William Zinsser: On Writing Well

William Zinsserin On Writing Well. The Classic Guide to Writing Nonfiction. on kelpo kirja. Saatuani sen lahjaksi joitain vuosia sitten, olen kirjoittanut sen sisäkanteen kirjoittajan elämänohjeen, joka käsittääkseni vapaasti lainaa Erkki Toivasta: ”Älä pidä lukijaa idioottina, mutta oleta ettei hänellä ole asiasta taustatietoa.” On Writing Well käsittelee kuinka kirjoitetaan hyvää asiatekstiä. Se on jaettu neljään osaan: Principles, Methods, Forms ja Attitudes, jotka kattavat kirjoittamisen tyyliseikat, genret ja laajemmat kirjoittamisen valinnat. Etenkin kirjan preskriptiivinen alkuosa on hyödyllinen. Se neuvoo kuinka tekstikappaleiden tulisi liittyä toisiinsa, kuinka kirjoittajan tulisi välttää latteuksia, sekä miten hänen tulisi pitää mielessään miksi ja kenelle teksti kirjoitetaan. Tyyli-osiossa kerrotaan kuinka adjektiivit ja adverbit ovat turhia. Näitä väitteitä tukeakseen Zinsser esittää usein hupaisia esimerkkitekstejä hyvistä ja huonoista kirjoituksista.  

Kirja on julkaistu ensi kerran 1976. Lukemani laitos oli osittain päivitetty vastaamaan nykypäivän standardeja – tai mitä ne olivat kymmenen vuotta sitten tämän 30-vuotis julkaisun ilmestyessä. Kirja on mielenkiintoisella tavalla sekä universaali että paikallinen: paikallinen englannin kieltä koskevissa vinkeissään, joista tosin osa tyylillisistä seikoista voidaan siirtää myös suomen kielen käyttöön. Paikallinen amerikkalaisella miljööllään, joka tulee kerta kerran jälkeen esiin valituissa esimerkkikirjoittajissa ja näiden aiheissa: Zinsser kirjoittaa baseballista, maahanmuuttajakokemuksista, Abraham Lincolnista. Lisäksi kirjan voi sijoittaa tiettyyn aikaan: suurin osa hänen ihailemistaan sanasepoista eli ennen 1930-lukua ja kärjistäen loput esimerkit tulevat 1960-luvun ”new journalismista”. 

Teos on jo innoittanut minua kirjoittamaan selkeämpirakenteisia esseitä. Se myös muistuttaa minua kirjoittamaan parempia blogitekstejä. Tällä hetkellä kirjoitan tekstin  aikalailla fiilistelypohjalta, jota en oikolue, ja jonka sitten julkaisen koko maailman luettavaksi. No ainakin anonyymius suojelee minua liialliselta häpeltä, jota epäselvät ja kiertelevät lauserakenteeni uudelleenluettuina aiheuttavat. Tietenkään pelkkä kirjan lukeminen ei tee lukijasta kirjoittajaneroa, mutta se saa kiinnittämään huomiota omaan tekstiin ja herättää halun hieman parempaan sanan-, lauseen- ja kappaleenmuodostukseen.

Luettu: 16.9.17; 303 sivua