Mary Beard: Women & Power

Antiikinproffa Mary Beard on BBCn katselijoille ja Guardianin lukijoille tuttu, joten tiesin hänen olevan naisvihan kohde kun hän uskaltaa avata suunsa ja sanoa jotain antiikin maailmasta. Joulumarkkinoille Beard julkaisi kahden pitämänsä puheen yhteislaitoksen Women & Power, jossa hän pohdiskelee kuinka jo antiikin teksteissä tärkeä päämäärä on naisten vaientaminen ja kuinka tämä trendi jatkuu kaksi ja puolituhatta vuotta myöhemmin.

17BEARD-master768.jpg

Pidän Beardista ja kirjanen on ihan mielenkiintoinen, mutta kirja on kirjoitettu jo samanmielisille ja näin suurin osa sen ajatuksista on jo tylsänkin tuttuja, tosin nyt mielenkiintoisin antiikintarinoin höystettynä. Olen kuitenkin tähän teokseen huomattavasti tyytyväisempi kuin moniin muihin rahastusfeministikirjoihin, kuten vaikkapa Caitlyn Moranin ”kännääminen ja idiotia ovat feminismiä” tai woke-lässytykseen.  Hashtagfeminism.

Luettu: 19.12.17

kulttuuri kirjat

Kolme kirjaa

Wow, kuinka paljon saakaan luettua kirjoja jos ei päivään räpellä tietokoneella tai kännykällä! Sain perjantaina luettua kolme eri genrejä edustavaa kirjaa loppuun. Kaikki kirjat olivat lyhyitä ja osa Hyllynlämmittäjät-projektiani, joten vaikka ne olisivatkin oman postauksensa arvoisia jokainen, laiskuudessani niputan ne yhteen. 

Sigmund Freud: Joukkopsykologia ja egoanalyysi oli kaikista lukemistani Freudeista pitkästyttävin. Se uudelleen lämmittelee aikaisempia ideoita ja seikkailee kaikkien lukijoiden harmiksi liialti Toteemi ja tabu:n historiallisessa fantasiassa. Tämä kirja on vain niille jotka ovat lukeneet kaikki muuta suomennetut Freudit ja haluavat ”täydentää kokoelman”.

Ted Hughesin The Crow on runokirja. Hyi. Eivät kai kaikki runot maailmassa ole huonoja, mutta tästä kokoelmasta niitä hyviä oivalluksia löytyy harvakseltaan. Yksi hauskimmista asioista jonka kohtasin kun palasin lukemaan tätä  runokokoelmaa, ei liittynyt kirjan itsensä sisältöön, vaan sen takaliepeen alle taitettuun paperiin, johon olen kymmenen vuotta sitten suomentanut itselleni aikaisemmin tuntemattomia sanoja. Tuolloin en tiennyt mikä on bowel tai otter. Mitä verbit gape tai peer tarkoittavat. Nykyään tiedän. On hauska huomata kuinka paljon aikuisiällä olen oppinut uusia asioita, jopa sellaisista aiheista joista aikoinaan elvistelin laudaturin papereilla. Toinen hauska intertekstuaalinen kasku: Muistaakseni Ian McEwanin romaanissa Polte, päähenkilö pohdiskelee, mitä Hughes tekee sitten kun elukat loppuvat kesken? Tämä lolz osoittaa Hughesin paikan ylemmän keskiluokan brittiläisyydessä, tällainen vitsi menee läpi lukevalle yleisölle.

Euripideen Medeia taas oli positiivinen yllätys. Lyhyt näytelmä esittää mielenkiintoisen ja jopa kauhistuttavan, mutta toisaalta lähestulkoon ihailtavan naishahmon. Ei ihme että, tämä näytelmä on jäänyt elämään ja tuntuu relevantilta nyt 2400 vuotta myöhemmin. Peukku.

Mutta blogirintamalla tapahtuu uutta ja mielenkiintoista: Maailmaan on syntynyt ehkäpä ensimmäinen suomenkielinen Bob Dylanin musiikille omistettu blogi! Käypä tsekkaa!

kulttuuri kirjat