#parempaahoitoa

Se kuuluisi meille kaikille. Minulle. Sinulle. Hänelle. Meille. Teille. Heille. Hyvä hoito. Kuinka valitettavaa onkaan, että aina ei todellakaan näin ole, ei. Vaikka usein minustakin voisi saada sen kuvan, että kaikki on mennyt hoidoissani hyvin, ei asia tosiaan ole niin. Ei todellakaan, parempaa hoitoa tarvitsisin myös minä. 

 

Ihana tuttuni Selina – Kun äiti kelaa blogista, pyysi minua lähtemään mukaan kampanjaan #parempaahoitoa , ja toki lähdin heti mukaan.

http://kunaitikelaa.blogspot.fi/2016/03/parempaa-hoitoa-minulle-sinulle-kaikille.html?m=1

 

Ei siitä ole kuin noin kuukausi, kun lääkärinvastaanotolla itkin. En itkenyt kivusta tai kunnostani, itkin saamastani kohtelusta. Murruin siinä hetkessä, sillä minusta tuntui jälleen, ettei minua kuunneltu, että minut vain sivuutettiin. Tämä oli tapahtunut jo useamman kerran, ja joka kerta olin kotona kyyneleitä poskiltani pyyhkinyt. Kun sitten vastaanotolla tuli raja vastaan, kerroin miltä minusta oikeasti tuntui. Ilma puhdistui, ja ehkäpä kyseinen lääkäri jotain oppi, mutta silti se satutti. Että minun pitää vaatimalla vaatia, hoitoa.

 

Kuinka haluaisinkaan sanoa, että tämä oli ainoa kerta. Ei niin ollut, eikä varmaan tulevaisuudessakaan. Mutta siitä voidaan päätellä, että jotain on pielessä, kun kerron että itkin tänään puhelinsoiton jälkeen muutaman kyyneleen. En siitä, että olisin saanut huonoa hoitoa, vaan siitä että sain hyvää hoitoa. Puhelinsoitto tuli minulle aivan yllättäen, mutta langan toisessa päässä oleva henkilö kuunteli, kertoi ja oli kaiken kaikkiaan mukava. Minut valtasi turvallinen olo, hän järjestäisi asioita eteenpäin kyllä. Kuinka surullista onkaan, että sen verran usein on tullut kohdatuksi epäasiallisella tavalla, että mukava ja asiallinen kohtaaminen aiheuttaa onnenkyyneleet. Ei sen näin pitäisi mennä, me kaikki ansaitsisimme parempaa hoitoa.

 

 

Olen viettänyt sairaalan eri osastoilla kuukausia ja kuukausia. Olen istunut erilaisissa odotushuoneissa kerta toisensa jälkeen. Olen kulkenut tutkimuksesta toiseen. Olen maannut leikkaussalien pöydillä. 

 

Mitä itse usein tuleville sairaanhoitajille kokemuskoulutuksissa opetan? Esimerkiksi samoja asioita, kuin mitä koulutusohjelmakin kertoo, ja mitkä tulisi olla jokaisella terveydenhuollon ammatilaiselle täysin selviä:

Potilas on oman itsensä paras asiantuntija. Hän tuntee kehonsa. Tietää tuntemuksensa. 

 

​Ihminen on psykofyysissosiaalinen olento. Hän on kokonaisuus, ja niin hänet tuleekin huomioida.

 

Olen sanonut useampaan otteeseen, etten usko jossitteluun. Menneet ovat menneitä. Minulta on silti kysytty usein, olenko katkera? Jos ensimmäisen diagnoosin saamiseen ei olisi kestänyt kolme vuotta, olisiko seuraavia edes tullut? Kun takaisin en voi palata, en tahdo jossiteluun katsoa ja kadota. Mutta sen kyllä lupaan tehdä, että joku toinen saisi parempaa hoitoa, ja mahdollisesti välttyisi pahemmilta tilanneilta. 

Hyvinvointiyhteiskunnassa ei ole paljoa nämä kaksi sanaa vaadittu:

             ​PAREMPAA HOITOA

 

 

(Liity mukaan Selinan kampanjaan #parempaahoitoa)