Huoneessa 4.

Minä sängyllä silloin makasin. Hampaitani yhteen purin. Silmiäni tiukoiksi viivoiksi ummistin. Odotin vain parempaa hetkeä, parempaa kuin se aamu. Sinä huoneeseeni sisälle astelit, tyttö jonka punertavat hiukset olivat Pikku Myy nutturalla. Astelit huoneeseen numero neljä, mutta astuit myös osaksi elämääni.

 

En antanut kovin hyvää ensivaikutelmaa, en silloin sängyllä tuskaisena maatessani. En sanaakaan pystynyt sanomaan, kun tavaroitasi sisälle toit. Käänsin kylkeä, ja yritin unohtaa ympäröivän maailman. Kun kassisi ja pussisi olit huoneeseeni tuonut, poistuit jättäen minut jälleen yksin, mutta olit tullut osaksi, osaksi yhteistä huonettamme. Huonetta numero neljä.

 

Sinä aamuna olin varhain aamulla herännyt kevyestä unestani, kun salama lävisti selkärankani. Kipu, niin voimakas, niin kokonaisvaltainen. Varovaisesti sain poistuttua huoneestani, kohti isoa huonetta jossa paloi valo, kanslia jossa kaksi sairaanhoitajaa. Eivät voimani jaksaneet ovenkarmiin koputtaa, minä heikoin äänin kerroin olevani siinä. Katsoin toista hoitajista silmiin, ja sanoin tarvitsevani kipulääkettä… Sitä lausetta en loppuun saanut sanottua. Virkosin tuolilta istuen, ihmetellen miten olin istuutunut, kun äsken vielä seisoin. Ennen kuin sanat olivat huuliltani kanslian seinien sisälle pudonneet, oli kipu tiputtanut tajuntani. Siinä minä istuin. Heikkona. Kipuisana. Kädessäni pilleri. Katselin tuota pilleriä, ja keskitin kaikki voimani siihen, että pystyin kertakäyttömukin huulilleni nostaa. Pilleri kurkusta alas, mutta minä vielä paikallani. Heikkona. Kipuisana. Jäin keräilemään voimiani, yritin, tipahdin takaisin tuolille. Tarpeeksi päättäväisyyttä mukanani ja hoitajaan tukeutuen minä huoneeseeni laahustin, huone joka oli tuon yön vain minun. Tuon aamun jäljiltä minä siinä sängyssä makasin, siinä kun pieni nykerönenäinen tyttö huoneeseen asteli.

 

Kello kuusi oli huone neljä aina valmiina, joka aamu. Muissa huoneissa vielä hiljaista oli, kun me kaikesta keskustelimme. Siinä me olimme, minä ja hän, täysin erilaisia, mutta samalla niin kovin samanlaisia. Siinä me monta päivää ja yötä yhdessä keskustelimme ja aikaa vietimme, huoneessa neljä. 

 

Ei huoneessa neljä ole näitä tyttöjä pitkään näkynyt, ei sitten kahden vuoden. Silti se huone aina sydämissämme kulkee. Eivät ne tytöt huoneesta neljä ehkä ikinä poistuneet, vaikka huoneen seinät ympäriltä katosivat. Sen kadottua on monissa huoneissa tavattu, yhdessä ja erikseen. 

 

Ihmisiä astelee toistensa elämiin erilaisissa tilanteissa, erilaisissa paikoissa, erinäisinä aikoina. Kipuisana minä sängyllä makasin, kun tatuoitu tyttö huoneeseeni asteli. Huoneeseen neljä. Minä sanoja hänen kanssaan usein vielä vaihdan, vaikka siellä emme enää olekaan. Huoneessa neljä.