Barbara

img_1508muok.jpg

Vettä tuli eilisen päivän melko reippaasti ja iltaa kohden se vain ylty. Oivallinen päivä siis mennä leffaan ja syömään hyvin. Käytiin katsomassa saksalainen uutuusleffa Barbara ja sen jälkeen kiinalaisessa syömässä. Pidän erityisesti ranskalaisista ja saksalaisista leffoista. Kyllähän niitä jenkki-hömppäleffoja tulee katsottua aina välillä mutta niissä on aina vähän liikaa kaikkea, kaikki on överiä- joko överi dramaattista tai överi imelää. Erityisesti tositarinaan perustuvat leffat kiehtovat minua.

Barbara ei ole tositarinaan perustuva, mutta ei se ole täysin tuulestakaan temmattu koko leffan sisältö. Leffa kertoo 80-luvun Saksasta, pienestä syrjäisestä kylästä ja siellä toimivasta sairaalasta. Kaiken kaikkiaan leffa kertoi siitä ankeudesta, sulkeutuneisuudesta ja kaiken ja kaikkien kyttäämisestä. Leffassa ei liikoja puhuttu, mutta tunnelma ja se ankeus välitty erinomaisesti. Puvustus ja kaikki yksityiskohdat oli viimeisenpäälle mietittyjä ja juuri sopivia, yhtä naislääkäriä lukuunottamatta joka oli häiritsevän moderni ollakseen 80-luvulta. Itse tykkäsin leffasta. Se ei kuitenkaan ole varmanakaan ihan kaikkien makuun, sillä jos on suurien käänteiden ja superjännän juonen ystävä niin tuota on turha mennä katsomaan.

img_1478muok.jpg

img_1490muok.jpg

tee: All Saints, Ebay / shirt: Levi´s, flea market / jacket with leather sleaves: Zara / jeans: Cheap Monday / shoes: Vans / leather bag: Zara

Muoti Päivän tyyli

ihanuuksia

p1030213muok.jpg

Aina kun mummi on käymässä Helsingissä, hän haluaisi kovasti jotain minulle ostaa. Hän ei uskalla enää ominpäin ostaa mulle mitään (mikä on periaatteessa ihan hyvä) ja antaakin siksi aina jouluna ja merkkipäivinä rahaa ja monesti kun hän on käymässä myös muuten vaan. Hän kuitenkin aina kysyy kun nähdään, että olisiko jotain mitä haluaisin. Viime kerroilla on jotenkin aina käynyt niin, että olemme olleet hänelle ostelee vaatteita ja satuttu olemaan juuri jossain Vogliassa tai vastaavassa ”tätikaupassa” kun hän on kysymyksen esittänyt. Hänen mielestä Vogliasta löytyisi paljon kaikkea kivaa minulle, mutta olen aina kauniisti kieltäytynyt. Tällä kertaa kuitenkin satuimme pyörimään Marimekossa ja Stockmannilla ja mummi halusi ostaa mulle Marimekolta kauniin pussilakanasetin, jonka kuosiin ihastuin suuresti. Sen lisäksi päädyin valitsemaan uutta lompakkoa ja pähkäiltiinkin pitkään yhden Tiger of Swedenin, Furlan ja Coccinellen lompakon välillä. Päädyin lopulta Coccinellen pirteään tummankeltaiseen yksilöön, jonka mummi sitten halusi myös mulle ostaa.

Vaikka raha onkin aina opiskelijalle tervetullutta, niin on se silti välillä kiva saada jotain mieluista tavaraa tai vastaavaa, eli jotain konkreettistä joka mieluiten vielä olisi jotain kestävämpää sorttia, jota olisi kiva myöhemmin katella ja liittää se mummiin. Laadukas nahkalompakko kestää vuosia ja pussilakanasettikään ei ole mitään kertakäyttökamaa ja ajattelin sen muutenkin ottaa sitten vasta Berliinissä käyttöön. Se siis saa odottaa paketissaan nyt muutaman kuukauden 🙂

Muoti Sisustus Trendit