Joulukuussa hengitän.

On yö. Päivä on siirtynyt ja ollaan jo kolmannessa, kolmannessa kalenteriluukusta. Ollessani vierailulla toisella paikkakunnalla ystävieni luona, en ehdi taaskaan olla taloyhtiömme päivän ensimmäinen hissinkäyttäjä, joten joulukalenteriluukun aukaisee joku naapureistani. Mutta vielä minä otan sen tavoitteeksi, vielä minä kerran sen hissin seinällä roikkuvan joulukalenterin avaan. Vielä minä olen siinä, vielä minä tavoitteeni täytän.

(Kuva: Mimmi Kyrö)

Koska kalentereita on jo aukaistu, tietää se sitä että joulukuu on tosiaankin saapunut. Saapunut pitkän vuoden jälkeen, odottaen kalenterivuoden päättymistä. Ennen päättymistään ja uuteen vuoteen siirtymistä, ehtii kuitenkin tapahtua paljon. Minua tiheämpään taisi tänään hengittää siskoni, kun toinen siskontyttöni päätti syntyä vauhdikkaasti maailmaan. Maailmaan, jossa on joulukuu. Joulukuu jolloin hengittää.

Paljon on vuoteen mahtunut, aivan liikaa. Mutta joulukuussa hengitän. Ennen junaan kelaamista hengitän talvea keuhkoihini, kivuissani hengitän oloani visualisoiden, nauttiessani hengitän tuoksua ja makua joulun.

On joulukuu, joulukuu jolloin hengittää. Tässä ja nyt.