Ihmisähkystä – ja kuinka kuluttavaa se voi olla

Puhuessani tästä aiheesta ensimmäisen kerran muille ihmisille oli kyseessä sitten terapeuttini, läheiseni, tai Instagram stoorini, koin jokaikinen kerta huonoa omaatuntoa ja häpeää. No okei tämä ei nyt varmaan sinänsä ole mikään suuri yllätys, koska koen näitä tunteita aivan koko ajan lähes kaikesta mitä teen tai olen. Silti minua on hävettänyt kertoa tästä asiasta. En ole koskaan kategorisoinut itseäni introvertiksi tai ekstrovertiksi, eikä tässäkään ole kyse siitä vaan asia kallistuu ennemmin vaikean ahdistuneisuuden, vaativan persoonallisuushäiriön, paniikkihäiriön ja dissosiaatiohäiriön puolelle. Voi kuinka toivoisinkaan, että kyse olisi ”vain” introvertin liiallisesta ihmiskuormituksesta, ja tarpeesta ladata akkuja yksin. Mutta oma kokemukseni lukuisista tilanteista on jotain kauheampaa, vaikka samalla en haluaisi vertailla toisten tilanteita keskenään.

En ikinä ajatellut, että minusta saattaisi tulla tällainen. En koskaan. Enkä usko että lähes kukaan ulkopuolinenkaan olisi niin ajatellut.

Minähän olen aina ollut se reipas ja urhea, joka on suurenkin väkijoukon keskellä pystynyt tekemään vaikka ja mitä, venyttäen itseään joka suuntaan omalla kustannuksellaan tietenkin.

Niin, siinäpä saattaa olla yksi suuri syy. Syy siihen, että minä kärsin ihmisähkystä.

Ihmisähky, mikä kummallinen sana, jota ei oletettavasti ole edes olemassa. Mutta tuo sana kuvaa tilannetta kuitenkin niin hyvin, joten käytettäkööt sitä. Jos vatsansa täyttää aivan liian isolla määrällä sämpylöitä, tulee helposti tunne aivan kuin taikina paisuisi vatsassa vielä viisinkertaiseksi. Vatsansa viereen voi sohvalle kellahtaa, mutta ähkyisä turpean huono olo jatkuu usein vielä pitkään kaikki voimat vieden. Jälkiseurauksia saattaa tuntea huomattavasti pidempään, kuin mitä sämpylöiden syönti kesti. Okei myönnettäkööt, tämä oli nyt ehkäpä huonoin vertauskuva ikinä, joten pyyhittäkööt se mielestä ja pysyttäkööt vain siinä ihmisähkyssä ihan vain sellaisenaan.

Saatan olla muiden ihmisten seurassa ja näyttää ulkoapäin siltä, että nautin joka hetkestä, tai että kykenen ainakin normaaliin vuorovaikutukseen. Tosiasiassa mieleni ja kehoni saattavat kokea aivan toisenlaisia tuntemuksia. Pohdin ja ajattelen tiukasti analysoiden onko minulla oikeasti kivaa? Onko hymy kasvoillani todellinen? Näin päästään kehään, jossa ahdistuneisuus nousee korkeammalle ja ristiriitainen vointi vain vaikeutuu. Saatan unelmoida jo siitä hetkestä, kun lyön oman asuntoni oven kiinni ja jään yksin omaan yksinäisyyteeni.

Koen suurta kuormitusta muista ihmisistä oli se sitten reippaan hahmon esittämistä, tai ihan vain aistiessani muita ihmisiä lähelläni. Fyysisesti ähkyynnyn helposti siitä, että saan olla jatkuvasti varuillani muiden läheisyydessä. Joudun tarkkailemaan koko ajan muiden liikkeitä ja kulkua, tai sitä meinaavatko he vahingossa koskea minun kivuliasta kehoani. Jännittyneisyys nousee siis korkealle, niin että välillä haluaisin vain paeta jonnekin pyhään yksinäisyyteen. Vaikka silloinkin kärsisin luultavasti jonkin asteisesta ihmisähkystä, sillä pohtisin usein kuinka minun täytyisi tai kuuluisi olla muiden ihmisten seurassa ainakin jonkin verran. Äh mitä kiertävää kehää tämä elämä voikaan olla!

Ihmisähky, se voi viedä moneen. Se voi hankaloittaa olotilaani niin etten oikeastaan tiedä miten päin olla. Se voi tuoda paniikkikohtauksen, nostattaa ahdistuneisuutta, laukaista dissosiaation, masennuksen syventymistä unohtamatta. Niin sen huonon omantunnon ja häpeän lisäksi.

On inhottavaa kuinka haluan nähdä läheisiäni, mutta samalla saatan jo lyhyen ajan jälkeen kärsiä siitä jälkikäteen. Kyse ei ole siis vain vakavan masennuksen aiheuttamasta eristäytymisestä, koen että ihmisähkyä voi olla myös yksinään ilman muita osatekijöitä.

Usein tähän liittyvät vaikeat olotilat käynnistyvät ihmisten ilmoilla, enkä voi kuin katsoa muita ihmisiä pääni sisällä ihmetellen:

Miten te voitte olla noin ok? Esitättekö te muutkin, vai oletteko aidosti siinä läsnä hymyillen, ilman että vyörytte illalla ihmisähkyssä kotiin?

 

 

Löydät Lusikoita kiitos. myös täältä:

Instagram     Facebook

Kommentit (2)
  1. Mulle pohjimmiltaan introverttina ihmisenä on yksinolon hetket olleet aina välttämättömiä jaksamisen kannalta, ja sosiaalinen työni ja jopa ystävien tapaaminen välillä todella kuormittavaakin. Se korostuu silloin, kun itse ei voi niin hyvin. Toisina hetkinä taas olo on yksinäinen yksin jaa nautin läheisteni seurasta, hymyilen aidosti ja voimaannun. On tämä ihminen niin monimutkainen tunteineen ja ajatuksineen, ja ehkä siksi niin ihmeellinen.

    Mutta kiitos hienosta postauksesta, rohkeista, hyvin kuvatuista ajatuksista. Tunnistin siitä kyllä myös itseäni.
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  2. Täällä minä, joka kärsin välillä ihmisähkystä ja sosiaalisten tilanteiden ähkystä.
    Siksi olenkin sosiaalinen erakko.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *