Suhteeni luontoon

-Valokuvatessa huomasin, että maailmassa on paljon kauniita asioita.

lehtia_1.jpg

 Nykyihmisille luonnossa liikkuminen merkitsee eri asioita kuin esi-isillemme. Esi-isämme olivat riippuvaisia luonnosta saatavista elintarpeista ja materiasta. Nyky-ihmiselle luonto ja metsä merkitsevät pikemminkin nautintoa ja virkistäytymistä, kuten lenkkeilyä, marjojen ja sienien keräämistä, melomista ja melomista. Lisäksi ilman luontoa, ihmiskunnan olemassaolo ei olisi mahdollista. Sen vuoksi luontoa pitää varjella. Me ihmiset muutamme ja käytämme luontoa sen tarpeisiin, jopa tuhoamalla sitä. Esi-isiämme käyttivät luonnon antimia ottamalla sen välttämättömimmän, mitä tarvitsevat. Nykyihmiset taas jopa riistävät sitä ajattelematta lainkaan tekojensa seurauksia. Olemme silti siitä riippuvaisia luonnon antimista.

img_7595_0.jpg

Olen huomannut, että stressaannun, kun olen kaupungissa. Kaupungin meteli ja hajut sekä yleinen kiire usein saavat minut stressaantumaan.  Olen usein stressaantunut ja ahdistunut.  Useimmiten, kun stressaan, käyn lenkillä ihan itsekseni tai kaverin kanssa. Käyn kesällä joskus mökilläkin. Usein käyn silloin lenkillä, ja huomaan rentoutuneeni, vaikka itselläni ei ole suoranaista tarvetta yöpyä metsässä. Lenkin jälkeen on usein pirteämpi ja levännyt olo. On kiva räpsiä kuvia, jutella ja kävellä samalla. Joskus kun minua jokin asia huolettaa, niin lenkin jälkeen tuntuu, että ongelma on ratkennut tai ainakin helpottunut. Se on mukava tunne.

tervakukka_1.jpg

 Itselläni valokuvaus on muuttanut suhdettani luontoon paremmaksi. Keskityn kauniisiin asioihin, näen luonnon muuttuvan ympärilläni vuoden aikojen saatossa. Se on kaunis lahja. Olen huomannut oppivani arvostamaan luontoa enemmän, kun valokuvaa. Maailmassa on paljon kauniita asioita. Luonto äiti osaa tehdä kauniita maisemia! Haaveilenkin, että joskus kuvaisin eläimiäkin. Se olisi varmasti kivaa. 

img_7433.jpg

Lisäksi luonnossa käveleminen lisää hyvää arkiliikuntaa. Itselläni on välillä aikoja, jolloin en liiku paljoa ja tarvitsen motivointia liikkumiseen. Luonnossa välillä on vaikeitakin maastoja, kun hyppii ja pomppii vältellen kantoja ja kiviä. Luonnossa lenkkeileminen on kivaa, Tampereella etenkin Pyynikillä on kivat maisemat ja Hatanpään Arboretumilla on ihana käydä ihastelemassa ja haistelemassa ruusuja.

img_7884_2.jpg

Itse myös tykkään luonnon hajuista, metsän haju on hyvin raikas. On kiva voida hengittää puhdasta ilmaa. Joskus se on todella ihanaa. Nyt olen itse asiassa etsimässä uutta asuntoa, yritän löytää sellaisen, että luonto olisi aika lähellä. Nyt tällä hetkellä asun Tampereen keskustassa.

img_7789_1.jpg

Kaikki yllä olevat kuvat ovat itseottamiani. Mikäli tahdot käyttää niitä jossain, kysythän lupaani. 

<3:lla Sonja

Hyvinvointi Hyvä olo Liikunta Mieli