Mun google-historiastani löytyy varmaan maailman eniten hakuja sanoilla vauva, sairastuminen ja matkustaminen. Ja kieltämättä mulla oli omat ennakkoaavistukset, ja ahdistukset siitä, että mitähän tästäkin tulee, kun lähdetään äkkilähdöllä ihan muutaman päivän valmistautumisella reissuun, ilman minkäänlaista suunnitelmaa ja vielä koko perhe orastavassa syysflunssassa. Koska tämähän oli lähtöasetelma meidän Kreikan lomalle. Mietittiin koko kesä, että lähdetäänkö reissuun. Mun mies kun oli koko kesän kotona viettämässä isän vapaita ja koska mä en ollut töissä, meillä on ollut ruhtinaallisesti yhteistä vapaa-aikaa. No koko kesä mietittiin, ja kun vapaat alkoi kääntymään loppupuolelle, tulikin paniikki, että nyt sitten tosiaan kannattaa äkkiä lähteä, jos lähdetään. Ja äkkiä sitten tosiaan lähdettiin, ihan muutaman päivän varoajalla. Täytyy kyllä myöntää, että ollaan miehen kanssa oltu aina varsin spontaaneja matkustajia. Jos on löytynyt hyvät lennot ja mielenkiintoinen kohde, niin asiat on saatu aina järkättyä niin, että ollaan päästy lähtemään. Mutta uusi perheenjäsen on tietysti tehnyt meistä hieman suunnitelmallisempia (not!).

Jännittävän koko hommasta teki se, että heti kun book flight-nappia oli painettu, vauva rupesi lämpöilemään. Ja yskimään. Ja nenä rupesi valuttamaan. Ja heti seuraavana päivänä itselläkin oli kaktus kurkussa. Päivää ennen lentoja soiteltiin tutulle lääkärille ja kysytiin neuvoa, että voiko flunssaisen vauvan kanssa matkustaa. Joo, kyllä kuulemma voi. En kuitenkaan uskaltanut valmistautua lähtöön, ennen kun toinen lääkäri oli vielä tarkistanut korvat, ihan siitä syystä, että käsittääkseni korvatulehduksen myötä lentämisen olisi voinut unohtaa. Tämäkin lääkäri antoi lentoluvan, kirjoitti mukaan särkylääkettä koko porukalle, ja toivotti hyvää matkaa. Samalla kuitenkin mietin, että onko täysin moraalitonta lähteä lentokoneeseen istumaan flunssassa, koska missäpäs muualla ne taudit helpommin leviäisi? Mutta kun pääsin koneeseen (lomalento) tajusin hyvin äkkiä, että siinä karjankuljetuskoneessa ei ollut ihan vaan yksi vaan about sata flunssaista matkustajaa, ihan aikuisista vauvoihin, joten vastustuskykyä on loppuvuodelle koeteltu ihan urakalla. Joka tapauksessa, ennenkuin saatiin flunssa-asiat hoidettua ja lähtlupa lääkäriltä, ei uskallettu pakata tai muutenkaan valmistautua lähtöön.  Pääsin siis itse reissumoodiin siis vasta puolenyön aikoihin kun löimme tavarat hätäpäissään matkalaukkuun. Niin ja vielä matkalaukkuun! Ei olla miehen kanssa ikinä vielä matkustettu matkalaukun kanssa, vaan rinkat selässä on menty 🙂 Kieltämättä oli helpompaa lajitella vaatteet, lapsen ruokajutut ja vaipat yms. ihan matkalaukkuun, eikä sulloa rinkkaan.

Kohde ja lennot valittiin aika lailla lentoaikojen perusteella. Sisilia olisi ollut meidän ykkösvalinta, mutta lentoajat oli jotain ihan käsittämätöntä. Lähtö olisi ollut klo 05:10 tai jotain, joten hylättiin tämä ajatus myöhempään ajankohtaan ja valittiin sellainen kohde, johon oli meno-paluu päivälennoilla. Ja ainoa kohde äkkilähtövalikoimassa oli siten Kreikka ja Zakynthos. Pelkät lennot varaamalla ja valitsemalla pieni, sympaattinen majoitus kaukana kaupungista, pienestä Amoudin kylästä, varmistimme sen, että pääsimme kauas muista turisteista ja nauttimaan omasta rauhasta. Ja toki tällä tavalla myös säästettiin. Pakettina reissu olisi ollut lopulta huomattavasti kalliimpi.

