Kuvat ihollani.
Pyydettiin esittelemään, millaisia kuvia iholtani löytyy. Joillain niillä on merkitys, joillain taas ei. Tatuointien suhteen itselläni kävi perinteisesti: kun otin yhden, seuraava tuli jo nopeaan. Ensimmäistä tatuointia pohdin lähemmäs viisi vuotta kunnolla, ennen kuin sen otin. Sen jälkeen ajattelin, että no miksipä ei lisää, kun kerran iho on jo ”pilalla”. (En tässä kerro siitä, kuinka olen ottanut tatuointeja, käsieni sairauksista huolimatta. Joskus toiste siitä aspektista sitten).
Ensimmäinen tatuointini liittyi sanaan ”breathe”. Hengitä, pysähdy ottamaan kaikki irti kauniista hetkestä. Hengitä, paha tilanne helpottaa. Hengitä, hengitä kohti kipua. Hengitä, ole vain. Jos ei voi muuta, voi hengittää.
Kappaleet Just Breathe (Anna Nalick), Keep Breathing (Ingrid Michaelson) ja Breathe Me (Sia), olivat suuressa roolissa, että juuri sana ”breathe” päätyi keskeiseen osaan. Lopulta ”just breathe” vaikutti parhaimmalta muodolta.
Voi kuullostaa hassulta, mutta nuo sanat ranteessani ovat auttaneet minua paljon. Ne ovat päivittäinen muistutus siitä, miten kaikesta selviää. Hengittämällä. On ollut ajanjaksoja, jolloin olen voinut vain tuijottaa noita sanoja ranteessani, tekemättä muuta. Sanat ovat tarkoituksella minuun päin, jotta näkisin ne usein aivan vahingossakin. Sinänsä on hieman ironista, että ranteissani lukevat nuo sanat, sillä minulla on suurempia vaikeuksia hengittämisen kanssa sairauksistani johtuen. Hengittäminen ei ole helppoa, mutta toisaalta taas joissain tilanteissa siihen keskittyminen auttaa paljon.
Nilkoistani löytyvillä höyhenille tai sulilla ei ole oikeastaan mitään taustaa, tai merkitystä. Ne vain ovat siinä. Saman tyyliset, mutta erilaiset. Lävistettynä ihooni kiinni.
Jossain vaiheessa alkoi tuntua, että sanat ”just breathe” kaipaisivat jatkoa. Sanat, jotka toisivat lisää voimaa ja vahvuutta. Melkeinpä heti tulikin mieleeni, että niin yksinkertainen kehoitus kuin pysy vahvana, olisi juuri oikea. Se miksi molemmat tekstitatuointini ovat englanniksi, johtuu yksinkertaisesti siitä että sanojen rytmi ja muoto sopivat paremmin omaan suuhuni englanniksi, kuin suomeksi. ”Just breathe (and) stay strong” ei ole mikään maailman uniikein tatuointi, mutta ne sanat ovat juuri minulle. Muistutuksia.
Kaikesta huolimatta pysy vahvana, selviydy. Tämäkin on hieman kaksijakoinen muistutus itselleni, sillä olen usein liiankin vahva. Aina ei tarvitsisi jaksaa pysyä niin vahvana, niin pitkään. Mutta silti, koen nuo sanat tarpeelliseksi.
Olen osittain sveitsiläinen. Pikku Heidi tarina on siis minulle tuttu lapsuudestani, ja Sveitsissä on tullut vietettyä kesä jos toinenkin. VäKotonamme ihastelin aina pienenä sveitsiläistä taulua, joka oli tehty ”Scherenschnitt” tekniikalla, eli mustasta paperista leikattu yhtenäinen kuvasiluetti useine tarkkoine yksityiskohtineen. Oikeaan kyynärvarteeni oli tarkoitus tehdä siihen tyyliin perättäin Pikku Heidi, vuohi ja alpit. Se ei vaan oikein näyttänyt toimivalta ratkaisulta, joten päädyimme tatuoijan kanssa sommittelemaan osiot toisin. (Alla oleva kuva on otettu juuri tatuoinnin teon jälkeen, joten luonnollisestikaan se ei enää nykyisin ole noin tumma ym.) Vuohet ovat olleet minusta aina oikein sympaattisia tyyppejä, varsinkin toki Sveitsissä Alpeilla. Minulta on kysytty useampaan kertaan, onko vuohi minun voimaeläimeni? Ei kuitenkaan.
Tämän tatuoinnin ottamiseen liittyy periaatteessa hauska muisto. Olin varannut tatuointiajan jo kuukausia aiemmin, kun minulle tulikin sairaalajakso. Pari päivää ennen tatuointiaikaa kysyin lääkäriltäni, voisinko käydä ottamassa tatuoinnin, jos tulisin sen teon jälkeen heti takaisin osastolle? Takanani oli juuri erittäin rankka kevät kaikkine ylimääräsineen ongelmineen, ja lääkärini katsoi minua: ”Jos se on jotain mitä sä haluaisit tehdä, eikä mitään mitä sun pitäisi tai täytyisi tehdä, niin saat mennä. Sillä ehdolla että tulet heti seuraavana päivänä näyttämään minulle, millainen kuvasta tuli.”
Viimeisin tatuointini on oikean kyynärvarteni sisäpuolella. Tällä ei ole myöskään oikeastaan mitään merkitystä, satun vain pitämään tuosta kohtauksesta. Vaarallinen Juhannus kertomuksessa tulva valtaa Muumilaakson, ja jotta muumit saisivat aamupalaa, sahaavat he yläkerran lattiaan reiän, jota kautta Muumipeikko voi sukeltaa hakemaan ruokaa. Vesi on ollut aina elementtini, ja olin aina kateellinen Muumipeikolle, kun hän pystyi noin tekemään. En ole mitenkään muumifani, kaapistani ei löydy yhtäkään muumimukia, ja mielestäni nykyinen ylenpalttinen brändäys ja markkinointi on hieman surullista. Mutta ne vanhat muumitarinat säilyvät aina. Olen syntynyt juuri sellaiseen aikaan, että kun Muumilaakson tarinoita alkoi pyöriä ensimmäistä kertaa televisiosta, istuin siskoni kanssa aina nenät ruudussa kiinni ja nauhotimme jokaisen jakson.
Muutamia tatuointeja on suunnitteilla. Toiseen jalkapöytään numero, joka liittyy vahvasti erääseen henkilöön ja kokemaamme. Oletettavasti oikeaan käteen Maija Poppaseen liittyvää kuvaa. Kaikenmoisia pienempiäkin on aina mielessä pyörimässä.