Guo Xi: Metsien ja virtojen ylevä viesti

4lguoxi2.jpg

Kiinalaisen maalaustaiteen kuvaileminen herättää mielikuvia vuorilla hiippailevista pitkäpartaisista taolaismestareista, buddhalaisista munkeista luostareissa ankaran työn parissa, sekä paperiseinäisissä taloissa runoilevista kungfutselaisista virkamiehistä. Kaikki on ylevää, sopusuhtaista ja käyttääkseni kiinakliseesanaa, harmonista. Tällaisena Guo Xi esittää mitä maalaustaiteen tulisi olla.

Maisemamaalauksen ei Guon mukaan tule kuvata todellisuutta yhdeltä silmäykseltä, vaan kerätä todellisuuden parhaat puolet ja symbolit yhteen miellyttäväksi mieltäylentäväksi kuvaksi. Kirjassa maalausta verrataan runoon. Guo kuvailee minkälainen on haluttava maisemamaalaus ja minkätyyppisiä vuoret, vesistöt ja taivas oikein ovatkaan:

Vuorella vesi merkitsee verenkiertoa, ruoho ja puut hiuksia sekä usva ja pilvet ilmeitä. – – Vedellä on vuoret kasvonaan, majat ja paviljongit kulmakarvoina ja silminä sekä onkijat sielena. 

Kirjan mielenkiintoisinta antia on maalaustaiteen symbolien aukiselittäminen. Epäsuosioon joutuneet ja provinsseihin karjoitetut virkamiehet maalaavat luontomaisemiinsa omakuvikseen kalastajia ja onkijoita, joiden toimi nähtiin moraalisesti korruptoimattomana. Alun hämärien kohtien jälkeen jotka tuhat vuotta vanhana tekstinä vaativat selityksiä, Guon fantasiavuorten kuvailu on aluksi varsin miellyttävää luettavaa. Näin taiteen kannalta kritisoin kuitenkin tätä ideaalimaailmaa. Sitä on toki miellyttävä katsoa ja miellyttävä lukea, mutta mielestäni se on liian irtautunut todellisuudesta, liian sisäänpäin lämpiävää. Kirjan lopussa Guo listaa sopivia maalauksen aiheita ja mieleeni tulee miten kahlitsevaa tämä sopivuus on. Parasta kirjassa lopulta ovatkin siihen kootut runot, jotka maalaavat muuta sisältöä elävämmin tiettyjä tuokiokuvia.

Yhdessä katsoimme alas kaukaisiin vesiin,

nyt istun yksinäisessä veneessä. Zheng Gu.

Jos rakastat kiinalaista maisemamaalausta ja estetiikkaa, toki lue tämä kirja. Muille se on ihan mielenkiintoinen, mutta turha kuriositeetti. Jos haluat tietää jotain kiinalaisuudesta suosittelen aloittamaan perusteoksista, Kungfutsesta ja Tao te Chingistä, I Chingistä, joiden tunteminen auttaa tämän teoksen ymmärtämisessä. 

Luettu: 24.2.17

Kulttuuri Kirjat

Jorge Luis Borges: Hiekkakirja

Ensimmäisenä Hyllynlämmittäjät-haasteessa tartuin Jorge Luis Borgesin kaksi novellikokoelmaa yhdistävään Hiekkakirjaan. Aloitin Borgesilla, koska olin vasta käynyt katsomassa mainion Neruda-elokuvan ja minua harmitti kuinka vähän tunnen Etelä-Amerikkalaista kirjallisuutta ja kulttuuria. Minulla oli pieni mielenkiinnon piikki kun olin kiinnostunut vapautuksen teologiasta ja luin Gabriel Garcia Marquezia, mutta espanjan- (ja portugalin)kielinen kirjallisuus on valtaisa korkeakulttuurisfääri, joka on minulle harmillisen vieras. Jokainen, joka minulle on joskus puhunut edes hetken, on varmaan kuullut saarnani anglo-amerikkalaisesta hegemoniasta ja kuinka kieltäydyn osallistumasta siihen. Lukeminen on eriomainen keino tavoittaa jotain muutakin kuin yhdenmukaista popmössöä tai Guardianin 100 parasta kirjojen PC kanonisoitua yksitoikkoisuutta. 

Olen saanut kirjan lahjaksi kymmenen vuotta sitten ja tuolloin luin ensimmäisiä novelleja. Vaikka en muistanut sisällöstä mitään, minulle oli jäänyt kirjasta negatiivinen mielikuva. Väärässä olin! Lyhyet novellit ovat miellyttävää luettavaa. Pidin enemmän kirjan alkupään tarinoista, jotka muodostuivat ensimmäisestä novellikokoelmasta, jälkipuoliskon tuodessa kehiin sadunomaisuutta. Jälkipuoliskon novellit viittaavat myös turhan paljon germaaniseen menneisyyteen ja sen myytteihin. Minähän haluan lukea jotain kuuman kosteaa latinoa, enkä mitään vetistä Nibelungia! Toisaalta on myös hauska, että Borges poikkeaa siitä, mitä pidetään tämän alueen kliseinä. Arvostan myös jopa irvailevaa kertomusta akateemisesta työstä.

Joskus puhutaan lukuromaanista: sellainen keskipainava romaani, jota lukee hyvällä mielellä, mutta joka ei kuitenkaan ole suurta kirjallisuutta. Kuten vaikkapa joku John Irving. Saatettuani kirjan loppuun, mieleeni jäi samanlainen fiilis. Kirjassa ei ole mitään sellaista, joka olisi erityisen painavaa tai johon en olisi jo aikaisemmin törmännyt, mutta kertomukset olivat hauskoja ja mukavia ja ajoittain jopa jännittäviä.

borges1.jpgKirjat lukee nopeasti jos ei katso hömppää netistä. Toki kirjan luku on raskaampaa, muutaman tunnin jälkeen tekee mielellään jo muuta. Duunipaikallani yksi työtekijöistä kuvailee lounastauolla kuinka hän iltaisin istuu television ääreen katsomaan ”aivot narikkaan”-ohjelmia. No tarvitseeko niiden aivojen aina olla siellä narikassa? Minun mielestäni ei. Eräs ystäväni kuvaili miten hänen on vaikea nykyää lukea, sillä ajatukset ja teot siirtyvät kännykän räpläykseen. Sanonkin siis, lukeminen on vastalause yhteiskunnan degeneroitumiselle. Ja jos kokonaisen romaanin lukeminen on liian haastavaa, suosittelen Borgesin lyhyen keskittymiskyvyn kestäviä novelleja.

#hyllynlämmittäjä 1, Luettu: 21.2.17

Kulttuuri Kirjat