Haukotus.

Se tunne kun illalla väsyttää. Moni ajattelee sen taakkana, varsinkin jos väsymys koittaa aikaisin perjantai-iltana. Mutta haukotus, oi kuinka ihana se voikaan olla! Tunne siitä, että silmäluomet eivät tunnu painavilta vain siksi, että unilääkkeet alkavat vaikuttaa, vaan ihan oikea väsymys. 

 

Olen aiemminkin kertonut avoimesti vuosikausia kestäneistä uniongelmistani, joihin suurin syyllinen löytyy kroonisista kivuista. Kun sängyssä makaaminen aiheuttaa kipua, eikä keho kykene kunnolla rentoutumaan, on toki myös itse nukahtaminen vaikeaa. Unettomuuden mennessä tarpeeksi pitkälle, sitä ajautuu yliväsymyksen tilaan, jolloin kuvioihin astuu mukaan ylivireys. Ylivireyteen ei myöskään auta mielen jatkuva ylivirittyneisyys. Väsymyksen tunnetta ei oikeastaan lainkaan tunne, kun tilalle on astunut jatkuva uupumustila. Normaaleina iltoina en tiedä milloin olen väsynyt, niin että pitäisi käydä nukkumaan. Sen kertoo kello, jolloin väsymys otetaan pilleripurkista.

 

 

Miksi tänään haukottelen ja tunnen oikeaa väsymystä, ja iloa jo valmiiksi yöstä, joka sujuu varmastikin paremmin kuin suurin osa? Koska tänään oli lymfapäivä. Yksi suurimmista voimavaroistani löytyy juurikin näistä päivistä. En kertaa aiemmin kirjoittamaani sen enempää, mutta juuri nyt parhain hetki on:

Puhtaat hiukset, jotka henkilökohtainen avustajani pesi. Puhdas pyjama ylläni. Puhtaat lakanat vuoteessani. Haukotus. Oikea iltaan kuuluva väsymys. 

 

Mikäli minut näkee siis joskus jossain iltaisin haukottelevan, ei tarvitse tuntea pahoittelevaa tunnetta. Voi olla iloinen.