Myönnän, että mulla oli hieman ennakkoluuloja Zakynthoksesta. Tiesin ennakkoon sen, että siellä sijaitsee tämä niin monessa Kreikan mainoskuvissakin koreileva Shipwreck Beach, joka on kieltämättä tosi kauniin näköinen kristallinkirkkaine vesineen ja haaksirikkoutuneine trokarilaivoineen. Toisaalta olin ymmärtänyt, että saari on erityisesti brittituristien suosiossa. Ei mulla ole mitään brittejä vastaan, mutta bailaavia, dokaavia ja riehuvia nuoria brittejä en halunnut tällä reissulla kohdata. Enkä kyllä samaan kategoriaan lukeutuvia suomi-turistejakaan. Lopulta me ei edes vierailtu Shipwreck Beachilla (ei tuntunut tarpeelliselta lähteä vauvan kanssa turistirysään) ja nuoria (melko krapulaisen oloisia) brittituristeja (ja suomituristeja) näin vain lentokentällä. Kohde oli siis erittäin onnistunut! Nautimme rauhasta ja saaren ihanista vehreistä maisemista. Toki sen mahdollisti vain se, että olimme ns. turistipaikkojen ulkopuolella.

Meidän majoituspaikka, pieni ihana apartments-mesta JuliaStudios, oli aivan pakahduttavan ihana! Varatessamme huoneen tästä sympaattisesta paikasta, laitoimme omistajalle toiveen, että olisiko mahdollista saada huoneeseen vauvansänky ja syöttötuoli. Lisäksi tiedustelimme, että millähän keinolla pääsisimme lentokentältä Amoudiin (n. 16 km matkaa) niin, että vauvakin pääsisi matkustamaan turvallisesti turvaistuimessa.  No tähän viestiin JuliaStudiosin omistaja, Anastasia, vastasi, että eipä hätää, hän järjestää meille kaiken valmiiksi. Olin ihan, että vau, kiitos! Ai pelkästään meitä varten? Anastasia siis haki meidät suoraan kentältä, ja oli vielä lainannut turvaistuita joltain kaverin kaverilta. Anastasia oli todella sydämellinen ja lämmin persoona, nauraa räkätti ja kertoi meille paljon hyödyllisiä tietoja saaresta. Huoneeseen hän oli jättänyt itse valmistamaansa viiniä meitä vanhempia varten ja vauvaa varten odotti matkasänky ja syöttötuoli. Naapurin lapsiperhe lahjoitti meille vielä täytettävän kumiveneen vauvalle rantaleikkeihin. Huone oli yksinkertainen minikeittiöllä ja vessalla varustettu perusmesta, mutta se terassi! Ihana pieni parveke täysin omaan käyttöön ja merinäköalalla! Ihan tulee ikävä sinne, kun tätä kirjoittelen… Itse Amoudi oli pieni ja sympaattinen pieni kylä. Korkeasesonkina varmaankin hyvin vilkas, mutta näin loppusesongista todella rauhallinen ja viihtyisä paikka. Ranta oli aivan kivenheiton päässä ja kaikissa hotelli / ravintolayhdistelmissä oli uima-altaat, joita sai käyttää. Ravintoloitakin oli riittämiin ja ruoka oli edullista ja laadukasta.

Itse lomailulta meillä ei todellakaan ollut mitään sen suurempia vaatimuksia. Tarkoitus oli todellakin vain rentoutua. Nukuttiin niin pitkään kun vauva salli, ja nautittiin aamupalaa auringon noustessa omalla terassilla. Sen jäkeen pakattiin rantakamppeet ja lähdettiin nyt mille rannalle sattui olemaan fiilis mennä. Useimmiten vierailtiin Shoestring -nimisellä rannalla, joka oli pieni ja rauhallinen, kirkasvetinen poukama. Sinne kävellessä poika veteli jo päiväunia matkarattaissa, ja rannalle päästyämme kannoimme rattaat varjoon,  jossa hän veteli sikeitä noin 2,5 (!!) tuntia (täysin tavallisuudesta poikkeavaa), jona aikana minä ja mies luettiin, uitiin ja nautittiin auringosta. Ensimmäistä kertaa meillä oli loma, johon ei yritetykään yhdistää liikaa aktiviteettia. Yleensä kahdelleen reissatessa on tullut ahmittua sitä tekemistä aivan liikaa ja lopulta on saanut huomata, että se ihan oikea lomailu on jäänyt paitsioon. Tämä reissu tuntui aivan toisenlaiselta. Tuntui, että ei ollut velvollisuus lähteä tekemään yhtään mitään, vaan tärkeintä oli nauttia miljööstä ja rennosta ilmapiiristä yhdessä perheenä syöden, leikkien (hiekkaleikkejä <3), uiden ja nauttien lämmöstä. Mutta aivan erityisesti iloitsin myös siitä ihan omasta ajasta ja rentoutumisesta. Äitiysvapaalla ollessa olen kaivannut aivan tolkuttomasti lukemista. Olen saanut vihdoin lukumoodini takaisin (unettomien öiden ja totaalisten keskittymisongelmien jälkeen), mutta tahti on ollut hidasta, koska aikaa on vähemmän ja monesti nukkuminen menee lukemisen edelle. Mutta tällä reissulla sain luettua yhden ikuisuusprojektikirjani loppuun, erään toisen kirjan siinä sivussa ja aloittamaan vielä yhden! 2,5 kirjaa yhdessä viikossa on huikea parannus siihen, että olen saanut vuodessa luettua yhden kirjan. No tämän oman ajan ja lukutahdin mahdollisti tietysti vain se, että vauva nukkui aivan käsittämtättömiä päiväunia matkarattaissa. Ilmeisesti rauhoittava meren kohina teki tehtävänsä. Keneenpä ei?  <3

