Paul Bushkovitch: A Concise History of Russia

Luen varsin paljon ja elämäni on pääosin kuten Carl Jungkin kuvailee omassa elämänkerrassaan, hengen elämää, vailla sen kummempaa ulkoista toimintaa, kun pääasiallinen toiminta tapahtuu pään sisällä. Näin ollen, vaikka istuin pari kuukautta eristyksissä ja kipeänä, en tylsistynyt. En juurikaan jaksa lukea spekulaatioita ja kauhisteluja päivittäisistä uutisista, joten minulla on enemmän aikaa sivistää itseäni ja lukea itseäni kiinnostavista asioista. Tällä hetkellä pääasiallinen kiinnostukseni on historia ja antiikin klassikot.

Kymmenisen vuotta sitten oli Venäjällä ja katsoin paikallisia uutisia. Uutiset kertoivat kuinka Medvedev oli tehnyt tätä tai tuota ja kuinka Dagestanissa terroristit olivat jälleen iskeneet. Ihmettelin kuinka ainoa ulkomaita koskeva uutinen oli kuinka venäläiset turistit olivat jääneet Italian tulvien saartamiksi. Tästä ymmärsin että, Venäjä on iso maa ja siellä tapahtuu paljon asioita joista minulla ei ole hajuakaan. Halusin lukea Venäjän historiasta, sillä huomasin että en tiedä siitä juuri mitään ennen 1900-lukua. Olen viime aikoina myös yrittänyt pitää yllä surkeaa venäjän taitoani ja jopa parantaa sen kieliopillista osaamistani pelaamalla Duolingo ja Busuu-appejä. Jotta viitsisin opiskella kieltä, tulee kielen ympärillä olla muita kiinnostavia asioita, kuten kirjallisuutta tai elokuvia tai sitten vaikkapa historiaa.

Kuitenkin vielä osallistuakseni koronakeskusteluun ja hysteriaan, vaikka sen huippu meni jo kauan sitten: ennen kuin valitat että, oi kuinka kamalaa kaikki on ja olen kuin Anne Frank tässä karanteenissa ja pohdiskelet kuinka tulevaisuuden historioitsija varmasti pohtii juuri sinun tuntojasi kun tilasit Woltilla sushia, luepa tämä kirja. Jotain perspektiiviä kärsimykseen.

Kirja on mielenkiintoinen luettava, mutta tietenkin niinkuin nimi jo kertoo, ei mene kovin syvällisiin yksityiskohtiin, vaan kertoo Venäjän historiasta tavalla joka tekee nimet tutuiksi ja ne osaa suurin piirtein sijoittaa oikeisiin historian kohtiin. Kirjasta yli puolet käsittelee viimeisimpää sataa viittäkymmentä vuotta Venäjän tuhatvuotisesta historiasta.  En ole maailman tietämättömin tyyppi, mutta en aiemmin tiennyt paljoa keskiaikaisesta historiasta tai uudesta ajasta, joten kirjan nämä luvut olivat itselleni mielenkiintoisimpia. 1930-luvulta eteenpäin kirja ei tuonut itselleni juurikaan uutta tietoa. Näin ollen olen koonnut alle joitain itselleni mielenkiintoisia ja uusia asioita, sekä pohdintoja niistä.

”Medieval political rivalries make dull reading for the modern reader, for they were an endless chain of petty conflicts, military and diplomatic; appeals to higher authorities; and short-lived and quickly reversed alliances.”

Hä, tuohan olisi kuulostanut mielenkiintoiselta ja olisin halunnut tietää näistä kähmimisistä lisää. En esimerkiksi aikaisemmin tiennyt että Liettua on keskiajalla ollut pinta-alataan Euroopan suurin valtio ja että se on tehnyt valtioliiton Puolan kanssa. En tiennyt että Katariina Suuri oli alkujaan preussilainen prinsessa, joka tuotiin vaimoksi edellisen keisarinnan Elisabetin valitsemalle perilliselle, Pietari Suuren Saksassa syntyneelle tyttärenpojalle. Tai että Katariina pääsi valtaan anastettuaan vallan mieheltään kaartijoukkojen tuella. (Onpa roomalaista!)

Myös Suomen historian kohdalla sivistyksessäni oli aukkoja. Jos joskus olin tiennyt, niin sittemmin olin unohtanut että, Isoviha tarkoittaa aikaa 1700-luvun alussa kun Venäjä miehitti Suomea osana Suurta Pohjan sotaa tai että laulusta tunnettu Oolannin sota oli osa Krimin sotaa. Olin hiffannut että vuoden 1905 Suurlakko oli osa yleistä lakkoilua Venäjällä, mutta en ollut aiemmin hiffanut että eduskunnan perustaminen seuraavana vuonna varmaankin liittyi samanaikaiseen duman perustamiseen. Josta tulee mieleeni kuinka peruskoulun historianopetus on ollut aikamoisen nationalistista, mutta senhän näkee jo Suomessa käytetystä huuhaa-termistä Ruotsi-Suomi.

Ajatus venäläisistä orjakansana ei myöskään ole oikein, vaikka maaorjuus lakkautettiinkin vasta myöhään. Jatkuvasti joko moskovalaiset kapinoivat, armeijan joukot osallistuvat tsaarin syrjäyttämisiin, maanviljelijät kapinoivat, kasakat kapinoivat, tehdastyläiset kapinoivat. Myös useampaan kertaan Venäjän historian aikana erilaiset huijarit teeskentelevät olevansa oikeasti jo mestattu ex-tsaari, joka jotenkin taianomaisesti onkin säilynyt hengissä jossain syrjäseuduilla ja vaatii nyt valtaa. (Vähän kuin Anastasia-piirretyssä.) Nämä vallankaappausyritykset epäonnistuivat.

”The strike movement and the rural disturbances gradually died down in the course of late 1906.[Pääministeri] Stolypin sent out punitive battalions into the countryside to repress peasant rebels, with executions carried out on the spot. The elections to the second Duma, however, did not produce the results that Stolypin and the government hoped for.”

Kansalaisten ja intelligentsian kapinointi sekä vallankumouksen ja sodan väkivalta esiintyvät kirjassa erityisen paljon. 1800-luvulla erilaisten yhteiskunnan parantamiseen tähtäävien liikkeiden piirissä syntyi myös terrorismi, jolla saadaan tsaari Aleksanteri 2 ja koto-Suomessakin Bobrikov hengiltä. Mieleeni tuli kun lähes kymmenen vuotta sitten olin käymässä Pietarissa. Kaupungin katukuvaan on jälleen pystytetty keisarillisen Venäjän merkkejä kotkineen ja paikallisessa turistien suosimassa kirkossa ihmiset itkivät tsaarien haudoilla. Halveksun vallanpitäjien ylistystä, vain siksi että he ovat olleet kuuluisia ja rikkaista. Rojalismi ei toki ole venäläisten yksinoikeus, vaan sillä on erityisen vahva sija Briteissä, jossa se on vielä nolostuttavampaa kuin tsaarin haudalla kyynelehtivä mummeli. Kuitenkin mietin tämän olevan varmaan sitä samaa kansaa, joka äänestää Stalinin ykkösvenäläiseksi. Vaikka hän olikin georgialainen. Siteeratakseni runoilijoista suurinta: ”They say that patriotism is the last refuge/To which a scoundrel clings”

Kirja on kirjoitettu aloittelijalle ja varsin vetävästi. Yritin ennen tätä kirjaa lukea toista Venäjän historiaa, mutta kahden luvun jälkeen jätin tuon kirjan kesken, sillä se oli huono. Joka tapauksessa, jouduin turvautumaan myös tämän kirjan kanssa usein internettiin, katsomaan missä mikin joki tai kaupunki oikein on tai uudelleen tarkastelemaan sukulinjoja. Kirja keskittyy hallinnollisiin asioihin ja tsaarien toimiin, joka toki mielenkiintoista, mutta olisi ollut hauska tietää enemmän kuinka tavalliset ihmiset oikein elivät. Lisäksi olisin kaivannut enemmän selitystä kuinka oikeastaan pajaarijärjestelmä/senaatti ja sen sellaiset valtiolliset elimet oikein toimivat. Tämä on itselleni oivallinen ensiaskel Venäjän historian tajuamiseen ja toivon vastaisuudessa lukevani enemmän Venäjä-aiheisia romaaneja ja tietokirjoja, jotten jäisi tällä tiedonalueella aivan juntiksi.

Luettu: 21.5.20