Nää on mun jalat.

Lähes kaksi vuotta sitten kirjoitin postauksen nimeltä ”Nää on mun kädet”. Tuota kyseistä kirjoitusta on lainattu muutamissa haastatteluissani, koska toimittajat ovat kertoneet, kuinka kauniisti heistä kerroin, jostain niin kamalasta. Kauneus ei ollut mielessäni silloin, kun tekstiä kirjoitin, enkä kauneutta löydä tästä tulevasta postauksestakaan. Mutta, kuitenkin löydän itseni kirjoittamasta nyt jatkoa tästä aiheesta. Paljon on muuttunut tuon kahden vuoden aikana, oi niin paljon ja se onkin syy miksi teen nyt tämän julkaisun, julkaisun jaloistani.

 

Mun jalat. Sairaat ovat ne, kipuisat, valtavan kipuisat. Vaikea-asteinen CRPS on valloittanut lähes koko kehoni, enkä siltä saa rauhaa hetkeksikään. Vaikka jaloissani onkin useiden eri sairauksien aiheuttamina voimakkaita kipuja joka hetki, niin silti: Nää on mun jalat.

 

Kipu on niin voimakasta, että minun on siitä turha valittaa. Ei se valittamalla muutu miksikään. Alaselästä varpaisiin, ulkosyrjillä pahimpana, siellä se on. Kipuni ei ole tasaista, sen voimakkuus vaihtelee, koska nää on mun jalat.

 

Kesäaikaan ruokakauppojen kylmäkäytävät ovat minulle kauhukäytäviä. Luiden tilalle vaihdetaan jäiset metallitangot ja iholle heitetään jäävettä. Tuskanhiki nousee otsalle, eikä keskittyminen riitä valitsemaan soija- ja mantelimaidon väliltä, joten heitän koriin molemmat. Nää on mun jalat, jalat joille pienikin asia voi olla niin vaikea.

 

 

Eivät jalkani normaaleilta näytä, ehei. Hankalat virheasennot ovat vääntäneet jalkojani, niin ettei kukaan niitä tahdonvoimallakaan suoriksi saa. Värimuunnosten ja turvotusten iskeytyessä päälle voi jalkojani kuvailla yhdellä sanalla: ”kuolema”. Nää on mun jalat, vaikka niitä ei aina kylpyhuoneeni harmaista lattiakaakeleista erotakaan.

 

Omaa elämäänsä elävät nämä raajat usein. Vapisevat, tärisevät, vääntyilevät ja väpättävät niin, ettei edes sänky pysy paikoillaan. Kun dystonia aloittaa reivibileet, ei voi muuta kuin yrittää pitää jalkoja edes kehossaan kiinni. Bileisiin kutsutaan usein myös koko keho tärräämään ja vääntelehtimään, vaikka ne kivut liian ylös nostavatkin. Vaikka itse en minkäänlaisista bileistä oikeastaan välitä, silti nää on mun jalat.

 

Olisi huomattavasti helpompaa, kun ei tarvitsisi jokaista kynnystä tai mukulakiveä analysoida, selvittääkseen pääseekö liikkumaan. Pyörätuolilla kelaan, jotta kulkemaan pääsen. Nää on mun jalat, jalat jotka jalkalaudalla matkustavat.