Blogin sisältö

Tänne olisi tarkoitus julkaista ystäväni ja minun Frozen-tarinaa. Tarina jakautuu kolmeen osaan: ensimmäinen kertoo Elsan ja Annan vanhempien menneisyydestä, kolmas Elsan ja Annan elämästä nykyajassa, alkaen tammikuusta 2014 ja näiden välissä ovat elokuvan taphtumat.

Idea lähti ainakin ensimmäisen osan kohdalla siitä, kun sanoin ystävälleni, että olisi kiva keksiä itse menneisyys Elsan ja Annan vanhemmille, kun heitä niin kovin vähän näytettiin elokuvassa. Aloin kirjoittaa tarinaa jonkinlainen idea mielessäni. Päätin vain antaa mennä ja katsoa mitä siitä tulee. Ja tulihan siitä sitten. Aloin kirjoittaa tarinaa 17.6.2015. ja 29.2.2016. tuli jo viidessadas sivu! Tällä hetkellä (11.3.16.) tarinaa on 543 sivua ja hahmoesittelykin on jo 16 sivua pitkä.

 

12814526_10208943336924712_641316490362454482_n.jpg

Itse tarinan lisäksi julkaisemme myös taustatietoja tarinasta ja sen hahmoista ja tarinan kirjoittamisesta ja suunnittelusta, sekä voisimme myös syvällisemmin pohtia joitakin hahmoja: miksi hahmo on juuri sellainen kuin on? Mikä hänestä tekee sellaisen? Julkaisemme myös soittolistan kappaleista, jotka ovat tarinan kannalta tärkeitä.

Mukavia lukuhetkiä! 🙂

Kulttuuri Leffat ja sarjat Suosittelen