BBC:llä alkoi uudenvuodenpäivänä rikosdraama McMafia, jossa seurataan venäjänjuutalaista oligarkkiperhettä Lontoossa ja maailmalla. Katsoessani sarjaa Larissa Remennickin Russian Jews on Three Continents teoksen valossa, kommentoin: höpöhöpö. TV-sarjan pääosaa esittää britti-ihqu James Norton, joten tv-sarjan pääkieli on englanti. Sarjassa Nortonin kökkövenäjä kuitataan: ’olin sisäoppilaitoksessa’-tekosyyllä. Kirja kertoo toista: 1.5 polven venäjänjuutalaiset osaavat hyvin venäjää ja heidän identiteettinsä on hyvinkin venäläinen. Lähettäisivätkö neuvostovanhemmat poikansa sisäoppilaitokseen? Tätäkin epäilen kirjan valossa, joka tosin kertoo koulutuksen tärkeydestä, mutta myös (jopa ahdistavan) läheisistä perhesuhteista – sisäoppilaitokset ovat brittikulttuuria. Kuitenkin sarjasta jossa on muitakin juonikömpelyyksiä (olisiko parlamentinjäsenellä aikaa matkustaa ympäri maailmaa gansteroiden?) itse kirjaan.

Vuosien 1989-2002 aikana entisen Neuvostoliiton maista lähti juutalaisstatuksella 1.6 miljoonaa maastamuuttajaa, joista noin kaksi viidesosaa oli laajennettuja juutalaisia. Remennick kutsuu vuonna 1989 alkanutta muuttoaalto Israeliin Suureksi alijaksi, jonka aikana 870 000 venäjää puhuvaa olimia saapui maahan. Koulutusta vastaavien työpaikkojen saaminen oli vaikeaa, työttömyys suurta, asuisijat kalliita tai ala-arvoisia, kielen oppiminen vaikeaa. Lisäksi venäläiset kohtasivat vieraan kulttuurin ja terrorin pelon. Amerikka on näyttäytynyt mahdollisuuksien maana, jonne maahanmuutto Venäjän alueilta on tapahtunut useampana eri aaltona. Seitsemänkymmentäluvulla Yhdysvaltoihin saapui noin neljännesmiljoona juutalaista Neuvostoliitosta, kun NL:n hajoamisen yhteydessä maahantulijoita oli 350 000. Näistä yli kolme neljäsosaa saapui pakolaisstatuksella, joka oikeutti erityisiin tukiin. Katumustyönään ja nostattaakseen maansa juutalaisväestöä, Saksa antoi yhdistyessään entisille NL-juutalaisille erikoispakolaisten (vaan ei kansalaisen) paikan. Vuonna 2003 maahanmuuttajien määrä oli suurempi Saksaan kuin Israeliin ja vuoteen 2005 mennessä 200 000 NL-juutalaista oli asettunut Saksaan, etenkin Berliiniin.

Venäjänkielisillä on oma rinnakkaismaailmansa, johon kuuluvat venäjänkieliset teatterit, kirjallisuus ja tv-kanavat, venäjäkaupat, lääkäreiden verkot, lisäopetus tai rinnakkaiskoulut sekä NL-harrastukset kuten shakki. Venäjänkielinen internet myös yhdistää venäjänkielisiä yhteisöjä ympäri maailman. Israelissa kuitenkin nuorempi sukupolvi näyttää valitsevan israelilais-globaaleja viihdemuotoja ja arvoja. 70% Israelin venäjänkielisistä piti yhteyttä muissa maissa asuviin perheenjäseniinsä ja tuttuihinsa. Lisäksi huomattava osa olimeista on palannut joko transnationaalisesti osittain tai pysyvästi alkuperäismaihinsa tai muihin kehittyneisiin maihin. Kanadaan muuttaneiden käyttäytyminen noudatteli Israeliin muuttaneiden mallia; Yhdysvaltoihin muuttaneet taas eivät ole yhtä tiiviissä yhteydessä Venäjään ja muihin juutalaisyhteisöihin. 
 
Kirja on mielenkiintoinen, mutta kymmenessä vuodessa jo osittain vanhentunut. Se keskittyy 1.5 sukupolveen, muttei 2. sukupolveen, jonka oletan olevan huomattavan erilainen erilaisilla alueilla. Israelissa 2. sukupolvi noudattaa Remennickin kuvailemaa ”venäjänkieliset hengaavat venäjänkielisten kanssa” siinä määrin että he puhuvat aksentitonta venäjää, mutta kuulemani perusteella tämä ei ole tilanne Yhdysvalloissa. Kuitenkin mielenkiintoinen kirja joka kuvaa aikamme suuria muuttoliikkeitä ja erilaisia integraation mahdollisuuksia.