Vain päälleni puen mustaa.
Viime syksynä esittelin eräässä tilaisuudessa hieman kokemuskoulutusta. Kun olin kertonut työskentelystäni kokemuskouluttajana, kysyttiin minulta kysymys, joka kuului kutakuinkin näin:
”Täytyykö sun usein himmailla itseäs ja varoa sanomisias, ettei tuu vaikka vahingossa mustamaalattua joitain paikkoja?”
Vastaukseni oli helppo: ”ei.” En normaalistikaan julkisesti hauku, tai mustamaalaa erinäisiä paikkoja, miksi sitten kokemuskoulutuksissakaan? Kun minua on pyydetty eri mediajuttuihin, olen itse sanonut heti kättelyssä muutamat asiat. Minä en lähde laulamaan valitusvirttä, enkä suostu maalaamaan pieleen menneitä asioita mustalla värillä. Voin kyllä pukeutua mediassa mustaan, mutta en heitä sitä muiden päälle. Kokemuskoulutuksissa sanonkin usein yleisölle alussa, että kertomani esimerkit ovat elävästä elämästä, aitoja tilanteita. En kerro sairaalan, osaston, poliklinikan, tai henkilöiden nimiä, vaikka jotkut kohdat voi toki helpostikin arvata. Kertomani esimerkit ovat sekä niitä hyvin menneitä tilanteita, että sitten tilanteita joissa oltaisiin voitu toimia toisin. Mikäli esittämäni esimerkki on sieltä huonommasta päädystä, kerron aina miten olisin toivottu toimittavan, jotta tilanne ei olisi päätynyt sinne huonoihin kokemuksiin.
Minun tapani tuoda asioita esille on positiivisuus ja reippaus. Huumori kuuluu vahvana osana elämääni, joten sitä viljelen myös vaikeista asioista kertoessani. Kun pidän yksin kokemuskoulutusluennon, esiinnyn myös aina elävästi. Paikallaan seisominen ja monotoninen puhe ei ole kuulunut luonteeseeni ikinä.
(Satunnainen hölmöilyhetki. Mitä tehdä kun saapuu yliväsyneenä koulupäivän ja reissaamisen jälkeen hotellihuoneeseen, ja seuraavana päivänä tiedossa järjestömessuilla edustaminen? Hassuja selfietä vessassa.)
Koska en halua julki valittaa, tai tuoda epäkohtia esille, olettavat monet, että kaikki on kohdallani sujunut siis kuin vettä vain! Asun kaupungissa, joka on kahden järven ympäröimänä, tiedän siis jutun jos toisenkin vedestä. Se sanonnan kuvaama vesi on varmastikin noissa järvissä, sillä kohdallani se ei ole useinkaan kauniina juossut. Mutta, minä en ole oikea henkilö valittamiseen ja mustamaalaamiseen. Minä olen kyllä henkilö joka kertoo ja keskustelee, mutta luonteen ja sävyn sille valitsen itse omasta väripaletistani. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että vaaleanpunaisin lasein katsoisin asioita. Ei, se ei olisi mahdollista.
Julkisuus ei ole minun tieni maalata mustia taloja, tai heittää syyllisyyden viittoja henkilöiden päälle. Toki minäkin hankaluuksista ja kohtaamistani epäoikeudenmukaisuuksista puhun, mutta suljetuin ovin vain harvojen henkilöiden kanssa. Välillä vuosien varrella on erinäisistä paikoista ehdotettu, enkö toisi epäkohtia ja epäreiluutta julki. Ei, en jaksaisi sitä. Pelkäisin liikaa, että se tumma varjo alkaisikin ympäröimään minua, tiukentaen otettaan, vaikka tarkoitus olisikin ollut aivan toinen.
Joten. Minä teen kuten minä teen, kuten minä koen oikeaksi.
