Mitä olen lukenut viimeisen puolen vuoden aikana

Uuden vuoden lupaukseni on lopettaa uutisten ja ”uutisten” lukeminen ja keskittyä ihmiskunnan sivistykseen. Sillä yritän lukea hieman tavoitteellisemmin, herätän tämän blogin horroksestaan.

Ennen sitä listaan kuitenkin joitain viimeaikoina lukemiani kirjoja.

Kesän lopulla aloitin kuuntelemaan Mike Duncanin The History of Rome-podcastia ja luin

Augustus: Yksinvaltiaan elämä ja teot

Syksyllä, kun vielä ajattelin retkeillä luonnossa, luin

Krakakauer, Jon: Erämaan armoille. Tästä journalistisesta kirjasta on tehty kulttielokuva, jota en ole nähnyt. Ilmeisesti elokuvassa lievennetään tosielämän ”Alex Supertrampin” julmia piirteitä (hänen ajatuksensa siitä, että ’laitan perheeni kärsimään kun katkaisen heihin täydellisesti välit, sillä he ovat moraalisesti heikkoja’) ja laitetaan hänet pohtimaan ennen kuolemaansa että ’kyllä kaikki on parempaa jos sen jakaa toisen ihmisen kanssa’. Tällaiseen lopputulokseen ei voi päätyä. Kirja oli hyvä ja jopa ajatuksia herättävä.

Toinen ajatuksellinen kirjanen oli ,Cipolla, Carlo: Inhimillisen typeryyden peruslait, joka nimensä mukaisesti esittelee typeryyttä väestössämme.

Sain viimein luettua Mark Twainin Jenkki kuningas Arthurin hovissa, joka ei ollut niin hauska kuin sen toivoisi olevan.

sc171678.jpg

Pari kuukautta sitten luin paljon japanilaista kirjallisuutta. Luin:

Kawabata Yasunari: Tuhat kurkea

Tanizaki Junichiro: Kukin makunsa mukaan

Kawakami Hiromi: Sensein salkku

Kenko Yoshida: Joutilaan mietteitä

Kawabatalta olen aikaisemmin lukenut kirjan Kioto, joka muistoissani on erinomainen. Tämä tämän kertainen Tuhat kurkea ei ollut keskinkertaista kummoisempi. Parempi oli Tanizakin Kukin makunsa mukaan, joka kuten muutkin lukemani Tanizakit käsittelee avioparien välisiä seksuaalisia suhteita ja avioliiton hajoamista. Tanizaki ja Kawabata ovat tunnettuja klassikkokirjailijoita, Kawakami taas nykykirjailija. Hänen Sensein salkkunsa oli tyypillistä nykykirjallisuutta, ihan kiva, mutta tuskin kukaan lukee sitä 50 vuoden päästä. Kirjaa voisi suositella japanilaisen keittiön ystäville, sillä päähenkilöt eivät juuri muuta tee kuin syövät ja juovat kun heidän suhteensa kehittyy hienovaraisesti näistä kohtaamisista. Paras kirja näistä neljästä oli tietenkin Joutilaan mietteitä, joka on kokoelma keskiajalla kirjoitettuja hauskoja mietteitä.

Japanin innoittamana luin:

Eväsoja, Minna: Melkein geisha. Tämä oli mielenkiintoinen kirja, joka käsittelee kirjoittajan elämää opiskelijana 90-luvun japanissa ja japanilaista mielenlaatua ja yhteiskuntaa. Kirja on siitä hyvä, että siitä näkyy kuinka sisälle kirjoittaja on päässyt Japanissa elämiseen. Kirjailijan ei tarvitse puolustella Japania tai tai teilata sitä, vaan hän voi esitellä vailla mustavalkoisuutta Japanilaisen yhteiskunnan hyviä, mutta myös ikäviä ja pervoja puolia anteeksipyytelemättä ja selittelemättä niitä parhain päin. Tämä teki kirjasta, jonka sisältö oli monesti tuttua, virkistävän.

Arstila, Pirkko: Teen ystävän kirja. Joka on mainio esittely eri teelajeista ja hieman teen nautiskelun taidosta.

Pölkki & Järvelä: Mitä, miten, zen. Joka ihmiselle joka haluaa tietää mitä zen on, on varsin raskasta luettavaa,sillä teos ei pyri olemaan tietokirja, vaan immersoiva zen-kokemus.

Buddhalaisuudesta kiinnostuneena luin tämän kirjan lisäksi myös:

Kweon, Daniel: Buddhism. A Very Short Introduction. Tämä kirja kuuluu Oxford University Pressin lyhyiden johdantojen sarjaan, ja antoi hyvät perustiedot buddhalaisesta uskonnosta (ei länsimaisesta ”buddhalaisesta filosofiasta”).

Timanttisuutra. Lyhyt buddhalainen teksti olevan harhasta.

Luin myös muuta aasialaista kirjallisuutta katsottuani K-draamaa:

Han Kang: Vegetaristi. Tämä kirja oli pari vuotta sitten ”in” kirja. Kirja on kuitenkin huono.

Luin myös kanadalais-vietnamilaisen teoksen:

Thuy, Kim: Vi. Tämä oli kirjoittajan toinen teos. Ilmeisesti samoja linjoja kulkee myös hänen aikaisempi teoksensa Ru, jota en ole lukenut. Kirja oli mielenkiintoinen ja voisin jopa suositella sitä muillekin ihmisille luettavaksi.

1200px-The_Taking_of_Christ-Caravaggio_%28c.1602%29.jpg

Parin viime viikon sisään olen lukenut:

Peterson, Jordan: 12 elämänohjetta. Petersonista on leivottu suurikin roisto ja joku Alt-right guru. Pelkästään tämän kirjan perusteella tuo maine on aivan turha, sillä teos oli ihan hyvä. Monet sen ajatuksista psykologiasta ja esim. Raamatun kertomusten selitysvoimasta ovat minulle jo tuttuja luettuani Freudia ja Jungia, ja esimerkiksi James Kugel käsittelee Raamattua teoksessaan The Great Shift syvällisemmin. On absurdia että väitteestä: ”Hoida omat asiasi kuntoon, ennen kuin alat hoitaa muiden asioita” on, ainakin jos lukee sellaisia julkaisuja kuin the Guardian, tullut kiistanalainen, suorastaan pahuutta huokuva. Aion lukea Petersonin maaliskuussa julkaistavan kirjan, josta jo ennen julkaisua on tullut somemysky Penguin-kustantamon joidenkin työntekijöiden yrittäessä estää kirjan julkaisu.

Luin myös Anniina Tarasovan: Kuoleman kulissit, jatko-osa aikaisemmalle Reija Wren Venäjän biznezmaailmassa-dekkarille.

Tässäpä tämä! Kohti uutta vuotta kännykkä käden ulottumattomissa!

P.S. Muistin vielä lukeneeni Marianne Powerin Rikkaaksi, hoikaksi, naimisiin, jossa kirjoittaja noudattaa puolentoista vuoden ajan eri self-help oppaiden ristiriitaisia neuvoja, sekä jälleen kerran Dodie Smithin: Linnanneidon Lokikirjan.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *