Lukumadon paluu. Alkuvuoden luetut kirjat

Kun on työtön ja ulkona sataa, kun televisio tympäisee ja leffat ovat huonoja, Lukumato palaa vuosien tauolta.

Tammikuussa 2020 luin Daniel Gordisin elämänkerran Menachem Begin. The Battle for Israel’s Soul, joka nimensä mukaisesti kertoo Beginin nuoruuden poliittisesta toiminnasta, aktiviteeteista Itsenäisyyssodan aikana, elämästä Knessetin oppositiojohtajana ja noususta Israelin pääministeriksi. Tiivis kirja on informatiivinen ja tuo toisenlaisia näkökulmia valtion vasemmiston alkuvuosina hallitsemaan poliittiseen historiaan. Olisin kuitenkin halunnut lukea Beginin taloudellisista uudistuksista, jotka käsittääkseni olivat vähintään yhtä kauaskantoisia kuin Egyptin kanssa sovittu rauha. Kuvassa Altalena-laiva, kun Ben Gurion pommitti kyydissä ollutta Beginiä ja tämän miehiä vakiinnuttaakseen oman ja yhden ja yhtenäisen israelilaisen armeijan vallan.

Vuoden ensi kuussa luin myös Victor Franklin teoksen Man’s Search for Meaning. Frankl kirjoittaa elämän merkityksellisyyden parhaiten löytyvän kolmesta eri osa-alueesta: työstä, rakkaudesta ja kärsimyksestä. Näiden kaikkien kolmen merkityksellisyydestä Frankl todistaa kirjan alkupuolella, kertomuksillaan ajoistaan keskitysleireillä.

Helmikuussa luin myös kaksi kirjaa: David Kinneyn The Dylanologists. Adventures in the Land of Bob teoksen, jossa kerrotaan erilaisten Dylan-superfanien elämäntarinoita. Minä rakastan Boboa ja hänen musiikkiaan, mutta onneksi en ole näin mielenvikainen kuin jotkut näistä surkeista hahmoista. Jotkin positiivisemmat tarinat kertovat perustason faneista, enemmän sellaisia kuin minä, sen verran varakkaampia vain että voivat tehdä Hibbing/Duluth/New York-pyhiinvaelluksen. Kirja kuitenkin välittää oivallisesti sen tietyn tuntemuksen jonka fanit saavat fanituksensa kohteesta.

Toinen helmikuun kirja oli Herman Hessen Siddhartha, jonka luin parissa päivässä. Kirja oli kevyt ja sitä perinteistä ihan kiva-laaria.

Tässä kuussa, eli maaliskuussa olen ehtinyt lukea jo kaksi kirjaa: Ensin romaanin, Ilmari Kiannon Punainen viiva, joka kuvailee Korpiloukko-nimisen paikan kurjuutta ja ensimmäisiä parlamenttivaaleja autonomianaikaisessa Suomessa. Kirja oli hyvä, vaikka välillä minua harmitti kuinka pilkallisesti Kianto ajoittain kuvailee köyhää kansaa, mutta toisaalta, mikäpä siinä lellittelemään. Eivät ne kirjan pari porvariakaan säästy Kiannon ruoskalta.

Toinen kirja oli tietokirja, jota olen aika ajoin lukenut tässä pitkin kuukausia, Shira Woloskyn The Art of Poetry. Viime aikoina olen innostunut runoista ja runoudesta. Tämä mielenkiinto juontuu kun jokin aika sitten joudun opintojeni yhteydessä lukemaan kasapäin runoja. Kuuntelin niiden lausuntaa YouTubesta ja perehdyin niiden syvempään merkitykseen SparkNotesien kanssa. Olen päätynyt runouden omaavan monia niistä asioista, joita arvostan: traditio yhdistettynä älypeleihin, tiivis mutta evokatiivinen. Jatkossa haluankin perehtyä runouteen enemmän.

kulttuuri kirjat
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *