Maanantaisunnuntai

Tiedättekö ne päivät, kun jo aamulla ennen silmien avaamista tietää, että päivä tulee menemään huonosti?

Jep. Tänään on sellainen päivä. Juurikin sellainen maanantai, joka on jonkun kosmisen erehdyksen kautta lipsahtanut sunnuntain paikalle aiheuttamaan ahdistusta ja kiukkua.

 

281392_505897722765285_16889781_n_large.jpg

 

Aamulla heräsin järkyttävään vatsakipuun. Kas! Heipä hei rakkaat kuukautiset! Tämä oli juuri se millä halusin yövuoron jälkeisen pöhnäpäivän aloittaa. 

No, sainpahan syyn sille, miksi vatsa on ollut kolme päivää turvonnut kuin rantapallo ja kaikki asiat aiheuttanut ärsytystä. Kuvittelin että kunnon aamupala piristää kenet tahansa, joten mantelileipiä paahtimeen ja paahdin päälle. 

BZZZZT!

Kipinöitä, savua ja epäilyttävää ääntä. Ei siinä auttanut kun nykiä johto irti, ja todeta, että leivänpaahdin päätti lopettaa maallisen vaelluksensa juuri tänään. Ei siis mantelileipiä. 

 

403492_10151355787247288_778636320_n_large.jpg

 

Hetki tämän jälkeen muistin, että kas! Tänäänhän on töitä. Ja tottakai työpaikkani on ehkä abc:ta lukuunottamatta ainoa auki oleva ruokakauppa miljoonan kilometrin säteellä, joten siellä on jonottamassa varmasti ainakin tuhatsata asiakasta.  No, ei auta kun vetää mustikkasmoothie huiviin (ellei sauvasekotinkin hajoa juuri tänään!) ja lähteä töihin. 

 

Ehkä huominen tuntuu sitten vuorostaan sunnuntailta? Joohan? 

 

 tumblr_mez6prajqr1rxd187o1_500_large.jpg

suhteet oma-elama ajattelin-tanaan
Kommentit (1)
  1. Miksi moinen hiljaiselo?

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *