käytöstavat kadoksissa

Tähän asti postaukset ovat keskittyneet pääsääntöisesti vain tyyliin, kauneusjuttuihin ja koiriin, niin nyt voisin aloittaa kirjoittamaan ulkomaille muuttoon liittyvistä asioista ja kulttuurieroista. Niin kuin ensimmäisessä esittelypostauksessa aikoinaan kirjoitin, olen asunut puolet elämästäni Berliinissä, eli 12 vuotta. Muutimme sieltä pois kun olin n. 15v. ja kulttuurishokki oli suuri. En tiedä olenko siitä tähänkään päivään mennessä täysin toipunut. Vaikka olenkin syntynyt Helsingissä, kutsun mun kotikaupungiksi Berliiniä- Helsinki tulee hyvänä kakkosena. Mun sydän jäi aikoinaan Berliiniin ja olen ollut kaikki nämä vuodet hieman eksyksissä täällä, tämä ei ole tuntunut täysin kodilta, jokin asia on aina puuttunut. Parhaat kaverit jäi aikoinaan sinne ja samanlaisia ystävyyssuhteita en ole täällä asuessani onnistunut solmimaan. Tarkoituksena on muuttaa tossa vuoden vaihteessa suunnilleen takaisin Berliiniin, sinne minne se sydän aikoinaan jäi.

Olen vuosien mittaan havainnut monenlaisia kulttuurieroja ja havaitsen uusia vielä tänäkin päivänä. Molemmissa kulttuureissa on hyviä ja huonoja puolia. Pari viikkoa takaperin havahduin miettiväni Helsingin ja Berliinin välisiä eroja tervehtimisen suhteen. Puhun tässä vain noista kahdesta kaupungista siksi, etten halua yleistää asioita, vaikka olenkin matkustanut molemmissa maissa paljon ja omasta mielestäni nämä havainnot koskevat molempien kohdalla koko maata mutta jätetään se asia sikseen.

Berliinissä asuimme kahdennessatoista kerroksessa ja näin ollen matka oli hissillä pitkä alas/ylös. Siinä matkan varrella tuli eri kerroksista melkeinpä aina joku matkaan mukaan ja harvoin siellä hississä seistiin mölöinä tuppisuina. Berliinissä tervehtiminen etenkin asuintaloissa on itsestäänselvyys, toisin kuin Helsingissä. Siellä tervehditään ohikulkiessa, hissiin mennessä, hissistä mennessä ulos, postilaatikolle mennessä ja siitä lähtiessä (Berliinissä on monissa taloissa postilaatikot alhaalla ulko-oven vieressä), roskiksien luona jne. Esim. hissistä lähtiessä sanotaan heipat ja toivotetaan sen lisäksi yleensä hyvää päivänjatkoa. Hissiä odotellessa jutellaan säästä tai jos vaikka itsellä on koira niin siitä ja samalla se saa rapsutuksia. Siellä tosiaankin tervehdittiin ihan kaikkia, oli se sitten tuttu naama tai ei, seinänaapuri tai kahdeksan kerrosta alempana asuva. Ja ei, tämä ei ollut vain ilmiö meidän talossa eikä myöskään muodista mennyt juttu, sillä meillä on edelleen sama asunto siitä talosta ja talon tavat eivät ole muuttuneet. Olen vuosien varrella käynyt monien eri ystävien ja tuttavaperheitten luona, siellä asuessa ollut lapsenvahtina ja jakanut mainoksiakin kaverin kanssa ja tämä kaikki aivan ristiin rastiin ympäri Berliiniä rikkaitten, vähemmän rikkaitten ja turkkilais- alueella (Berliinissä tietyt kaupunginosat ns. turkkilaisalueita, sillä niillä asuu enemmän turkkilaisia kuin saksalaisia) ja tavat ovat joka puolella Berliiniä samat.

Helsingissä olen yhtälailla käynyt kyläilemässä eripuolilla Helsinkiä ja eri taloissa. Olen itse asunut Töölössä kolmessa eri talossa ja tällä hetkellä Kampissa opiskelija-asunnossa. Ei yhdessäkään talossa ole kuin harva tervehtinyt ja ehdottomasti järkyttävintä on yleisestikin nuorten aikuisten käytös opiskelija-asuntolassa. Eikö näille ihmisille opeteta mitään käytöstapoja kotona? Mielestäni reipas ystävällinen tervehtiminen ja silmiin katsominen kuuluu ehdottomasti hyviin käytöstapoihin ja pidän sitä itsestäänselvyytenä. Olen aikaisemmissakin taloissa huomannut, että vaikka naapurit eivät itse tervehtisi niin ne eivät edes viitsi vastata kun niitä tervehtii ja täällä opiskelija-asuntolassa se tuntuu olevan ihan tapa. Täällä suurin osa ei tervehdi ja joka toinen ei edes vastaa kun niitä tervehtii. Niistä jotka tervehtii, suurin osa on ulkomaalaisia opsikelijoita. Olen joka kerta pöyristynyt, vaikka osaankin sitä odottaa. Välillä olen niin tympeentynyt tähän meininkiin, etten edes itse enää jaksa täällä tervehtiä.

Ahdistaako ja masentaako ihmisiä täällä niin paljon, ettei edes viitsitä tervehtiä muita ihmisiä kun uidaan siinä omassa kurjuudessa ja itsesäälissä? Vai ovatko suomalaiset sittenkin vaan niin ujoja vaikka ne itse jaksavat toitottaa, että se on täyttä potaskaa.

Toki löytyy aina niitä poikkeuksia, vaikka en itse niihin ole juurikaan törmännyt täällä.

Onko siis Helsingissä tai kenties muuallakin Suomessa tervehtimisestä jo muodostumassa poikkeus vaikka sen pitäisi olla sääntö?

Kommentit (15)
  1. Olen syntynyt Suomessa, eli ihan yhtä suomalainen kuin kaikki muutkin. Olen asunut kummassakin maassa 12 vuotta ja muutamia kuukausia päälle. Molemmissa maissa sekä niitten kulttuureissa on hyviä ja huonoja puolia, niin kuin sanoin jo tekstin alussa. Eli se tarkoittaa samaa, kuin että kumpikaan maa ei mielestäni ole täydellinen niin kuin ei mikään muukaan maa. Mikään ei ole täydellistä, ei yksikään maa, eikä yksikään ihminen. Tämä postaus kehu tällä kertaa yhdessä asiassa toista näistä kahdesta maasta ja jos kahdentoista vuoden aikana tämä on ollut kokemukseni tervehtimisen suhteen Suomessa, niin aika paha mennä mua neuvomaan näkemään parempia puolia suomalaisissa ton asian suhteen. Minulla ei olisi mitään sitä vastaan, että jokin päivä heräisin ja asiat olisivat täysin muuttuneet ja kaikki tervehtisivät ja olisivat ystävällisiä. Sitä päivää odotellessa, vaikka en itse siihen usko näitten vuosien näytön perusteella.

    Tämä asia ei kuitenkaan vaivaa minua millään tavalla, että haaskaisin sille asialle joka päivä hetken miettimistuokion. Tämä postaus oli vain asia jonka olen havainnut, mutta ei sen enempää. Vanha viisaushan on, että itse ei tarvitse olla yhtä tyhmä tai huono käytöksinen kuin muitten ja sitä noudatan itse.

  2. Olen todella pahoillani jos loikkasin jotenkin sinua, yritin vain kertoa omia kokemuksia ja miettiä että sinäkin näkisit meistä suomalaisista parempia puolia… Itse ehkä katson maailmaa erilailla, mutta olen aina ajatellut että minä voin olla se joka tervehtii  ja hymyilee eikä kritisoi tai paheksu. En sano että täällä oltaisiin täydellisiä muttei sitä olla missään muuallakaan.  En mitenkään yritä olla vastapuolella vaan nähdä ne molemmat puolet. pahoitteluni. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *