En ole koskaan.

Lusikoita kiitos.

En ole koskaan valmistanut itse lihakeittoa.

En ole koskaan ollut humalassa.

En ole koskaan sietänyt söpöstelysanojen käyttöä.

En ole koskaan hävennyt pyöräilykypärän ja heijastimen käyttöä.

En ole koskaan asunut omakoti- tai rivitalossa.

En ole koskaan oppinut viheltämään.

En ole koskaan pitänyt siitä, että vammaispysäköintilupa on niin hölmön kokoinen kulkeakseen aina mukana.

En ole koskaan käynyt oopperassa.

En ole koskaan katsonut Tuntematonta sotilasta alusta loppuun.

En ole koskaan ymmärtänyt ruotsin sivulauseen sanajärjestystä. 

En ole koskaan himoinnut Chanelin klassikkolaukkua. 

En ole koskaan voinut kuvitella asuvani Tamperetta pohjoisempana.

En ole koskaan osannut kertoa mistä olen kotoisin.

En ole koskaan ollut leikkauksessa, jossa kehooni olisi pysyvästi operoitu jotain, vain leikkauksissa, joissa kehostani on pysyvästi poistettu jotain.

En ole koskaan osannut sanoa sanaa ”hakaneula” oikein, suussani taipuu tuo sana aina ”hakaNneulaksi”.

En ole koskaan tuntenut oloani turvattomaksi yksin matkustaessani.

En ole koskaan pitänyt näin pitkää taukoa matkustamisesta, kuin mitä tällä hetkellä.

 

Kommentoi