Väsynyt uupumukseen.

On liian monta asiaa, jotka ovat lisänneet jo valmiiksi valtaisaa uupumistani, niin että olen kerta kaikkiaan väsynyt koko tilanteeseen. Kaikista pahinta asiassa on ollut pettymys. Ei kannata ajatella väärin, pettyminen ja minun aiheuttamat pettymykset muille, tai sellaisiin asioihin pettyminen joiden kuuluisi sujua, mikään näistä ei ole mitään uutta. Mutta lähiaikoina nuo pettymykseni tärkeisiin asioihin ovat tuntuneet merenpohjaan painavilta aalloilta.

Olen yksinkertaisesti väsynyt tähän kaikkeen, enkä toivoisi kenenkään joutuvan kohtaamaan samaa. Luulin aiemmin tilanteiden menevän näin vain värikynillä sutatuissa lööpeissä, olisipa asia ollutkin niin…

Kuinka epäreilua onkaan joutua kohtaamaan lisää vastoinkäymisiä silloin, kun oikeastaan vain voimia tarvitsisi? Milloin sitä ajoissa ymmärtäisi, että liikaa on liikaa, kaikkien asioiden eteen ei kuuluisi joutua taistelemaan niin, että sitä entisestään vain väsyy? Miksi aina kaikkialla samoin neuvotaan, mutta toteutuksen piirissä harvoin kohdataan? Kuinka usein pintaa ei kunnolla näe, kun pelastusrenkaan aiheuttama aallokko alaspäin vie?

Tulen palaamaan aiheisiin vielä myöhemmin, kirjoittaen asioista niiden oikeilla sanoilla. Sitä ennen minun tulee saada etäisyyttä ja selvyyttä tilanteisiin.