalaukset ovat itsetekemiäni. Kerrothan minulle, mikäli aiot käyttää niitä omiin julkaisuihisi. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *