En ole koskaan tykännyt koululiikunnasta, joukkuelajeista enkä varsinkaan juoksemisesta / hölkkäämisestä. Olen aina ollut tanssijatyyppiä, en ole tykännyt minkään sortin urheilusta. Aloitin kuitenkin aivan ykskaks lukioaikoina intohimoisen salitreenin. Treenasin kolmen vuoden ajan 4-5 kertaa viikossa. Jälkeenpäin ajateltuna, en tosiaankaan tajuu mis ihmeen välis kävin töissä, lukioo ja näin kavereitakin. Sen lisäksi treenasin väärin, sillä ongelmana oli kasvava epänaisellinen haba-heh. Paidat kiristi käsivarsista ja reisistäki tuli vähän liian lihaksikkaat makuuni. Jossain vaiheessa viisastuin ja tajusin, etten ainakaan siitä lihasmassasta pääse eroon jatkamalla samanlailla. Kolmen vuoden jälkeen aloin vähentämään treeniä ja muuttamaan treeniohjelmaani. Sitten hankin ensimmäisen koirani ja treenit väheni 1-2 kertaan viikossa ja lopulta jäivät kokonaan, sillä aika ei enää riittänyt ja koirani ei ollut mikään helppo tapaus kun se kärsi niin kovasta eroahdistuksesta. Toki treenaamisen jättäminen kokonaan viikkorutiinista alkoi jossain vaiheessa tuntumaan, ei painon nousuna vaan yleisesti olossa. Mun onnekseni olen perinnyt erinnomaiset geenit sen suhteen etten liho kuin max joku kaks kiloa tollaisen vuoden aikana kun en treenaa ollenkaan. Lihomisen sijaan laihdun erittäin helposti, jos vähääkään lisään liikuntaa vaikka söisinkin samanlailla. Minä kun syön ihan mitä ikinä lystään, enkä ole koskaan mitään diettejä tai mitänä erikoisruokavalioo pitänyt.

Mulla vaan alkoi sen vuoden aikana se salitreenin pois jääminen tosiaan tuntumaan yleisessä hyvinvoinnissa. Oli sellainen blaah, veltto olo, laiskotti ja väsytti. Toki kävin koiran kanssa pitkillä lenkeillä kolme kertaa päivässä, mutta se ei mulle riitä pitääkseen sellaista hyvää oloa yllä. Kun koirani eroahdistus alkoi hieman helpottamaan niin aloin miettiä treenaamisen aloittamista uudestaan. Kynnys sen aloittamiseen oli suuri ja ajatus hikisestä kuntosalista laitteineen ahdisti. Halusin kokeilla jotain uutta. Kävin äitini kanssa jooga- ja pilatesalkeiskurssit. Pilates ei ollut yhtään mun juttu, jooga oli ihan jees mutta kaipasin jotain muuta. Olin kuitenkin harrastanut tanssia pitkään ennen salitreenin aloittamista, mm. vatsatanssia tuli tanssittua viisi vuotta, niin halusin jotain liikunnallisempaa. Hankin jäsennyyden uuteen kuntosaliin ja hankin alkuun personal trainerin. Ajattelin vielä yrittää jos saisin sen innoittamana intoni takaisin salitreeniin. Kovastin yritin sitä intoa etsiä ja kaivella esiin mutta ei mikään auttanut. Sen sijaan aloin innostua ennemmin erillaisista jumpista ja kokeilujen myötä hurahdin zumbaan. Jestas se on kivaa! Sitä harrastin melkein vuoden verran kolme kertaa viikossa ja sit kävin kerran viikossa salilla sitä kadoksissa olevaa intoani etsimässä. Kaverin innoittamana kokeilin vesijumppaa ja tiesin siitä ekasta tunnista lähtien, että nyt löyty se mun laji. Siihen vasta hurahdinkin! Silloin päätin jättää hyvästit salitreenille, kun kerta olin lopen kyllästynyt siihen niin miksi väkisin koittaa etsiä sitä intoa.

Vesijumppa on sitä paitsi huomattavasti tehokkaampaa kuin salitreeni, se on ihan tutkitusti todettu, eikä vain minun mielipiteeni. Toki niillä tunneilla on paljon mummoja ja sehän onkin saanut ”mummojumppa” -leiman, mutta ei siellä kyllä mikään mummomeininki ole! Ohjaajat ovat nuoria ja pistää kyllä tekemään töitä kuin viimeistä päivää, mutta jokainen saa kuitenkin tehdä omaan tahtiin. Siksipä juuri sillä samaisella tunnilla voi olla sekä mummot että nuoret ja vetreät ja siltä väliltä. Vedessä jaksaa painaa aina aivan täysillä vaikka olisikin väsynyt, nälkäinen tai jopa nilkka nyrjähtänyt (kokeiltu on pariin otteeseenkin). Vedessä ei huomaa kuinka paljon tekee. Vesi on raikasta, eikä siinä tule hiestä märäksi. Yksi asia lisää rakastaa vesijumppaa, sillä inhoan sitä hiestymistä.

Niin ja mitä siellä tarkalleen ottaen tehdään? Apuvälineinä käytetään vaahtomuovista pötköä tai sitten sellaisia pyöreitä käsiin laitettavia vaahtomuovisia juttuja, joiden avulla voi tehdä kaikkia samoja liikkeitä kuin mitä salilla tekisi vapailla painoilla tai laitteilla, sillä niitten kanssa saa samanlaisen vastuksen aikaiseksi kuin painojen kanssa. Vedessä vastuksia saa suurennettua tekemällä liikkeet syvemmällä vedessä ja nopeaan tahtiin. Eli sitä syvemmällä ja nopeampaa liikkeitä tekee, sitä raskaampia on liikkeet ja päinvastoin taas saa liikkeistä kevyempiä. Toki joillain muilla vesitunneilla voi olla toisen mallisia vaahtomuovi-apuvälineitä tai kokonaan erillaisia välineitä, mutta näitä käytetään kuntosalilla jossa minä käyn. Osa 45min mittaisesta tunnista tehdään tosiaan apuvälineillä ja ohjaajasta vähän riippuen sit noin 20min tehdään ilman apuvälineitä. Ilman apuvälineitä esim. pikajuostaan paikallaan, nyrkkeillään paikallaan jalkoja samalla nostaen korkealle tai twistataan (kyljet tykkää). Vesijumpan jälkeen tietää kyllä tehneensä jotain, sillä sen jälkeen kyllä tuntuu jaloissa, käsissä ja jokapuolella kroppaa. Mutta kaiken kaikkiaan sen jälkeen on freessi ja hyvä olo. Tietää tehneensä jotain, mutta ei ole niin uuvuksissa että pitäisi eka lepää ennen kuin jaksaa tehdä jotain muuta. Nykyään on zumbakin jäänyt aikalailla. Käyn viikossa n. neljä kertaa vesijumpassa ja silloin tällöin vaihdan yhen kerran zumbaan, jos sille tuulelle satun.