48 tuntia.

Yksi viikonloppu, 48 tuntia. Sen verran minulla on aikaa, aikaa olla poissa vieraista sängyistä, aikaa olla poissa laitosruokien ääreltä, aikaa olla. 

Perjantaina iltapäivällä kirjauduin sovitusti ulos sairaalasta, ja suuntasin Helsinkiin. Yksi viikonloppu välissä ennen toista laitoskuntoutusjaksoa, jossa paneudutaan toimintakykyyni, sekä kipuihini. Neljä päivää fysio- ja toimintaterapiaa erilaisin menetelmin, sekä muita kuntoutusta tukevia asioita. Mutta kuntoutuslaitoksen ruokapatojen jälkeen on aika suunnata suoraan takaisin sairaanhoitopiirin kiisselien pariin. Sairaalasänkyjä ja laitosruokia, sitä on minun elokuuni. 

Mutta 48 tuntia, sen minä nyt sain.

image.jpeg

 

Elämäni on tällä hetkellä kasseissa. Perjantaina pikaisesti kotona käydessäni purin laukkuni, pakkasin sen uusiksi, ja laitoin valmiiksi tavarat ja vaatteet, mitä sairaalassa taas tarvitsen. Oi kuinka virkistävää oli pakata viikonlopuksi muitakin vaatteita, kuin oloasuja!

Vaikka sairaalassa oleskelenkin lähinnä mukavissa vaatteissa, ja ilman itseni ehostamista, voin myöntää minulla olleen ikävän sitä omaa tyyliäni. Kuntoutuksissa toki myös oloasut ja urheiluvaatteet päätyvät päälleni, mutta 48 tuntia, sen verran minulla oli aikaa tyylilleni. 

 

image.jpeg

 

Kovaa vauhtia kasvava paksu tukkani oli jälleen kasvattanut itselleen ah niin ihanan niskan, jota kutsun nimityksellä ”lätkänpelaajan takajejen”. Kun tulee se tunne, että kampaajalle on päästävä, on sinne päästävä heti. Torstaina sairaalassa selasin Helsingin kampaamotarjontaa, ja Googlen kartan avustuksella yritin tihrustaa oliko kampaamoihin esteetöntä pääsyä. Useampikin kampaamo tippui listalta kulun esteellisyyden vuoksi. Satuin löytämään kampaamon, josta oli monella hyvää sanottavaa, ja liikkeen Instagram-tili näytti oikein hyvältä. Nopealla soitolla onnistuin nappaamaan itselleni lauantaille peruutusajan. Kerrankin joku asia meni niinkuin vanhassa kunnon Strömsössä!

Bow oli ihastuttava pieni kampaamo, ja kampaajallani Annikalla oli heti hyvä visio siitä mitä tehtäisiin. En oikeastaan asettanut suurempia toiveita, tai reunaehtoja sille, millainen lopputuloksen pitäisi olla. Tykkään antaa kampaajalle vapaat kädet, ja muuttaa hiusmalliani usein. Ainoat pyynnöt olivat päästä pois lätkänpelaaja lookista, ja se että hiukset jäisivät päältä hieman pidemmiksi, jotta ne kaikki voisi saada jossain vaiheessa kiinni. Kampaamon lattialle taisi jäädä yli puolet hiuksistani, ja olikin ihana poistua tukka keveämpänä ulos. 

Lopputuloksesta kuvaa seuraavassa postauksessa.

(Instagramin puolella @lusikoitakiitos pieni video uudesta hiustyylistä) 

image.jpeg

Olimme sopineet jo aiemmin hyvän ystäväni kanssa menevämme tänä lauantaina kansainvälisille ruokamarkkinoille. Sade kuitenkin tuli kulinarististen vatsojemme tielle, ja ehdimme maistaa vain yhtä ruokaa ja juomaa, ennenkuin oli pakko siirtyä sisätiloihin. Emme ole varmaankaan kertaakaan yli kymmenen vuotta kestäneen ystävyyssuhteemme aikana tavanneet ilman ruokaa. Oli siis täysin luonnollista valita yhdessä jälleen hyvältä näyttäviä herkkuja, ja jakaa ne. Vaikka en kovin perusta ketjuravintoloista, täytyy myöntää, että Espresso House saisi jo avata liikkeen Tampereelle. 

Hetki ystävän kanssa oli aito, ja tärkeä. Saan olla kiitollinen tuollaisesta ystävästä, joka on aina siinä, ja aidosti oma itsensä.

 

Lauantaina sain vielä illalla laulaa siskontytön käskyttämänä, ja tallentaa videolle neidin hassutuksia. Sydän ei voinut muuta kuin sulaa, kun pikkuneiti julisti kovaan ääneen ”minä rakastan sinua!”, ja lennätti lentosuukkoja.

 

Sunnuntaina vielä siskosaikaa, mutta siitä tulossa oma postauksensa ensi viikolla. Vielä on tunteja jäljellä 48:sta tunnista, ja vielä on yksi yö ilman sairaalasänkyä. Mutta se, milloin omaan sänkyyni takaisin taas pääsen, se odottaa, sen aika vielä tulee.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *