Jorge Luis Borges: Hiekkakirja
Ensimmäisenä Hyllynlämmittäjät-haasteessa tartuin Jorge Luis Borgesin kaksi novellikokoelmaa yhdistävään Hiekkakirjaan. Aloitin Borgesilla, koska olin vasta käynyt katsomassa mainion Neruda-elokuvan ja minua harmitti kuinka vähän tunnen Etelä-Amerikkalaista kirjallisuutta ja kulttuuria. Minulla oli pieni mielenkiinnon piikki kun olin kiinnostunut vapautuksen teologiasta ja luin Gabriel Garcia Marquezia, mutta espanjan- (ja portugalin)kielinen kirjallisuus on valtaisa korkeakulttuurisfääri, joka on minulle harmillisen vieras. Jokainen, joka minulle on joskus puhunut edes hetken, on varmaan kuullut saarnani anglo-amerikkalaisesta hegemoniasta ja kuinka kieltäydyn osallistumasta siihen. Lukeminen on eriomainen keino tavoittaa jotain muutakin kuin yhdenmukaista popmössöä tai Guardianin 100 parasta kirjojen PC kanonisoitua yksitoikkoisuutta.
Olen saanut kirjan lahjaksi kymmenen vuotta sitten ja tuolloin luin ensimmäisiä novelleja. Vaikka en muistanut sisällöstä mitään, minulle oli jäänyt kirjasta negatiivinen mielikuva. Väärässä olin! Lyhyet novellit ovat miellyttävää luettavaa. Pidin enemmän kirjan alkupään tarinoista, jotka muodostuivat ensimmäisestä novellikokoelmasta, jälkipuoliskon tuodessa kehiin sadunomaisuutta. Jälkipuoliskon novellit viittaavat myös turhan paljon germaaniseen menneisyyteen ja sen myytteihin. Minähän haluan lukea jotain kuuman kosteaa latinoa, enkä mitään vetistä Nibelungia! Toisaalta on myös hauska, että Borges poikkeaa siitä, mitä pidetään tämän alueen kliseinä. Arvostan myös jopa irvailevaa kertomusta akateemisesta työstä.
Joskus puhutaan lukuromaanista: sellainen keskipainava romaani, jota lukee hyvällä mielellä, mutta joka ei kuitenkaan ole suurta kirjallisuutta. Kuten vaikkapa joku John Irving. Saatettuani kirjan loppuun, mieleeni jäi samanlainen fiilis. Kirjassa ei ole mitään sellaista, joka olisi erityisen painavaa tai johon en olisi jo aikaisemmin törmännyt, mutta kertomukset olivat hauskoja ja mukavia ja ajoittain jopa jännittäviä.
Kirjat lukee nopeasti jos ei katso hömppää netistä. Toki kirjan luku on raskaampaa, muutaman tunnin jälkeen tekee mielellään jo muuta. Duunipaikallani yksi työtekijöistä kuvailee lounastauolla kuinka hän iltaisin istuu television ääreen katsomaan ”aivot narikkaan”-ohjelmia. No tarvitseeko niiden aivojen aina olla siellä narikassa? Minun mielestäni ei. Eräs ystäväni kuvaili miten hänen on vaikea nykyää lukea, sillä ajatukset ja teot siirtyvät kännykän räpläykseen. Sanonkin siis, lukeminen on vastalause yhteiskunnan degeneroitumiselle. Ja jos kokonaisen romaanin lukeminen on liian haastavaa, suosittelen Borgesin lyhyen keskittymiskyvyn kestäviä novelleja.
#hyllynlämmittäjä 1, Luettu: 21.2.17