Lukumato

2.5.2020 lukumato

Epiktetos: Ojennusnuora

Reinhold Niebuhrin sanotaan kynäilleen kuuluisan tyyneysrukouksen, jota AA-kerho käyttää ohjelmassaan:

God grant me the serenity to accept the things I cannot change,
Courage to change the things I can,
And the wisdom to know the difference.

Tämä protestanttinen neo-ortodoksiteologi on tuntenut stoalaisensa hyvin.

Epiktetos oli stoalainen filosofi, joka eli Rooman valtakunnassa 100-luvulla. Marcus Aurelius viittaa Epiktetoksen sanoihin omissa stoalaisissa mietteissään. Tässä teoksessa jonka luin, Enkheiridion, joka on suomennettu sekä nimellä Ojennusnuora ja Käsikirja, kerta toisensa jälkeen toistuu ajatus sen erotuksesta, minkä voi itse hallita, ja siitä mitä ei voi. Muutoin kirja on täynnä varsin tavallisia elämänohjeita: älä mässäile! jos olet juhlissa älä kahmi parhaita paloja seurahengen ylläpitämiseksi! kunnioita isääsi! jos olet pulassa, mieti mitä Sokrates tai Zeno tekisi! Välillä Epiktetosen ajatukset tuntuvat kääntää parhain päin niiden kurjien olot, joilla ei ole mitään eivätkä saa kutsuja kekkereihin: ei kannatakaan haluta mitään ja kutsut olisivat vain alhaista vaihtokauppaa johon ei kannata osallistua. Paha ruoka, parempi mieli.

Mutta toki stoalaiset ajatukset ovat ajallemme oivallisia. Ihmiset panikoivat tälläkin hetkellä ajatuksesta, eivätkä itse asiasta. Omat ajatukset ja toiminta tulee ottaa hallintaan, kuten myös se, jolle jotain voi tehdä.

”Kun korppi koikkuu onnettomuutta ennustaen, älköön se näky sinua säikäyttäkö, vaan heti selitä ja sano itsellesi: tuo ei aavista mitään minulle, vaan ehkä raukalle ruumiilleni tai vähäpätöisille varoilleni tai mukamalle maineelleni tai lapsilleni tai vaimolleni. Minulle ennustaa kaikki onnea, jos minä tahdon, sillä mitä hyvänsä niistä tapahtuneekin, on minun vallassani käyttää sitä hyödykseni.”

Suomalaisessa ajattelussa miehen identiteetti rakentuu neljästä A:sta: akka, asunto, ammatti, ajokortti. Epiktoteksen ajattelussa yhdelläkään näistä ei ole minuuden kannalta mitään merkitystä, sillä ne eivät ole ihmisen itsensä vallassa (paitsi ehkä ammatti). Stoalainen minuus rakentuu hyveistä, joita olivat kohtuullisuus, viisaus, oikeudenmukaisuus ja rohkeus. Stoalaisuus näyttää äärimmäiseltä individualismilta, jossa vaikka ihmissuhteille onkin sijaa, ne eivät määrittele identiteettiä. Tältä kannalta stoalaisuus on täydellinen modernin ihmisen filosofia. Epiktetos kirjoittaa myös:

”44. Nämä päätelmät eivät ole oikeita johtopäätelmiä: minä olen rikkaampi kuin sinä, siis olen sinua parempi; minä olen puhetaitoisempi kuin sinä, siis olen sinua parempi. Seuraavat päätelmät sen sijaan soveltuvat yhteen: minä olen varakkaampi kuin sinä, siis on minun omaisuuteni suurempi kuin sinun; minä olen puhetaitoisempi kuin sinä, siis on minun puhetaitoni parempi kuin sinun. Mutta sinä itse et ole rikkautta etkä puhetaitoa.”

Mitä ihminen sitten on? Vaikka yllä viittaan hyveisiin ja stoalaiseen kosmologiaan, Epiktetos ei puhu niistä mitään. Siksi hänen ihmiskuvansa on helppo sovittaa kaikkiin aikoihin. Nämä ikuiset totuudet tulivat mieleen toisesta siteerauksesta. Shakespeare tunsi antiikin kirjallisuuden hyvin ja näyttää saaneen alla olevasta tai jostain muusta antiikin lähteestä innoitusta kuuluisalle ”All the world’s a stage/ And all the men and women merely players”-lauseelleen, vaikka näytelmäkirjailija nyt varmaan muutenkin ajattelee tällä tavoin.

”17. Muista olevasi sellaisen näytelmän esittäjä kuin johtaja tahtoo: joko lyhyen tai pitkän. Jos hän tahtoo sinun näyttelevän köyhää, tee se taitavasti, samoin jos rampaa, virkamiestä, yksityistä, sillä sinun asiasi on annetun osan suorittaminen hyvin; sen valitseminen on toisen asiana.”

Yllä olevasta lainauksesta mieleeni muistui viime aikoina kuuntelemistani Rooma-aiheisista podcasteista, kuinka muinaiset roomalaiset noin yleisesti uskoivat Kohtaloon tai Onnettareen ja erilaisiin ennusmerkkeihin. Toisin kuin Epiktetuksella, jolla kohtalo tässä kirjassa tuntuu korvaavan tyydy osaasi tyynesti-mentaliteettia, oli kohtalo vaikkapa Mariukselle tai Julius Caesarille jotain muuta. Kohtalo oli lupaus siitä että, maailmanvalloitus tai seitsemäs konsulikausi tulisivat toteutumaan, olivatpa nykyiset vaarat ja vastoinkäymiset kuinka suuria ja uhkaavia tahansa. Palatakseni kuitenkin takaisin sen erottamiseen mitä voi tehdä ja mitä ei voi tehdä, tämähän tietenkin on riippuvaista ihmisen maailmankuvasta. Jos maailmankuva on sellainen, että ulkoiset voimat määräävät kohtaloni, olen syntymähetkieni tähtien, historiallisten olosuhteiden, Kelan ja yhteiskunnan uhri, niin tietenkin olettaa että sen mille jotain voi tehdä olevan hyvin vähän. Jos on Caesar, olettaa sen mille jotain voi tehdä olevan todella paljon.

Ei ihme että epiktetoksen stoalaisuus on säilynyt hyvin, sillä sen osaansa tyytymisen korottaminen ja sen hyväksyminen on hyvin lähellä kristinuskoa. Suomentajan alkupuhe keskittyykin osoittamaan yhtäläisyyksiä Epiktetoksen ja UT:n välillä. Toisaalta, Paavali oli Rooman kansalainen, niin kaipa hänkin oli perehtynyt aikansa filosofisiin virtauksiin. Donald Kagan muistaakseni luennoissaan Antiikin Kreikasta kertoi tästä länsimaalaisen perinnön ristiriidasta: samaan aikaan kristinusko sanoo kuinka nöyrä tulee olla ja köyhät ja yksinkertaiset maan perivät, kun kreikkalainen (ja roomalainen) perintö panostaa jatkuvaan kilpailuun parhaimmuudesta sekä maineen kuolemattomuudesta. Nyt luettuani kolmea stolaisiksi miellettyä kirjailijaa, Epiktetosta, Marcus Aureliusta ja Senecaa, heidän ajattelunsa ja teosten kirjallisen tyylin eroavan huomattavasti toisistaan. Itselleni mieluisinta luettavaa olivat Senecan kirjeet.

Viime aikoina olen miettinyt kuinka työn puolesta riippuvainen muista ihmisistä olen. Olen tällä hetkellä työtön työnhakija, enkä näe saavani duunia lähiaikoina. Joko voin olla työtön ja anella duunia, työtön ja sivistää itseäni tai ryhtyä riippumattomaksi yksityisyrittäjäksi, jonka onni on HR-henkilöstön sijaan vain globaalien talouskriisien heiteltävissä. Ensimmäinen näistä vaihtoehdoista ei ole stoalainen. Vielä lopuksi: jokaisesta selfhelpistä löytyy kohtia, jotka tuntuvat koskevan lukijaa. Tässä oma omakuvani:

”29.6. Arveletko, että tietoviisaaksi pyrkien saisit samalla lailla syödä, juoda, haluta, kenkkuilla? Etpä vaan! Täytyy valvoa, ponnistaa, erkaantua omaisistasi, joutua lapsenkin ylenkatsottavaksi, vastaantulijoitten ilkuttavaksi, kaikessa olla alempana, — kunniassa ja viroissa, oikeuden edessä ja kaikissa toimissa.”

Luettu: 2.5.20

Avainsanat: antiikki, selfhelp

kulttuuri kirjat

26.4.2020 lukumato

Brad Inwood: Stoicism. A Very Short Introduction.

Antiikin filosofian pitkäpiimäisimpiä puolia on metafysiikka ja fysiikka. Nämä ovat ajatuksen alueita joita nykyinen tiede voi tutkia ja falsifioida aikaisemmat pohdiskelut. Muut osa-alueet, logiikka ja etiikka, ovat huomattavasti mielenkiintoisempia ja hyödyllisempiä. Olen viime aikoina lukenut stoalaisia tekstejä (Marcus Aurelius ja Seneca), joten nyt hieman nurinkurisesti päätin tutustua paremmin stoalaisuuteen, jotta vastaisuudessa ymmärtäisin lukemaani syvällisemmin. Tässä tekstissä käyn lyhyesti läpi niitä stoalaisuuden pääkohtia, joita pidin mielenkiintoisina.

Aloittakaamme siis stoalaisesta fysiikasta. Inwood kirjoittaa stoalaisuuden perustajan Zenon suhteesta Platonin filosofiaan:

”[Kuten Platon, myös Zeno] conviction that virtue is the key to happiness (and that there are four basic forms of virtue); his idea that the world is a divinely created order with a special place for humans in it; and his dedication to the idea that knowledge is a cognitive state of the highest perfection, not admitting of doubt, variance, or revision. But he could not accept Forms.”

Toisin kuin platonistit, stoalaiset ovat materialisteja: se jolla on materiaa voi toimia, jolla ei ole materiaa ei vaikuta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ettei olisi sielua, mutta tämä on materiasta. Stoalainen järkeily kielen suhteesta viitattaviin olioihin vastaa nykyistä arkijärkeä: meillä on konsepteja – vaikkapa puu – jonka voimme kielellisesti jakaa, koska olemme kaikki nähneet puita maailmassa. Maailma rakentuu neljästä elementistä, tuli, maa, vesi ja ilma. Maailmaa ja sen liikettä ylläpitää yliluonnollinen tuli-elementin voima, Zeus tai Luonto, joka aika ajoin polttaa maailmankaikkeuden poroksi. Kirjassaan Itselleni Marcus Aurelius pohtii usein onko tämä tosiaan maailman kohtalo. Ihmiset koostuvat aktiivisista elementeistä, tulesta ja ilmasta ja heillä on elävien olentojen tavoin psykhe-sielu ja vielä lisäksi rationaalinen sielu ja niin edespäin.

Stoalainen etiikka on se, mitä stoalaisuudesta muistetaan ja se käsittelee sitä, mikä on paras mahdollinen elämä. Paras mahdollinen elämä on hyveiden tavoittelua, jolloin ihminen täydellistää oman potentiaalinsa tai teloksensa ja tulee onnelliseksi. Näin ollen stoalaisille hyve itsessään on päämäärä. Tämä on niin yleinen ajatus, että sitä tulee verrata toisenlaiseen ajatteluun, epikurolaisuuteen, jossa hyveet ovat instrumentaalisia; välineitä vaikkapa nautinnon saavuttamiseen. Päähyveet ovat oikeus, rohkeus, viisaus ja kohtuus/itsehillintä. Hyveet ovat hyvää, paheet pahaa. Raha, terveys ja muut sen sellaiset ovat ihan jees, mutta ne eivät ole hyviä, eivätkä niin ollen olennaisia ja tavoiteltavia. Viisas stoalainen voi tuntea iloa, mutta pathe eli suuret tunteenpurkaukset kuten suru, eivät kuulu viisaalle.

