Bennett & Royle: An Introduction to Literature, Criticism and Theory

Bennettin ja Roylen kirja An Introduction to Literature, Criticism and Theory jakautuu jotain teemaa käsitteleviin kappaleisiin. Teemoja ovat vaikkapa Readers and reading, The author, Narrative, ja Character. Mitä pidemmälle kirjassa edetään, sitä enemmän Bennett ja Royle viittaavat sellaisiin nimiin kuin Foucault, Derrida ja Deleuze. Kun kappaleiden otsikot ovat Queer, The colony, Racial difference, teksti muuttuu pauldemanjudithbutlermössöksi. Kirja on johdatus, joten se ei välttämättä vastaa sellaisen innokkaan lukijan kuin minä aikaisempaa tietopohjaa. Minustakin Foucault ja Derrida olivat jänniä kymmenen vuotta sitten, eivät enää. Intertekstuaalisuus tuli tutuksi jo jonkin Don Rosan ankkatarinoiden kokoelman alkupuheessa. Performatiivisuus, joo joo, tiedetään jo. Teoksen hyviä puolia ovat joidenkin uusien runojen ja romaanien esittely teemojen valossa. Kaikki mitä yhden teeman alta löytyi ei mielestäni oltu aina sidottu kovin hyvin yhteen.

Kirja on Helsingin yliopiston yleisen kirjallisuustieteen tenttikirja. Mitä sellaista tästä kirjasta oikein tulisi oppia jota voisi testata kirjatentissä? Tulisiko meidän Hesekielin tavoin nielaista tämä kirja ja sen jälkeen osata lausua ja kirjata oikeat sanat? Mitä nuo sanat oikein olisivat? Massaopetuksen aikana ei myöskään ole opettajia. On vain coacheja tai muita piiskureita, jotka osoittavat läjän tekstiä ja sanovat ’opi!’. Ja lopuksi tulostetaan todistus.

Kirjaa lukiessani tuli myös mieleeni kuinka riippuvainen suomalainen yleinen keskustelu on anglo-amerikkalaisesta kulttuurista ja poliittisesta elämästä. Koska ei osata mitään muita vieraita kieliä kuin englantia, eikä edes sitä toista kotimaista, seurataan vain yhdysvaltalaista mediaa ja kulttuurisotaa. Itselläni on aina välillä aikomus oppia uusi kieli ja kokea maailma toisin. Mutta se on vaikeaa ja palaan aina alkupisteeseen. Tämä on vahvistanut päätöstäni keskittyä kotimaiseen kirjallisuuteen. Ei tarvitse opetella uusia kieliä. Tältä kannalta nämä kaikki kirjallisuuskirjat joita olen viime aikoina lukenut ovat aika tyhmiä: ne keskittyvät englantilaiseen rytmiikkaan ja painoihin ja loppusointuihin, kun olen huomannut suomen kielen sopivan paremmin vain vähän tuntemani kreikkalaisen runouden konventioihin.

Tämä oli kolmas kirja jossa puhuttaessa tekstin tai kuvan suhteesta todellisuuteen viitataan Joel Schumacherin ohjaamaan elokuvaan Rankka päivä. Tässä se pätkä elokuvasta, niin lukijan ei tarvitse tuhlata yhtään enempää aikaansa postmodernismiin:

En suosittele. Luettu: 28.3.2020

Sen sijaan suosittelen muuta koronalukemista. Kun Lukumato oli kahden vuoden tauolla luin Martin Amisin kirjan Money. Luulen ettei sitä ole suomennettu, mutta se oli hyvä kirja ja on ollut mielessäni viime aikoina.

kulttuuri kirjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *