James Kugel: How to Read the Bible

OMG Raamattu! Tai siis Vanha testamentti tai Tanach tai ehkäpä Hebrew Bible. Oletko koskaan kuullut sanonnan: How the mighty have fallen? Se on Raamatusta. Kuunnellut koskaan Boney M:n Rivers of Babylonia? Psalmi 137! Pohtinut koskaan miksi joulukertomuksessa Jeesus Nasarettilainen käväisee syntymässä Beetlehemissä? Mitä siinä Caravaggion maalauksessa oikein tapahtuu? Tähän ja moneen muuhunkin kysymykseen vastaa James Kugelin How to Read the Bible.

Minulla on vain hyvää sanottavaa tästä kirjasta. Kirja esittelee eksegeettistä tutkimusta. Kuinka deuteronomistinen historianteos on syntynyt? Miksi Jumalan ja Israelin liitto muistuttaa niin läheisesti heettiläisten vasallisopimuksia? Mikä on ollut psalmien käyttötarkoitus, tai jargonia käyttääkseni sitz im leben? Kugel ei vain kerro eri kertomusten synnystä, vaan niiden erilaisista tulkintatavoista pitkin juutalaista ja kristittyä historiaa ja kanonisoitumisprosessista.

Kirja on hupaisasti ja vetävästi kirjoitettu. Toisin kuin ajoittain keveästi pilkkaamansa saksalaiset, jotka muistan omista opinnoistani vuosikymmenen takaa, Kugel ei keskity kuivaan katalogisointiin vaan nostaa eri raamatunkirjoista erilaisia ”ongelmatapauksia”. Yksi näistä joka erityisesti jäi mieleeni, oli Jaelin rinnakkaiset proosa ja runokertomukset, jotka kuvailevat murhatapahtumat eri tavoin. Kugel ei vain huomioi eroja, vaan kertoo kuinka tekstit ovat syntyneet, miten muinaiset tulkitsija ovat eroja sovittaneet yhteen ja mitä tämä kaikki tarkoittaa. Lisäksi Kugelin huumori sai minut nauramaan useampaan otteeseen ääneen. Tässä esimerkki Kugelin ironiasta: 

”With such brutality did the new king secure his place as David’s uncontested successor. Centuries later, however, interpreters had difficulty believing that God’s book had intended to instruct them in all the seamy dealings of Solomon’s first days on the throne. Surely, there must be a hidden message here too! Jerome had no difficulty discovering it.”

Tuleeko tuntea keskeisten hahmojen seikkailut ainakin pääpiirteittäin, jotta kirjaa pystyy seuraamaan? Ei, mutta jonkinmoinen tuntemus on eduksi – joskaan ei välttämätön – kun Kugel siteeraa suvereenisti apokryfisiä (kanonisoidun Raamatun ulkopuolisista) kirjoja tai rabbiinisia tekstejä ja vaikka hän merkkaa jonkin tietyn pätkän olevan Henokin kirjasta, kuinka moni tähän kirjaan turvautuva tuntee ekstrakanonisia teoksia sen kummemmin ja osaa arvioida tekstin merkityksen? Tämä kanonisoidun ja apokryfisten kirjojen sekoittaminen ja yhtäläinen arvonanto tuntuu olevan nykyeksegetiikan trendi. 

b43b3d71fc4d38f4cafa0b1eb10f5a49.jpg

Olen lukenut tätä kirjaa muiden puuhalujeni ohessa verkkaseltaan, ajoittain palaten aikaisempaan, joskus hypännyt eteenpäin tarkastaessani juttuja Jesajasta tai Hesekielistä. Tämäkin hyppelehtivä lukutapa on mahdollinen, mutta suosittelen sitä vain jos asia on jotenkin jo tuttu. Itseäni kiinnostaa kovasti länsimainen sivistys, joka on rakennettu Ateenalle ja Jerusalemille. Valitettavasti tyhmentämisyhteiskunnassamme molempien tuntemus on kovin vähäistä. Jos haluat hiukan ymmärtää miksi maailma on sellainen kuin se on, lue tämä kirja. Tai jos kiinnostaa, mitä Raamatussa oikein tapahtuu ja lukeminen ei oikein nappaa, netistä löytyy paljon akateemisia opetusvideoita. Samoja juttuja käsitellään Shaye Cohenin Harvard-luennoilla, jonka kurssilukemistoa Kugelin kirja on sekä Christine Hayesin Yale-luennoilla.

Iso peukku. Luettu: 31.10.17

P.S. Mitä vielä haluan lisätä, että vaikka olenkin kirjoittanut tämän kirjoituksen narratiivien ja teologioiden näkökulmasta, ei Raamattu ole mikään satukirja, joksi se usein halutaan mieltää. Historianteokset kuvaavat oikeita historian tapahtumia, usein ehkäpä värittyneesti. Profeettakirjojen sanoma on suunnattu johonkin oikeaan historialliseen tapaukseen. Raamattu sijoittuu Lähi-idän historiaan mielenkiintoisella tavalla ja on sen kanssa jatkuvassa vuoropuhelussa. Kyyros Suuri ja hänen poikansa Darius, jotka tapasimme Plutarchoksen teksteissä löytyvät myös Raamatusta aika ajoin. Arkeologia löytää kaikkea mielenkiintoista, jolla on kytkös raamatuntapahtumiin. Eli jos muinainen Babylonia, Assyria, Persia tai Egypti kiinnostavat, must read! 

kulttuuri kirjat

Patrick Modiano: Kehäbulevardit

Modianon teksti on tunteita herättävää, mutta en voi sanoa pitäväni hänen tyylistään. Se on mielenkiintoinen, muttei aina toimiva. Toisinaan jopa mauton. Liian usein Modiano käyttää kulahtanutta valokuvaa kertomisen välineenä. Hahmot ovat kuin vanhasta valokuvasta tai ”Minulla on lompakossa kaikki valokuvat juhlasta ja olen katsonut niitä tuhannet kerrat kunnes silmäni ovat sumentuneet väsymyksestä tai kyynelistä.” Näin lyhyeksi kirjaksi, kerronnasssa on käytetty paljon eri tyylejä. Toisinaan kerronta on kolmannessa persoonassa, joskus ensimmäisessä, kun taas Modianon isähahmolle kohdistettu ”sinä x, y, z” voimistuu jälkipuolella, vaikka tämä kaikki onkin kirjoittajan näkökulmasta kerrottua. 

”Minä jätin sinut paikallesi ja menin luokse konemaisin askelin.” Tällainen tyyli tuo mieleeni Augustinuksen Tunnustukset, jotka on muka osoitettu Jumalalle, vaikka ne todellisuudessa on suunnattu lukijalle. Mielestäni tämä tyylikeino, jonka tarkoitus on ampaista lukija tapahtumiin mukaan, suorastaan osanottajaksi, on halpamainen.

Modianon ihmiset ovat inhottavia epämääräisiä tyyppejä. Tämä ihmisluokka tuntuu olevan pikemminkin kirjallinen kuin todellinen. Joku hahmo löydetty Dickensistä, toinen Balzacista. Kirja tuntuu elävän täysin jossain kirjallisessa sfäärissä, vailla kosketusta koettuun elämään. Kuitenkin tämän kirjan ilkeily on virkistävä muutos ymmärtävän ja mielenkiinnon tappavan suvaitsevaisuuden ilmäpiirissä. Vaikka en voi sanoa Kehäbulevardit-romaania hyväksi, niin se herätti enemmän ajatuksia kuin keskivertomössö.

Luettu: 30.10

 

kulttuuri kirjat