Hennariikka Rönkkönen: Mielikuvituspoikaystävä

Otin kirjastosta välipalapokkarin, joka valitsin sillä perusteella, että romaani on uutta suomalaista kirjallisuutta ja vaikutti koomiselta. Olihan kirjan kannessa banaanin kuvia, joten itseironisen härski meno olisi taattu.

Ja kyllähän niitä alapään hupailuja ja jos minkälaisia eritteitä riittää. Kirja kronikoi kertojaminän seksuaalista elämää, eikä sitten juuri muuta. Huumori ei kuitenkaan saata koko teosta kunnialla loppuun. Se, ettei teoksessa ole juonta, vaan se on pikemminkin kokoelma kaskuja ei haittaa minua. Kirja valitettavasti heittäytyy jo ensi sivuilla didaktiseksi ja kliseet ja latteat kielikuvat ärsyttävät sitä enemmän mitä pidemmälle kirjaa lukee. Joinain esimerkkeinä: ”Niitä tunteita tarvitsee, jotta voi päästää oikeasti irti”, ”Määritämme toisemme sen mukaan, kuinka onnistumme ihmissuhteissa”, ”Onni on kuin lihas”. 

Girls aikana itseironinen puolisikailu ei ole erityisen rohkeaa, eikä oman kyvyttömyyden korostaminen myöskään. Kirjailija toistelee usein kuinka hän ja muut ovat ”rikki”. Tähän latteuteen sanon vain: hyi saatana! Kirja on siitä mukava, että se ei yritä olla muuta kuin pieni teos, mutta hyväntahtoisuuteni rapisi lukemisen myötä, kun samoja virsiä toistetiin toiseen kertaan näinkin tiiviissä kirjassa. Jokin näköala siitä, mitä teoksen tulisi olla, sekä kolmasosan leikkaaminen olisi tehnyt kirjalle hyvää. Lopulta panojuttujen lukeminen on varsin pitkästyttävää. Kirja olisi voinut olla parempikin, mutta on ihan hauska että nuorehkot suomalaiset naiset kirjoittavat ja tällaisia nykymaailmaan sijoittuvia kirjoja kustannetaan. 

Kirjan lukee iltapäivässä. Suosittelen tätä viihderomaania lentokenttälukemiseksi. Alla vielä oma mielikuvituspoikaystäväni.

paul_newman.jpg

Luettu: 14.5.17 205 s. 

 

kulttuuri kirjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *