Lily

Lukumato

Lukumato
lukumato

Seneca: Elämän lyhyydestä

Ostin Senecan Elämän lyhyydestän lentokentän kirjakaupasta viime kesänä. Tämä on jo toinen kerta kun luen tämän lyhyen kolmen esseen kokoelman. Nimiesseen lisäksi kaksi muuta Senecan kirjettä on nimetty Joutilaisuudesta ja Johdatuksesta. Joutilaisuudesta keskittyy nimiesseen tavoin, onko parempi puuhailla aktiivisesti valtion toimissa yleisen hyvän vuoksi vai keskittyä elämän suurten kysymysten pohdiskeluun, aktiiviseen joutilaisuuteen. Johdatuksesta kirjoituksessa Seneca pohdiskelee teodikean ongelmaa, miksi pahaa tapahtuu hyville ja päinvastoin.

1280px-Manuel_Dom%C3%ADnguez_S%C3%A1nchez_-_El_suicidio_de_S%C3%A9neca.jpg

Pidän näistä Senecan teksteistä, mutta selfhelppinä niissä on sama vika kuin Marcus Aureliuksella, stoalaisten uskomus suopeaan johdatukseen ja sieluun. Senecan mukaan joutilaisuus käytetään hyvin pohdiskelemalla jumalien aivoituksia ja luontoa ja sen arvoituksia. Hyvät eivät saa palkkaansa, koska kohtalo haluaa testata heidän hyveellisyyttään vaikeissa olosuhteissa ja tehdä heistä Caton tapaisia esimerkkejä hyveellisyydestä muille. Tämä sopii aikoihin jolloin ihmisillä oli moraalikäsityksiä, hyveitä, usko sieluun ja muuhun yliluonnolliseen; toisin sanoen muitakin ideologiaoita kuin kapitalismi. Kuitenkin ehkäpä mieleenpainuvin ja hyödyllisin Senecan nuhteluista on, kuinka ihmiset jakavat aikaansa muille ihmisille aivan liikaa; tai toisin sanoin eivät vartioi rajallista aikaansa samalla tavoin kuin pennosiaan ja kuoleman tullessa sitten yrittävät ostaa vielä muutamia hetkiä.

Mitä Senecan pohdiskelu sitten voi minulle antaan, jos ei elämänohjeita? Ainakin katsauksen noihin aikaisempiin aikoihin: mitkä heidän illuusionsa olivat, ja verrata niitä aikamme illuusioihin. Vielä nykyäänkin ihmiset puhuvat Kohtalosta tai Universumista tai Sielusta, joka on vähintään yhtä hupaisaa kuin vaikkapa stoalainen, Senecankin sivuava, käsitys maailmankaikkeuden elementeistä, jotka nousevat ja uppoavat painonsa mukaisesti.

Senecan ajatus opiskelusta puuhastelua arvokkaampana on kuitenkin mieleeni, käytänhän sillä tavoin pääasiallisesti aikani. Vaikka sillä ei sielua pelasta tai saa mitään salatietoa, on mielenkiintoista ja suorastaan nautinnollista oppia uusia asioita ja kehittää itseään ainakin niin, ettei olisi täysi juntti. Olen viimeisen kuukauden ollut yksin, työtön, köyhä ja kipeä ja vieläpä kotiinsidottu, niin ei ole ollut muuta tekemistä kuin opiskella. Tämä ei ole ollut ikävää, vaan päinvastoin. Mainio kirjallisuus puhuttelee tilannetta kuin tilannetta:

Sinä et ole tehnyt sitä koskaan: vaivautunut katsomaan tai kuuntelemaan itseäsi. Et siis voi ajatella muiden olevan sinulle velkaa noita palveluksia; ethän itsekään etsinyt niitä siksi, että olisit halunnut jonkun seuraa, vaan siksi että et kestänyt omaa seuraasi.

Kuitenkin sanon Senecan halveksuman nautiskelun ja möhömahaisuuden ja irstailun tällä hetkellä houkuttelevan minua, jos vain olisin tarpeeksi varakas elosteluun ja turhamaisuuteen!

Luettu 21.4.20

Avainsanat:
kulttuuri kirjat
lukumato

Ernest Hemingway: The First Forty-Nine Stories, osa 1: In Our Time

When the going gets tuff, on aika palata Hemingwayn pariin.

Jokainen tuntee Hemingwayn nimen, vaikkei olisi lukenut sanaakaan. Vähän niinkuin Stephen King tai Isaac Asimov. Ehkä Ayn Randkin jos liikkuu internetin tietyillä kulmilla. Mies ja myytti. Kaikki tietävät että Hemingway on äijä. Papalla on oma pubiketjukin.

1599px-ernest_hemingway_aboard_the_pilar_1935.png

Hemingwayn novellikokoelmaan Ensimmäiset 49 kertomusta on sisällytetty kolme novellikokoelmaa In Our Time (1925), Men without Women (1927)ja Winner Take Nothing (1933), sekä viisi muuta novellia, joista kuuluisimmat lienevät The Short Happy Life of Francis Macomber ja The Snows of Kilimanjaro.

Tällä erää luin nuo viisi muuta novellia, jotka olin lukenut aikaisemmin ja In Our Time novellikokoelman, jota en ollut lukenut aikaisemmin. In Our Timen novelleista valtaosa keskittyy Hemingwayn alteregon Nick Adamsin seikkailuihin Michigan-järven ympäristössä.

Näin mahtavasti alkaa novelli The End of Something:

”IN THE OLD DAYS HORTONS BAY WAS A lumbering town. No one who lived in it was out of sound of the big saws in the mill by the lake. Then one year there were no more logs to make lumber. The lumber schooners came into the bay and were loaded with the cut of the mill that stood stacked in the yard. All the piles of lumber were carried away. The big mill building had all its machinery that was removable taken out and hoisted on board one of the schooners by the men who had worked in the mill. The schooner moved out of the bay toward the open lake carrying the two great saws, the travelling carriage that hurled the logs against the revolving, circular saws and all the rollers, wheels, belts and iron piled on a hull-deep load of lumber. Its open hold covered with canvas and lashed tight, the sails of the schooner filled and it moved out into the open lake, carrying with it everything that had made the mill a mill and Hortons Bay a town.”

Kokoelmassa oli hyviä novelleja ja huonoja novelleja. Minun suosikkejani olivat tuo Francis Macomber, Soldier’s Home ja The Three Day Blow. Jos ei halua olla ihan juntti, niin parasta lukea Hemingwayn novelleja. Vaikka ne ovatkin aika ajoittain aika surumielisiä,saa niistä taas pontta elämään.

Hupijuttuna kerron myös kuinka ensimmäinen sana jonka jouduin tarkastamaan sanakirjasta oli jo ensimmäisen novellin ensimmäisessä kappaleessa: gimlet. Joka tietysti oli gin + limetti-drinkki. Voi Hemingway, sinuun voi luottaa!

Avainsanat: ,
kulttuuri kirjat