Suloinen Montpellier

P1290012.jpgOLYMPUS DIGITAL CAMERAP1300176-3.jpgP1300169-2.jpgaP1290123.jpg

Julkaistu alunperin 5.2.2016

Viisi kuukautta elämää Etelä-Ranskassa aikavälillä tammi-toukokuu, toiveena nauttia sekä arjesta kotikaupungissa että tutustua mahdollisimman moneen muuhunkin kaupunkiin Etelä-Ranskassa ja myös muissa Etelä-Euroopan valtioissa. Tammikuun lopun pidennetyn viikonlopun aikana vierailimme Montpellierissä ja Marseillessa. Neljä päivää riitti oikein mainiosti tälle reissulle. Montpellier on hyvin suloinen ja pieni kaupunki, täynnä opiskelijoita sillä se on Ranskan viidenneksi suurin yliopistokaupunki. Kesäaikaan kaupungista löytyy varmasti enemmän turisteja. Kaupungissa on helppo liikkua kaikkialle jalan, ja kaupunkiin ehtii tutustua aika hyvin jo yhdessäkin päivässä.

Vanha kaupunki on tutustumisen arvoinen, samoin kuin kasvitieteelliseen puutarha Le jardin des plantes, Saint Pierren katedraali, keskusaukio La Place de la Comédie, riemukaari Arc de Triomphe sekä Antigonan mahtipontinen kaupunginosa. Taidemuseo Musée Fabre oli myös todella vaikuttava, valtava museo täynnä upeita erilaisia taidenäyttelyitä samaan aikaan. Museo on ilmeisesti kansallisestikin merkittävä, Ranskan kulttuuriministeriö on luokitellut sen Musée de Franceksi. 2000-luvun alussa parinsadan vuoden ikäinen museo uudistettiin vaatimattomasti 61,2 miljoonalla eurolla. Nautimme kaupungissa ympäriinsä kiertelystä, nähtävyyksistä ja tietenkin hyvästä ruoasta ja juomasta. Kahden puolikkaan päivän jälkeen Montpellierissä, oli aika jatkaa Marseilleen. Seuraavaksi luvassa siis kuvia ja juttua Marseillesta.

Kulttuuri Matkat Suosittelen

Aalto-yliopisto Ranskan Graziassa

OI000002.jpg

Julkaistu alunperin 4.2.2016

Muistin vihdoin ostaa Ranskan Grazian tammikuun numeron. Tiesin, että sieltä löytyy kiinnostava juttu juttu muotikoulutuksesta Ranskassa, jossa on mainittuna oma yliopistoni Aalto. Ranskan kielen alkaessa sujua koko ajan paremmin, on palkitsevaa tutustua uutisointiin mielenkiintoisista aiheista kyseisellä kielellä. Mutta kiinnostavin osuus jutussa näin suomalaiselle on kuitenkin se, että Aalto-yliopisto on listattu top 5 eurooppalaisten muotikoulujen joukkoon. Seura on tasokasta, löytyy London College of Fashion, Central Saint Martins sekä Institut Français de la Mode, ja Aalto siinä vaatimattomasti keskimmäisenä.

Jutussa kerrotaan, että vuonna 2010 luotu nuori Aalto-yliopisto on yksi tämän hetken kiinnostavimmista kouluista, ja kyseessähän on siis muotisuunnittelun linja Aallossa. Kuvassa esiintyy koulun kasvatti Satu Maaranen, joka on yksi tunnetuimmista suomalaisista muotisuunnittelijoista. Aallon muotisuunnittelun linja jatkaa tänäkin vuonna kovalla tahdilla menestystään maailmalla. Hyèresin muotikilpailu on yksi maailman kuuluisimmista ja paikalla ovat muotimaailman vaikutusvaltaisimmat nimet, ja finaalissa on tänäkin vuonna suomalaisia. Peräti 3/10 finalisteista on Aalto-yliopistosta. Finaali järjestetään huhtikuussa Hyèresissä, Etelä-Ranskassa.

Muoti Opiskelu Uutiset ja yhteiskunta Trendit