”Nature endows human beings with certain basic properties and capacities. These elements in human nature include innate inclinations which we are programmed to follow and which we must follow and perfect if we are ever to be fully successful versions of ourselves (that is, to achieve our goal, happiness).”

”the wise person will never strive for or aim unconditionally to retain anything that could not be reliably secured by his or her own efforts—and that is the improvement of his or her own character and intellectual condition. Things like wealth, a loving partner, and children are subject to the apparent vagaries of fate. If someone were to aim at that sort of thing, thinking of them as being ‘good’, then he or she would in fact be devastated at their loss.”

Stoalaisesta logiikasta Ingwood keskittyy deteminismin ja mahdollisuuksien suhteeseen. Lauseille jos X niin Y on toki aikansa ja paikkansa älyllisessä kehityksessä, mutta oma päämääräni oli ymmärtää Rooman valtakuntaa ja kirjallisuutta paremmin, joten näppistely ei tällä erää kiinnosta minua. Kappaleen mielenkiintoisin anti kertoo stoalaisen Krysippoksen pohdiskeluista kuinka tähtien asemat vaikuttavat kausatiivisesti ihmiselämään, astrologisia pohdiskeluja siis. Hyvä muistutus kuinka asiat joita me pidämme uskomuksina tai uskontona ja rationaalisuus kohtaavat ja kuinka rationaalisuuskin toimii aina jotenkin aiemmin määritellyn systeemin sisällä.

Kirja olisi voinut olla parempikin. Lyhyeksi esittelyksi sisältää liikaa blääbläätä. Lähes kaikki stoalaisuuden ajatukset olivat jo tuttuja Marcus Aureliuksen kirjan suomennoksen johdannosta ja alaviitteistä. Stoalaisuus on nykypäivinäkin suosiossa ja Inwood aloittaa kirjansa esimerkeillä pohdinnoista mikä olisi stoalainen twiitti. Myöhemmin hän esittelee nykyisiä yrityksiä ”uudesta stoalaisuudesta”, jossa stoalainen etiikka yhdistetään nykypäivän tietämykseen maailmankaikkeudesta. Guardianin ”stoalaisuus selfhelppinä”-kirjojen mainostekstissä stoalaisuudesta ja koronasta, unohdetaan mainita ne stoalaisuuden puolet, jotka nykyihmiselle ovat joko outoja tai jopa irvokkaita, kun vaikkapa stoalainen tyyneys oman jälkikasvun kuollessa. Kuitenkin ajatukset, että tunteenpurkaukset ovat moukkamaisia, asioita joihin voi vaikuttaa tulee tarkastella rationaalisesti, hyveiden tavoittelu on tärkeää, elävät keskiluokkaisessa ajatusmaailmassa, joten ideologiana stoalaisuus on jo hyvin tuttua.

Mietin jälleen kuinka helppoa on kritisoida muinaisten ihmisten käsitystä kosmologiasta tai hyveiden tavoittelusta, kun samaan aikaan itse elämme samojen satujen ja narratiivien otteessa, joita nykymaailmassa ei saa kritisoida. ”We hold these truths to be self-evident, that all men are created equal, that they are endowed by their creator with certain unalienable rights, that among these are life, liberty and the pursuit of happiness.”Mitä käy näille oikeuksille kun se luojahahmo tai valistuksen Luonto otetaan pois kuvioista? Ne muuttuvat vähemmän itsestäänselviksi. Inwood siteeraa Aristotelesta ”As he famously said, the advocates of the Forms may be friends, but the truth comes first (Nicomachean Ethics 1096a12–16.)” Tämä on hyvä elämänohje myös meidän ajoillemme.

Luettu: 26.4.20

Avainsanat: antiikki

kulttuuri kirjat