Miyamoto Musashi: Maa, vesi, tuli, tuuli, tyhjyys
Samurain ja tämän aatelisluokan filosofian, Bushidon, pääperiaatteen voi tiivistää lauseella: Elä kuin olisit kuollut. Tällainen zombielämä tekee sen noudattajasta pelottoman. Harva pystyy tällaiseen elämään, enkä nyt aikuistuttuani näe samuraiden orjan kaltaista uskollisuutta herrojaan kohtaan ja välinpitämättömyyttä perhettä kohtaan tavoiteltavan arvoisena.
Kirjan alussa on esittelyessee, jossa lukijalle avataan samuraiden maailmankuvaa ja Musashin elämänkertaa. Tämän jälkeen alkaa varsinainen kirja, joka on jaettu olevan rakenteen mukaisiin erilaisiin miekkailutekniikoihin. Suurin osa kirjasta on varsin pitkäveteistä luettavaa. Musashi nimeää ja luettelee eri miekaniskun tapoja jotka ovat mielenkiintoisia korkeintaan kendoharrastajalle. Vain harvoja kohtia voi soveltaa nykysodankäyntiin (tai kuten näitä kirjoja markkinoidaan, biznekseen), joten on helppo nähdä miksi tätä teosta, iästään huolimatta, ei mainita samassa yhteydessä Sunzin tai Clauzewitzin sotataitokirjojen kanssa.
Kirja kuitenkin ajoin käsittelee mielenkiintoisella tavalla japanilaista Tien, don, filosofiaa, jossa puolittain arkipäiväisistä asioista voi paneutumalla löytää elämälleen tarkoituksen ja ehkäpä jopa zen-buddhalaisen valaistumisen. Ikebanat, teeseremonia, kalligrafia ja muut rituaalit ovat jotenkin tällaista kansanluonteen monomaniaa, joka samuraiden kohdalla yhdistyy auktoriteettiuskovaisuuteen.
Kuitenkaan lopulta, Musashi ei oikeastaan ole kiinnostunut miekkailutaidosta Tienä. Bambumiekat ovat heikoille. Musashi kirjoittaa tappamisesta Tienä, oman elämänsä ohjenuorana. Tämä tuo mieleeni spartalaiset, jotka myös elivät vain tappamista ja kuolemaansa varten. Ero Musashin samuraissa ja spartalaisissa on, että isännätön samurai, ronin, kuten Musashikin oli, on jotenkin puoliksi vallitsevan yhteiskunnan ulkopuolella. Hänen tapponsa eivät ilmeisesti ole laittomia, koska ne tapahtuvat sisällissodassa tai kaksintaisteluissa, mutta hän on kuitenkin vakiintuneen yhteiskunnan ulkopuolinen perheetön (ottopoikaa lukuunottamatta) mies. Spartalaiset taas tarvitsevat yhteiskuntaansa ja sen rakenteita omassa fasismissaan. Musashi myös poikkeaa spartalaisista siinä, kun spartalaiset halveksivat eivätkä huippuhetkinään ollenkaan harjoittaneet taiteita, kalligrafia toisena Tienä on Musashille olennainen osa tämän elämänpolkua. Kirjan alkutekstissä mainitaan sanapari bunbu itchi, miekka ja kynä, jotka japanilaisessa ajattelussa kuuluvat molemmat herrasmiehen ja soturin kyvykkyyteen. Tekstin kuvituskuva onkin Musashin siveltimestä, joita myös kirja sisältää.
Näin lyhyeksi kirjaksi, jonka kirjasin on varmaan 14, tekstistä löytyin harmittavan monta kirjoitusvirhettä. Suosittelen kirjaa japanifaneille, kendokoille ja zen-harrastajille. Itseltäni kirja menee kiertoon.
Luettu: 2.3.17