Vie minut sinne.

Matkustelu on aina ollut minulle tärkeää läpi elämän. Voimavara, uusien kokemuksien luoja, sekä silmiä avartava asia. Pienestä pitäen totuin matkusteluun, sekä auton takapenkillä että lentokoneessa. Viimeksi kun laskin, sain luvun 30 luvuksi maita, joissa olen käynyt. 

 

Jos juuri nyt tällä hetkellä saisin valita missä olisin, olisin New Yorkissa.

 

Lokakuussa 2011 kävin siskoni, ja hänen muutaman ystävänsä kanssa New Yorkissa kymmenen päivän reissulla. Matkan aikana kerkesimme käydä nähtävyyksiä läpi, ja kohdata erilaisia tilanteita. Nyt kun nähtävyydet on käyty, haluaisin seuraavan kerran kaulungissa lähinnä vain olla, olla tekemättä oikeastaan mitään. 

Silloin kun matkustan yksin, en edes pahemmin käy nähtävyyksiä läpi. Kuljen sinne minne jalat tai metro sattuukaan minua viemään, ja katselen mitä silmäni näkevät.

 

New Yorkissa iski eniten ihan vain se yleinen fiilis, urbaani ympäristö. Jotkut alueet olivat sellaisia, että olisin voinut vain istua kahvilassa päivät pitkät ja hengata. Seuraavan kerran kun tuonne menen, aion ottaa selvää lähinnä kaikenlaisista ruokapaikoista. Kulmakuppiloista, mieluiten toki sellaisista, jotka sijaitsevat hyvien liikkeiden lähettyvillä.

 

Seuraava ajankohta tälle kaupungille on toivottavasti ensi jouluna. Olemme äitini kanssa sopineet, että lähdemme matkalle kohteenamme New York sitten kun tutkintopaperit ovat kädessä. Toivottavasti siis kaikki eri osatekijät pysyvät balansissa ja hoituvat hyvin, ja pystyn valmistumaan jouluna 2016. 

 

Yksi tavoitteista matkalle kyllä on. Ottaa lisää kuvia olohuoneeni valokuvaseinälle, mieluiten tuossa samassa paikkaa missä viime kerrallakin. Lincoln centerin suihkulähteen eteen sattui illalla pysähtymään kaksi tuntematonta miestä. Kännykän kamera sattui olemaan heihin juuri kohdennettuna, ja sain napattua kuvan. Kuvan, joka kulkee mukanani nimellä ”hetki”, ja jolla on myös suuri merkitys minulle monin eri tahoin.

 

Ei ehkä aivan näin lämpöisiin, mutta toivottavasti iloisiin tunnelmiin tuolla, ensi jouluna.