Yleisesti ottaen, vauvan kanssa oli todella helppoa ja vaivatonta matkustaa. Se, että matka oli äkkilähtö, ei myöskään vaikeuttanut tai hankaloittanut reissua millään tavalla. Itseasiassa matkaan osasi suhtautua ehkä jopa rennommalla asenteella. Eikä pieni lapsi tarvitse matkalle juuri mitään erikoista. Tärkeimmät asiat / tavarat, joita reissussa huomasimme tarvitsevamme ehdottomasti oli kaksi pitkähihaista uv-pukua, uv-sandaalit (vauvalle), kunnon leveälierinen hattu ja matkarattaat. Vaatteita otimme kaikille meillä liikaa mukaan (ihan muutamalla vaatekappaleella olisi pärjännyt) ja vauvanruokaakaan ei olisi tarvinnut juurikaan kuljetella mukana, jos siis haluaa/uskaltaa/pystyy syöttämään lapselleen paikallisia sapuskoja sormiruuan muodossa. Mellä oli kuitenkin varulta mukana mm. Ella’s Kitchenin pussiruokia, mutta näistäkin suurin osa kulkeutui takaisin mukanamme Suomeen. Musta oli kivempi tilata lapselle omaa (vauvalle sopivaa) sapuskaa suoraan ravintolasta samalla kuin itsellekin. Muutenkin täytyy kehua Kreikkaa siinä miten pienet matkustajat on otettu huomioon. Ihan joka ikisestä ravintolasta löytyi syöttötuoli, osasta jopa leikkialue. Useimmiten tilattiin vauvalle paistettua/keitettyä munaa, hedelmiä, papuja, salaattia, leipää yms. ja hän söi kyllä hyvällä ruokahalulla. Yhdessäkään ravintolassa ei suhtauduttu vauvamatkustajaan negatiivisesti. Iso plussa siitä! Lentokoneella kulkeminen puolestaan oli lopulta helppoa (vaikka pelkäsinkin toisin). Lähdössä ja laskussa vetäisin maitobaarin esille ja poika kerkesi nukahtaa samantien. Ja nukkuikin suurimman osan lennoista. Moni saattaa kokea, että loputtomasti huomiota ja rytmiä tarvitseva vauva on huono matkakumppani, mutta mun mielestä asia oli juuri toisinpäin. Tosin siihen täytyy varautua, että omista iltamenoista täytyy luopua ja päivällinen (ainakin meidän perheessä) nautittiin viimeistään jo viiden aikaan. Mutta itse en ainakaan kaivannut mitään iltamenoja: mulle riitti pari lasia valkoviiniä, suklaa ja tiukat gin-rommi korttipeliskabat miehen kanssa terassilla kuunnellen kaskaiden siritystä. Näitä iltoja tulen muistelemaan kaiholla kun syksy kääntyy pimeimpäänsä…

Olen oikeastaan tosi iloinen, että matkustettiin alkusyksystä. Ei vähiten siksi, että kohteessa oli todella vähän turisteja ja rannat oli rauhallisia ja tyhjiä, eikä ravintoloiden edestä löytynyt ärsyttäviä sisäänheittäjiä (ei niitä tosin meidän pikkukylässä varmaan olisi muutenkaan ollut) tai muita kaupustelijoita, mutta myös siksi, että meillä oli koko kesä aikaa tehdä ihania retkiä ja reissuja Suomessa. Näistä reissuista ajattelin ainakin kirjoittaa ja laittaa kuvia ainakin ihanalta Patvinsuon Kansallispuiston patikointireissulta ja Kolin minikylpylälomalta.