Jälkkärille metsään

Kuulun niihin onnekkaisiin, joilla on oma takapiha. Eikä ihan mikä tahansa takapiha, vaan ihan oikea metsätakapiha! Mustikat ja puolukat möllöttää sinipunaa tuossa parin metrin päässä. Kun taloudessa asuu yksi hyperaktiivinen ja helposti tylsistyvä melkein vuoden ikäinen ikiliikkuja, en tiedä montakaan yhtä hyvää keinoa saada tätä duracellia pysymään hetki aloillaan, kun laittaa siihen metsämättäälle istumaan. Sinne häviää suuhun siniset ja punaiset marjat (ja pari käpyäkin siinä välissä). Siinäpä taaperolle (ja äidille) terveellinen, ekologinen, ihan aito lähi(jälki)ruoka. Aion nauttia tästä luonnon tarjoamasta mahdollisuudesta niin pitkään kuin sitä on tarjolla, ihan vaan myös siksi että mamikin saa viisi minuttia hengähtää rauhassa – kunnes lopulta minikiitäjän huomion herättää varvikkojen keskeltä pilkahtava, suuhun sopiva kivi, kuhinallaan mielenkiinnon herättävä muurahaispesä tai ihan mikä tahansa muu luonnonihme, jota pitää päästä ihastelemaan! 😉