Ensi viikolla.

tämä postaus on osa julkaisusarjaa, jossa kerron ajatuksiani pyörätuolin tulosta arkeeni.

 

Ensi viikon loppupuolella. Ne sanat lukivat sähköpostissa, jonka pyörätuolifirman edustaja minulle maanantaina laittoi. Tuolin pitäisi huomenna keskiviikkona lähteä tehtaalta Saksasta ja saapua ensi viikolla tännepohjoisempaan Eurooppaan.

Mitä ajatuksia se minussa herättää? No paljon kaikenlaisia. Lupailin jo aiemmin, että kirjoitan postauksen pyörätuolin hankintaprosessista, mutta myös itse pyörätuolista ja sen varusteluista sekä tuunaamisesta, ja lisäksi miksi oikeastaan tuo apuväline isoksi osaksi elämääni tulee. Mikäli asiasta herää lisäkysymyksiä, saa niitä heittää kommentteihin, Lusikoita kiitos. Facebook-sivulle, tai sähköpostiin lusikoitakiitos (a) gmail.com

 

No, mitä ajatuksia ensi viikko sitten herättää? Huokaus. Syvä huokaus. Aivan ensimmäisenä helpotus. Voin nähdä jo silmieni edessä sen hetken, kun istun minulle suunniteltuun pyörätuoliin. Selkäni saa sopivaa tukea hyvässä kulmassa, ja jalat ne voivat levätä jalkatuilla. Mutta samaan aikaan… Ei helvetti….

 Kuinka hyvin handlaan pyörätuolin käytön, kun kyseessä ei enää olekaan kuljetuspyörätuoli jolla itse veisin potilaita hoitajan vaatteet päälläni, vaan peppuni alla on sanansa mukaisestikin aktiivikäyttöön tuleva aktiivipyörätuoli? Opinko arkipäivään vaadittavat niksit nopeasti, ja osaanko niitä kaikkia hyödyntää? Kuinka nopeasti pyörätuolistani (jolle minun täytyisi keksiä jokin sopiva nimi jossain vaiheessa) tulee minulle luontainen osa arkeani? Kuinka monen paikan ohi joudun kelaamaan ihan vain siksi, etten pääse paikkaan sisään? Häpeänkö alussa silmät päästäni, kun en jossain yksinkertaisessa asiassa onnistu, esim kynnyksen yli pääsemisestä? Suhtautuvatko ihmiset minuun kovin erilailla? Joudunko väärinymmärretyksi ja tuomituksi, sillä jalkani liikkuvat vielä? 

 

Sinänsä pyörätuoli tulee minulle erittäin hyvään ajankohtaa, kevääseen. Kevään ja kesän kun oppii handlaamaan tuolin kanssa, niin eiköhän syksyn sateet ja liukkaat lehdet ole helpompi rullailla pyörät talven sohjoa sitten jo osoittaen. minulla ei ole mitään pyörätuolia vastaan, ei, mutta ketuttaahan se nyt silti, ketäpä ei? Itse pyörätuolissa istuminen ja liikkuminen ei sinänsä ole se vaikein asia, vaan se mistä täytyy luopua. Joihinkin juttuihin on kuitenkin onneksi mahdollisuuksia, ja niitä selvittelenkin tarkkaan. 

 

Pyörätuoli tuo tilanteisiini helpotusta, mutta onko se tarpeeksi? Aika näyttää.