Brad Inwood: Stoicism. A Very Short Introduction.
Antiikin filosofian pitkäpiimäisimpiä puolia on metafysiikka ja fysiikka. Nämä ovat ajatuksen alueita joita nykyinen tiede voi tutkia ja falsifioida aikaisemmat pohdiskelut. Muut osa-alueet, logiikka ja etiikka, ovat huomattavasti mielenkiintoisempia ja hyödyllisempiä. Olen viime aikoina lukenut stoalaisia tekstejä (Marcus Aurelius ja Seneca), joten nyt hieman nurinkurisesti päätin tutustua paremmin stoalaisuuteen, jotta vastaisuudessa ymmärtäisin lukemaani syvällisemmin. Tässä tekstissä käyn lyhyesti läpi niitä stoalaisuuden pääkohtia, joita pidin mielenkiintoisina.
Aloittakaamme siis stoalaisesta fysiikasta. Inwood kirjoittaa stoalaisuuden perustajan Zenon suhteesta Platonin filosofiaan:
”[Kuten Platon, myös Zeno] conviction that virtue is the key to happiness (and that there are four basic forms of virtue); his idea that the world is a divinely created order with a special place for humans in it; and his dedication to the idea that knowledge is a cognitive state of the highest perfection, not admitting of doubt, variance, or revision. But he could not accept Forms.”
Toisin kuin platonistit, stoalaiset ovat materialisteja: se jolla on materiaa voi toimia, jolla ei ole materiaa ei vaikuta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettei olisi sielua, mutta tämä on materiasta. Stoalainen järkeily kielen suhteesta viitattaviin olioihin vastaa nykyistä arkijärkeä: meillä on konsepteja – vaikkapa puu – jonka voimme kielellisesti jakaa, koska olemme kaikki nähneet puita maailmassa. Maailma rakentuu neljästä elementistä, tuli, maa, vesi ja ilma. Maailmaa ja sen liikettä ylläpitää yliluonnollinen tuli-elementin voima, Zeus tai Luonto, joka aika ajoin polttaa maailmankaikkeuden poroksi. Kirjassaan Itselleni Marcus Aurelius pohtii usein onko tämä tosiaan maailman kohtalo. Ihmiset koostuvat aktiivisista elementeistä, tulesta ja ilmasta ja heillä on elävien olentojen tavoin psykhe-sielu ja vielä lisäksi rationaalinen sielu ja niin edespäin.
Stoalainen etiikka on se, mitä stoalaisuudesta muistetaan ja se käsittelee sitä, mikä on paras mahdollinen elämä. Paras mahdollinen elämä on hyveiden tavoittelua, jolloin ihminen täydellistää oman potentiaalinsa tai teloksensa ja tulee onnelliseksi. Näin ollen stoalaisille hyve itsessään on päämäärä. Tämä on niin yleinen ajatus, että sitä tulee verrata toisenlaiseen ajatteluun, epikurolaisuuteen, jossa hyveet ovat instrumentaalisia; välineitä vaikkapa nautinnon saavuttamiseen. Päähyveet ovat oikeus, rohkeus, viisaus ja kohtuus/itsehillintä. Hyveet ovat hyvää, paheet pahaa. Raha, terveys ja muut sen sellaiset ovat ihan jees, mutta ne eivät ole hyviä, eivätkä niin ollen olennaisia ja tavoiteltavia. Viisas stoalainen voi tuntea iloa, mutta pathe eli suuret tunteenpurkaukset kuten suru, eivät kuulu viisaalle.
”Nature endows human beings with certain basic properties and capacities. These elements in human nature include innate inclinations which we are programmed to follow and which we must follow and perfect if we are ever to be fully successful versions of ourselves (that is, to achieve our goal, happiness).”
”the wise person will never strive for or aim unconditionally to retain anything that could not be reliably secured by his or her own efforts—and that is the improvement of his or her own character and intellectual condition. Things like wealth, a loving partner, and children are subject to the apparent vagaries of fate. If someone were to aim at that sort of thing, thinking of them as being ‘good’, then he or she would in fact be devastated at their loss.”
Stoalaisesta logiikasta Ingwood keskittyy deteminismin ja mahdollisuuksien suhteeseen. Lauseille jos X niin Y on toki aikansa ja paikkansa älyllisessä kehityksessä, mutta oma päämääräni oli ymmärtää Rooman valtakuntaa ja kirjallisuutta paremmin, joten näppistely ei tällä erää kiinnosta minua. Kappaleen mielenkiintoisin anti kertoo stoalaisen Krysippoksen pohdiskeluista kuinka tähtien asemat vaikuttavat kausatiivisesti ihmiselämään, astrologisia pohdiskeluja siis. Hyvä muistutus kuinka asiat joita me pidämme uskomuksina tai uskontona ja rationaalisuus kohtaavat ja kuinka rationaalisuuskin toimii aina jotenkin aiemmin määritellyn systeemin sisällä.
Kirja olisi voinut olla parempikin. Lyhyeksi esittelyksi sisältää liikaa blääbläätä. Lähes kaikki stoalaisuuden ajatukset olivat jo tuttuja Marcus Aureliuksen kirjan suomennoksen johdannosta ja alaviitteistä. Stoalaisuus on nykypäivinäkin suosiossa ja Inwood aloittaa kirjansa esimerkeillä pohdinnoista mikä olisi stoalainen twiitti. Myöhemmin hän esittelee nykyisiä yrityksiä ”uudesta stoalaisuudesta”, jossa stoalainen etiikka yhdistetään nykypäivän tietämykseen maailmankaikkeudesta. Guardianin ”stoalaisuus selfhelppinä”-kirjojen mainostekstissä stoalaisuudesta ja koronasta, unohdetaan mainita ne stoalaisuuden puolet, jotka nykyihmiselle ovat joko outoja tai jopa irvokkaita, kun vaikkapa stoalainen tyyneys oman jälkikasvun kuollessa. Kuitenkin ajatukset, että tunteenpurkaukset ovat moukkamaisia, asioita joihin voi vaikuttaa tulee tarkastella rationaalisesti, hyveiden tavoittelu on tärkeää, elävät keskiluokkaisessa ajatusmaailmassa, joten ideologiana stoalaisuus on jo hyvin tuttua.
Mietin jälleen kuinka helppoa on kritisoida muinaisten ihmisten käsitystä kosmologiasta tai hyveiden tavoittelusta, kun samaan aikaan itse elämme samojen satujen ja narratiivien otteessa, joita nykymaailmassa ei saa kritisoida. ”We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal, that they are endowed by their creator with certain unalienable rights, that among these are life, liberty and the pursuit of happiness.”Mitä käy näille oikeuksille kun se luojahahmo tai valistuksen Luonto otetaan pois kuvioista? Ne muuttuvat vähemmän itsestäänselviksi. Inwood siteeraa Aristotelesta ”As he famously said, the advocates of the Forms may be friends, but the truth comes first (Nicomachean Ethics 1096a12–16.)” Tämä on hyvä elämänohje myös meidän ajoillemme.
Luettu: 26.4.20