Hyvä essee. Takakannen mukaan 1930 kirjoitettu Ahdistava kulttuurimme kokoaa Freudin ajatuksia mestarin viimeisiksi sanoiksi maailmalle. Kirja ei hirveämmin selittele psykoanalyyttistä teoriaa, joten lukijalla tulee olla jo varsin hyvät tiedot Freudin aikaisemmista teksteistä ja analyysin teorian myöhemmistäkin vaiheista, kuten thanatoksesta. Tällaisena kertailuna esseen kohdeyleisö nyökyttelee Freudin mukana ja miksikäs ei, essee on erinomainen. Se esitteelee Freudin laaja-alaista sivistystä ja nerokasta luovuutta mennä sinne minne muut eivät uskalla. Se muistuttaa agression ja kärsimyksen sijasta ihmiselämässä ja etteivät kaikki synny kyvyiltään tasa-arvoisiksi.

No mikä siitä kulttuurista tekee niin ahdistavaa? Freud jakaa kärsimyksen kolmenlaiseen: luonnonvoimien aiheuttamaan kärsimykseen, ruumiin rappeutumiseen ja sosiaalisten suhteiden tuottamaan kärsimykseen. Ihmiskulttuuri koettaa rajoittaa ja hallita näitä kärsimyksiä ja yksilön agressiota ja viettejä. Tämä johtaa yksilönvapauden pienenemiseen ja yli-minän syntyyn, joka tiukkojen sosiaalisten normien ja valtasuhteiden yhteiskunnassa luo ahdistusta. Tässä ymmärtämäni pähkinänkuoressa. Mutta esseessä on paljon muutakin kivaa ja mielenkiintoista, joten suosittelen sen lukemista kaikille, joille ajatus siitä, ettei olisikaan oman itsensä herra, ei ole liian pelottava.

Freudin ja muidenkin tieteilijöiden ja filosofien kohdalla suosittelen tutustumista alkuperäisteksteihin, sillä etenkin Freud on kovin tahallaan väärinluettu ja väärinväännetty, joka tulee ilmi lukiessa lähes mitä tahansa sekundääritekstiä, kevyttä tai tieteellisempää. Kuitenkin, jos haluaa tutustua Freudin elämänkattavaan mielenarkeologiaan, Peter Gayn Freud-elämänkerta on oivallinen lähtökohta. Lisäksi sanon, että Freudin kotimuseo Lontoossa on todellakin käymisen arvoinen jos Britteihin sattuu.

Luettu 26.12.16